Näytetään tekstit, joissa on tunniste lamppu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lamppu. Näytä kaikki tekstit

29 toukokuuta 2026

Vanhojen muistelua: Hullun lampuntekijän virityksiä

 

Hei,

nyt se kauan kaivattu kesäloma alkoi. Nukuin niin huonosti viime yönä, että olen ihan tööt. Niin kai se kesäloman alussa on tapana. Ainakin minulla. Heräsin perinteisesti kello neljä ja päässä alkoi pyöriä tekemättömien töiden ja käsityöhaaveiden sekamelska. Pikkuisen pitäisi ehtiä kotimaassa matkaillakin. Aikaa on kuitenkin vain kolme viikkoa. Minusta alkoi tuntua aamuviiteen mennessä, etten ehdi mitään siinä ajassa. Että silleen, lomastressi alkoi jo ennen lomaa.

Perinteeksi taitaa muodostua sekin, että pahoittelen näissä postauksissani uusien valmiiden käsitöiden puutetta. Ei ole vieläkään mitään valmista. Ei ehkä pitkään aikaan. T-paitojen suikaleista solmittava matto osoittautui melko hitaaksi tehtäväksi, etenkin kun aikaa siihen on korkeintaan tunti illassa. Uusien mosaiikkiruukkujen tiellä on taas ollut monta ongelmaa, enkä ole päässyt edes alkuun. Ehkä ne tällä lomalla etenevät, mikäli en keksi tärkeämpää tekemistä.

Onneksi minulla satojen aiempien käsitöiden aarreaitta, josta voin ammentaa tällaisessa tilanteessa. Niinpä esittelen tällä kertaa hullun lampuntekijän virityksiä. En minä oikeasti koko lamppua osaa tehdä, mutta kaikenlaisia romuja on tullut tuunattua.


Tässä pari makramee-lampunvarjostinta. Toinen roikkuu wc:n katossa ja toinen makkarissa. Alan vähitellen kyllästyä niihin, mutta en osaa päättää, mitä niille pitäisi tehdä. Myydä? Purkaa? Jälkimmäinen saattaa olla todennäköisempi vaihtoehto. Kuka hullu ostaisi vanhaa naruviritystä?

 

  

Tämä tekele ei ole edes varjostin. Se on lähinnä mobile, jonka keskellä loistaa valo. Ostin vuosia sitten perhosen muotoisen paperileikkurin ja pitihän sitä päästä kokeilemaan. Leikkasin mahdottoman monta kartonkiperhosta ja liimasin ne pareittain vastakkain siten, että siima kulkee välissä. Metallikehikon päällystin silkkinauhalla. Siinä se roikkuu vierassängyn ja jokapäiväisen työpöytäni välissä siten, että pääni osuu siihen kävellessä ja sotkee perhosten siimat. Tosi fiksua, mutta en raaski heittää sitä poiskaan. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


No, entäs tämä sitten? Pentikin silkkinen varjostin yhdistettynä kultaiseen viinipulloon. Tilasin netistä pari tuollaista lampunjohtoa, jotka saa tungetuksi väkivalloin pullonsuuhun. Ärsyttää tuo valkoinen johto. Myöhemmin asiaa tutkiessani löysin myös kultaisen johdon, mutta se oli siinä vaiheessa jo myöhäistä. Ehkä tilaan sen joskus ja vaihdan tuohon ja käytän valkoisen johonkin muuhun pulloon. Hyvin tuokin lamppu valaisee, jos joskus yritän pianoa pimputtaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tämä taas on kirpputorilta ostettu lampunjalka, joka oli alun perin mintunvihreä. Maalasin sen kalkkimaalilla vaaleanpunaiseksi ja kaivelin kaapin perältä varjostimen, joka sekin muistaakseni on Pentikin. Ompelin sen reunaan akaateista ja helmistä hapsuja. Yltiöimelä viritys, mutta mielestäni hauska.

