Omalaatuinen kori

 

Moikka!

Ryhdyin eilisiltana kaivelemaan kaappeja, kun ei enää huvittanut neuloa lapasia tai sukkia. Löysinkin puisen korinpohjan, johon olin suunnitellut virkkaavani joskus jonkinlaisen korin. Levy tuntui jostain syystä pyörivän kaapissa tiellä ja tyhjän panttina, joten päätin pyöräyttää sen lopultakin koriksi.

Materiaaliksi löytyi jo kertaalleen purettua trikoista matonkudetta. Se oli niin epätasaisen levyistä, että ei siitä kunnon mattoa saanut virkattua. Että meninkin ostamaan sitä ison kasan. Se sai kuitenkin kelvata tähän, kunhan jättäisin leveimmät kuteenpätkät pois.

Eipä työ taaskaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Joskus olisi kyllä hyvä suunnitella ensin ja aloittaa vasta sitten, mutta enhän minä malta. Samalla, kun olin tyttären kanssa WhatsApp-keskustelussa, katselin kännykältä Youtube-ohjetta neuleen näköisen virkkauspinnan tekemiseen. Jotenkin kai ymmärsin sivusilmällä vilkuillut neuvot väärin, koska ei tästä mitään neuleen näköistä tullut. Pikkuisen vinoon kääntyviä raitoja syntyi kuitenkin. Eipä tuo mitään, kunhan nyt jotain tuli.

Myös kerrosten alun ja lopun liittämisessä oli ongelmia. Niinpä ensimmäisille kerroksille syntyi jotain kummallista röpellystä liitoskohtaan. Olin niin laiska, etten jaksanut purkaa koppaa alkuun saakka, joten jatkoin vain. Peitin lopuksi rumat patit lisäämällä kolme samettinappia korin kupeeseen, yhtä vinoon kuin pintakuviokin. Nyt pitäisi vielä keksiä, mihin sitä käyttäisin.

Eipä tuosta paljon ole sanottavaa, mutta on se ainakin persoonallinen. Siispä leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Matonkudetta löytyy vielä…

Minttu

Edes muutama patalappu

 

Heippa!

Kirjoittelenpa tässä häthätää, ettei blogi jää ihan hunningolle.

Toissa viikolla meni hermot ommellessa ja se homma tyssäsi sitten perjantaina ihan tyystin. Tytär tuli loman viettoon ja mieskin jäi vapaalle pääsiäisviikoksi, joten muuta puuhaa löytyi yllin kyllin. Mies ja tyttö tekivät pihahommia, siivosivat, huolsivat autojaan, vaihtoivat kukkiin mullat ja ajelivat asioillaan ympäri kaupunkia. Minä istuin enimmäkseen olohuoneessa murjottamassa. Jalkani ovat niin kipeät, etten pääse kunnolla kävelemään. (Nivelrikko ja yritän olla syömättä enää särkylääkkeitä.) Kauppareissutkin ovat jääneet miehen vastuulle. Ainoa, missä voin perhettä auttaa, tuntuu olevan neuvominen. Se on sitten eri juttu, miten neuvoja halutaan ottaa vastaan…

 No, pari pikku reissua yritettiin tehdä. Ajelimme Haminaan ja Riihimäelle. Haminassa meni sisu kaulaan, enkä jaksanut mennä museoon, kuten oli suunniteltu. Riihimäellä olin reippaampi ja vierailimme lasimuseossa. Siellä tulikin sitten nostalgian aiheuttama itku, kun Markku Pirin näyttely toi nuoruuden opiskeluajat Kuopion käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa mieleen. Siihen aikaan Markku Piri oli kuuma nimi, ja näyttelyssä olevien kankaiden kuosit olivat jääneet näköjään pysyvästi mieleeni. Kunpa kaikki olisi sujunut silloin, kuten olin suunnitellut. Ei käynyt niin, vaan koko elämältä romahti pohja yhdessä yössä ja opinnot keskeytyivät. Siihen jäivät haaveet vaatesuunnittelijan urasta. Mutta se siitä. Elämä ei ole aina helppoa.

Sisällä lomaa viettäessäni sain kuitenkin neulotuksi parit sukat ja välillä virkkasin epämääräistä pitsiliinaa, jonka valmistumisesta ei ole mitään tietoa, eikä edes suunnitelmaa. Kivat lapaset sain alulle ja ehkäpä tänä iltana valmiiksi, joten esittelen neuleet sitten seuraavalla kerralla.

