Loma. Mikä kaunis sana.
Vaikka se kestääkin vain kuusi päivää, viikonloppu mukaan luettuna, näyttää se näin ensimmäisenä päivänä mahdollisuuksien aarreaitalta. Lomalla hoidan rästissä olevat kotityöt, ihmissuhteet, liikunta- ja univajeen ja tietenkin ompelen vaatteita röykkiöittäin. Siltä se vielä nyt tuntuu, kello kahdeksan aamulla, kun olen jo pari tuntia ollut hereillä mietiskelemässä, että nyt saisin kyllä nukkuakin.
Jos kaikki menee kuten ennenkin, huomaan, että loma meni ja se 15 vuotta kaapissa ompelua odotellut takkikangas odottaa edelleen. Vaan eipä pidä heti alkuun masentua, kyllä tämä tästä käyntiin lähtee, ehkä yskien, mutta kuitenkin.
Minulla on nivelrikon vuoksi suuria liikkumisvaikeuksia ja ne ovat osasyy siihen, ettei minun tule käytyä kellarin ompelimossa kovin usein. Ulkoportaat ovat korkeat ja talvisin liukkaat. Päätinkin viikonloppuna ratkaista tämän ongelman ja niinpä kannettiin koneet yläkertaan, tyttärien vanhaan huoneeseen, jota viime aikoina on kutsuttu ”kirjastoksi” (lähinnä kai siksi, että sinne oli ängetty vanha sohva ja suurin osa talon kirjoista).
Nyt minulla on sitten naisluola, joka sisältää asioita, joista pidän; kirjoja ja kaikenlaisia ompelu- ja askartelutarvikkeita näin alkuun ainakin. Ajattelin toimittaa sohvan kaatopaikalle, mutta huomattuani sen harvinaisen mukavaksi istua taidankin hankkia siihen uuden irtopäällisen ja käyttää sitä inspiraationurkkana.
Valitettavasti luolaani ei mahdu ihanan suuri kankaiden leikkaamiseen tarkoitettu pöytä eivätkä kaksi teollisuusompelukonetta, jotka muuttivat meille jotenkin ihan huomaamatta. Lisäksi laaja kangas- ja tilkkuvarastoni on pakko jättää alakertaan. Näin minun ompelimostani tuli kaksikerroksinen. En tiedä, onko siinä mitään järkeä, mutta ainakin huonolla säällä ompelemisen aloittaminen on huomattavasti helpompaa, kun ei tarvitse ulkokautta mennä koneen ääreen. Ajattelinkin, että voisin pitää sellaisia leikkauspäiviä, että raahauduttuani kellariin piirrän kaavoja ja leikkaan useita töitä samalla kertaa. Sitten hinaan ne ylös ja ompelen pikkuhiljaa valmiiksi. Toivoa sopii, että suunnitelmani onnistuu. Mies ja tytär eivät varmaan katso hyvällä, jos pyydän lähiaikoina siirtämään kamat takaisin.
Koska en vielä ole saanut aikaan mitään muuta käsityötä kuin pyyhkeeseen uuden ripustusnauhan ja parin sisustyynyn korjauksen, julkaisen kuvan pari vuotta sitten ompelemastani laukusta. Otin sen taas käyttöön eräänä todella synkkänä aamuna, kun koko maailma oli ankean harmaa. Jotenkin tuntui, että koko ruuhkabussi tuijotti laukkuani ja huivia, jonka siihen yhdistin. Toivottavasti ne tuottivat heille iloa sen sijaan että olisivat kirvelleet silmiä.
Pitänee lopettaa tämä jaarittelu ja ryhtyä hommiin. Yritän tällä viikolla kirjoittaa vähän tiheämmin, mikäli on jotain kerrottavaa.
Minttu