 

Kaikkein hurjin on tämä metallista ja jostakin vaaleasta kivestä tehty lampunjalka, joka on myös kirppikseltä. Siihen ei löytynyt kotoa varjostinta, mutta tyhjä kehikko sentään. Saadakseni pitsikankaan istumaan pyöreästi harvaan kehikkoon, piti minun viritellä paperinarusta tukiverkko pitsin alle. Sitten vielä vähän pitsinauhaa ja romanttinen hirvitys oli valmis. Se koristaa vanhaa kirjoituspöytää, kunnes löydän jostain sellaisen vihreäkupuisen pankkiirinlampun, joka ei ole uutta tuotantoa. Se tulee aikanaan vastaan, jos on tullakseen.

Jos puistelet päätäsi näiden ”design-lamppujen” äärellä, muistathan, etten ole koskaan kehuskellut hyvällä tyylitajullani. Minulla menee aina tekemisen ilo tyylin edelle. Ja saa mennä.

Tässäpä tällä kertaa tärkeimmät. Ihanaa viikonloppua sinulle!

Minttu

09 lokakuuta 2025

Omituisia virkkaustöitä

 

Hyvää iltaa!

Kävinpä tällä viikolla kahden päivän työmatkalla Tampereella. Ajomatka kesti reilut pari tuntia, joten otin tietenkin käsityötarvikkeet mukaan. Kaikkein helpoin kuljettaa oli pikkuinen kerä purkulankaa (paksuhkoa luonnonvalkoista kalalankaa) ja virkkuukoukku. Työkaverin ajellessa minä virkkasin. Illalla hotellissakin virkkasin. Kaiken huippu oli, että istuin kokoustilan takarivissä ja virkkasin kumpanakin päivänä esimiehen luvalla. Hän kun on niin fiksu nuorimies, että ymmärtää käsillä tekemisen ja aivotoiminnan yhteyden. Hänestä oli ihan selvää, että virkkaaminen edistää keskittymistä. Ihannepomo!

Aluksi virkkasin pieniä sydämiä, joihin ohjeen olen löytänyt netistä. En kyllä enää muista mistä. Olen ajatellut tärkätä ne ja kiinnittää joulukortteihin. Jokainen vastaanottaja voi sitten halutessaan irrottaa sydämen ja laittaa joulukuuseen. Nyt niitä alkaa olla jo kolmisenkymmentä. Punaisia, valkoisia ja luonnonvalkoisia. 

Kun kyllästyin saman mallin toistamiseen, ajattelin kehitellä joulukellon. No, ehkä se on kello. Enemmän minulle tulee mieleen Nuuskamuikkusen hattu. Saatanpa tärkätä senkin, jotta saan alareunan taipumaan suoremmaksi.

En jaksanut väkertää toista kelloa, joten aloin virkata popcorneja. Työ alkoi nopeasti muistuttaa puolipalloa ja keksin, että kokeilisin tehdä joulupallon. Virkkasinpa siis kaksi puolipalloa ja kiinnitin ne kotona yhteen. Koska pallo meni ihan lyttyyn, laitoin sen sisään joustavaa valkoista vanua. Nyt se on vähän sellainen stressilelu. Jokaisen tekee mieli litistää se.

      

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lopun aikaa virkkailin jotain epämääräistä palaa, jonka kuviomallin löysin Pinterestista. Pinta on tosi kivan näköinen ja palanen melko napakka. Se on vielä keskeneräinen, enkä tiedä, mikä se on. Siitä voisi tehdä esimerkiksi laukun tai tyynyn. Ehkä puran sen uudelleen. Se jää nyt vähäksi aikaa odottelemaan, että virkkauksen kuluttama etusormeni tokenee.

Olipa oikein mukava työmatka! Käsityön ohessa opin paljon uutta ja vietin aikaa työkavereiden kanssa. Olen näköjään jo siinä iässä, etteivät iltariennot päihitä yksinäistä virkkuuhetkeä. Pitäisiköhän olla huolissaan?

Minttu

Ps. Kuvassa taustalla näkyy lamppu, jonka ostin kerran hulluna hetkenä kirpputorilta. Siinä ei ollut varjostinta, joten väsäsin sen itse vanhasta kehikosta, paperinarusta ja pitsistä. Eipä voisi imelämpi olla. Minusta se on kuitenkin hauska, joten pidän sitä antiikkisella kirjoituspöydällä, kunnes löydän tyyliin sopivamman. Onneksi nykyisin ei tarvitse olla niin tarkka tyyleistä tai tyylikkyydestä. Kunhan on persoonallista…