Nyt ajattelin julkaista kuvan patalapuista, jotka ompelin toissa viikolla. Entiset olikin jo poltettu puhki. Tilkkujen kanssa askartelu on tosi kivaa ja niitä riittäisi rajattomasti, mutta mitä ihmettä niistä tekisin? Joka paikka pursuu tavaraa jo nyt. Lisäksi sisustuksemme on melko hillittyä nykyisin. Jotenkin tilkut eivät sovi tyyliin. Jos jonain päivänä saisimme pienen mummonmökin jostain hankittua, sitten ehkä voisin sisustaa sen iloisen värikkäästi. Se on kuitenkin vain haave, joka saattaa jäädä hyvinkin toteutumatta. Säilönpä silti tilkkujani kaiken varalta.

Lopputulemana voisin sanoa, etten tiedä, oliko minulla hyvä loma. Olisihan se voinut huonomminkin mennä. Jotenkin vain suunnitelmat ja kyky toteuttaa niitä eivät tunnu kohtaavan. Onneksi alkoi taas kolmen kuukauden työputki, joten vapaa-ajan ongelmia ei varmaankaan tule.

Tässähän tätä itsesäälin värittämää marinaa tällä kertaa. Toivottavasti seuraavan kerran on valoisampi mieli. 

Mukavaa viikonloppua kuitenkin! 

Minttu

Tuskien projekti: teinin collegepusero

 

Nyt olen ylpeä itsestäni.

En siksi, että osaisin ommella, vaan siksi, että olen niin pirun sisukas. Jaksan purkaa ja aloittaa alusta ja purkaa ja aloittaa vielä kerran alusta, vaikka en näköjään todellakaan osaa ommella.

Eilinen Rikun paitaprojekti meni niin takalistolleen kuin rouva Murphyltä voi. Otin jo alun perin liian kunnianhimoisen tavoitteen tarvikkeisiin nähden. Löysin kahden paksun, erilaisen collegekankaan jämäpaloja sekä turhan jäykän vetoketjun, joka kuitenkin sopi väreihin mainiosti. Aloin muokata peruscollarin kaavaa sellaiseksi, että vetoketju olisi ”helppo” kiinnittää etukappaleeseen.

Eipä ollut minulle helppoa. Ensi töikseni ompelin vetoketjun, alavaran ja suorareunaisen resorin niin rumasti, että kaikki piti purkaa ja aloittaa alusta. Ompelin vetoketjun uudelleen ja päätin laittaa seuraavaksi kaksoistikkauksen sen kummallekin puolelle.

Onnistuin tikatessa jumittamaan paksun vetoketjun kalliin peitetikkisaumurini jalkaan kiinni ja hiki tuli, ennen kuin se irtosi. Seuraavaksi yritin tavallisella koneella ja kaksoisneulalla. Kaksi neulaa katkesi komeasti ennen kuin vetskari oli tikattu. Missä lie se toisen neulan kärki, ehkäpä se vaanii tossujeni pohjassa.

Asensin resorin ja alavarat. Tällä kertaa viistosin resoria etureunasta ja se ei selvästikään ole minulla hanskassa. Turasin ketjua ja resoria kaikilla mahdollisilla laitteilla ja lopulta tarvittiin jopa käsin ompelua, jotta vetoketju jotenkuten suostuu olemaan samassa paidassa resorin kanssa.

Tämän jälkeen huomasin, että kaikenlaisesta silittelystä ja tuputtelusta huolimatta resori onkin liian löysä. Purinpa sen sitten. Parikin kertaa. Lyhensin sitä niskasta, koska en halunnut enää purkaa ketjuviritystä edestä. Mokoma resori venyy sitä mukaa, kun sitä lyhentää. Tähän kaikkeen tuskaan meni koko aamupäivä. Loppu sujuikin sitten alle tunnissa. Ihme, että paita säilyi ehjänä kaikesta purkamisesta huolimatta.

 

Käväisi kyllä mielessä, että mitähän muut ihmiset lomallaan tekevät. Kenties käyvät kaupassa ostamassa lapsukaiselle jännän puseron ja menevät vaikka museoon.Ehkä ensi lomalla sitten niin.

Päätin, että torstain ompelut jäävät tähän. Ja perjantain.

Mutta olen minä vaan sisukas sissi.

Minttu