Vanhojen muistelua: Hullun lampuntekijän virityksiä

 

Hei,

nyt se kauan kaivattu kesäloma alkoi. Nukuin niin huonosti viime yönä, että olen ihan tööt. Niin kai se kesäloman alussa on tapana. Ainakin minulla. Heräsin perinteisesti kello neljä ja päässä alkoi pyöriä tekemättömien töiden ja käsityöhaaveiden sekamelska. Pikkuisen pitäisi ehtiä kotimaassa matkaillakin. Aikaa on kuitenkin vain kolme viikkoa. Minusta alkoi tuntua aamuviiteen mennessä, etten ehdi mitään siinä ajassa. Että silleen, lomastressi alkoi jo ennen lomaa.

Perinteeksi taitaa muodostua sekin, että pahoittelen näissä postauksissani uusien valmiiden käsitöiden puutetta. Ei ole vieläkään mitään valmista. Ei ehkä pitkään aikaan. T-paitojen suikaleista solmittava matto osoittautui melko hitaaksi tehtäväksi, etenkin kun aikaa siihen on korkeintaan tunti illassa. Uusien mosaiikkiruukkujen tiellä on taas ollut monta ongelmaa, enkä ole päässyt edes alkuun. Ehkä ne tällä lomalla etenevät, mikäli en keksi tärkeämpää tekemistä.

Onneksi minulla satojen aiempien käsitöiden aarreaitta, josta voin ammentaa tällaisessa tilanteessa. Niinpä esittelen tällä kertaa hullun lampuntekijän virityksiä. En minä oikeasti koko lamppua osaa tehdä, mutta kaikenlaisia romuja on tullut tuunattua.

Tässä pari makramee-lampunvarjostinta. Toinen roikkuu wc:n katossa ja toinen makkarissa. Alan vähitellen kyllästyä niihin, mutta en osaa päättää, mitä niille pitäisi tehdä. Myydä? Purkaa? Jälkimmäinen saattaa olla todennäköisempi vaihtoehto. Kuka hullu ostaisi vanhaa naruviritystä?

 

. 

  

Tämä tekele ei ole edes varjostin. Se on lähinnä mobile, jonka keskellä loistaa valo. Ostin vuosia sitten perhosen muotoisen paperileikkurin ja pitihän sitä päästä kokeilemaan. Leikkasin mahdottoman monta kartonkiperhosta ja liimasin ne pareittain vastakkain siten, että siima kulkee välissä. Metallikehikon päällystin silkkinauhalla. Siinä se roikkuu vierassängyn ja jokapäiväisen työpöytäni välissä siten, että pääni osuu siihen kävellessä ja sotkee perhosten siimat. Tosi fiksua, mutta en raaski heittää sitä poiskaan. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

No, entäs tämä sitten? Pentikin silkkinen varjostin yhdistettynä kultaiseen viinipulloon. Tilasin netistä pari tuollaista lampunjohtoa, jotka saa tungetuksi väkivalloin pullonsuuhun. Ärsyttää tuo valkoinen johto. Myöhemmin asiaa tutkiessani löysin myös kultaisen johdon, mutta se oli siinä vaiheessa jo myöhäistä. Ehkä tilaan sen joskus ja vaihdan tuohon ja käytän valkoisen johonkin muuhun pulloon. Hyvin tuokin lamppu valaisee, jos joskus yritän pianoa pimputtaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tämä taas on kirpputorilta ostettu lampunjalka, joka oli alun perin mintunvihreä. Maalasin sen kalkkimaalilla vaaleanpunaiseksi ja kaivelin kaapin perältä varjostimen, joka sekin muistaakseni on Pentikin. Ompelin sen reunaan akaateista ja helmistä hapsuja. Yltiöimelä viritys, mutta mielestäni hauska.

 

Kaikkein hurjin on tämä metallista ja jostakin vaaleasta kivestä tehty lampunjalka, joka on myös kirppikseltä. Siihen ei löytynyt kotoa varjostinta, mutta tyhjä kehikko sentään. Saadakseni pitsikankaan istumaan pyöreästi harvaan kehikkoon, piti minun viritellä paperinarusta tukiverkko pitsin alle. Sitten vielä vähän pitsinauhaa ja romanttinen hirvitys oli valmis. Se koristaa vanhaa kirjoituspöytää, kunnes löydän jostain sellaisen vihreäkupuisen pankkiirinlampun, joka ei ole uutta tuotantoa. Se tulee aikanaan vastaan, jos on tullakseen.

Jos puistelet päätäsi näiden ”design-lamppujen” äärellä, muistathan, etten ole koskaan kehuskellut hyvällä tyylitajullani. Minulla menee aina tekemisen ilo tyylin edelle. Ja saa mennä.

Tässäpä tällä kertaa tärkeimmät. Ihanaa viikonloppua sinulle!

Minttu

Pääsiäiskoristeita esiin

 

Aurinkoista perjantai-iltapäivää!

Työviikko on taas ohi ja saan ajatella omia juttujani.

Aloinkin varovasti availla pääsiäiskoristelaatikoita. Olen vuosien mittaan ostanut ja värkännyt kaikenlaisia koristeita lasten iloksi, mutta enää en viitsi niitä pahemmin ripustella, koska he harvoin ehtivät tulla meille pääsiäisenä ehkä lyhyttä pistäytymistä lukuun ottamatta. Heillä kun on kaksikin lomamökkiä, joilla viettää viikonloppuja. En yhtään ihmettele, että he viihtyvät maaseudulla. Itsekin viihtyisin, jos minulla olisi mökki jossain.

Harmi, että olen tällä hetkellä niin huonossa kunnossa, ettemme voi ajatella pienintäkään mökkiä missään. Mies joutuu jo nyt yksin huolehtimaan talostamme pihatöineen. Ainahan sitä saa kuitenkin haaveilla. Olisi kiva muuttaa jossain vaiheessa pieneen kaupunkiasuntoon, ehkä rivitaloon, ja hankkia sitten joku mummonmökki maalta. Siinäpä meille unelmaa eläkepäiville, jos ja kun ne joskus koittavat. Nykymaailmassa ei mikään ole enää varmaa. Siksi unelmointikin on melko hankalaa.

Tässä muutama aiempina vuosina tehty koriste. 

Pupujussin ripustin ulko-oveen saman tien, koska sen serkkuja juoksentelee välillä meidän pihallamme. Se jotenkin sopii tällaiseen säähän, kun puolet pihasta on lumen peitossa ja puolet sulanut.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Tämän kranssin taidan laittaa myöhemmin pupun tilalle. Sitten, kun on tarpeeksi lämmintä, etteivät kukkaset näytä paleltuvan pakkasessa. Harrastin aiemmin makrameeta jonkin verran, mutta viime aikoina ei ole tullut tehtyä mitään. Jos joskus jää ylimääräistä aikaa, koetan käyttää sen nypläyksen opetteluun. Harmi, että sitä aikaa jää niin vähän… en ole paljon oppinut tänä ensimmäisenä opintovuonnani.

 

Tässä vielä muutama pisanka-muna. Maalasin ne harjoitustyönä artesaanikoulutuksessa. Eipä ollut ihan helppoa hommaa. Opiskelukaverini tehtävänä oli opettaa meille ummikoille puolessatoista tunnissa, miten munia maalataan… No, kyllä niistä huomaa, että kiire tuli. Ei ollut kätenikään ihan vakainta laatua. Tekniikan opastaja oli kyllä oppinut mestariksi. Kadehdin hänen kauniita luonnonvärisiä töitään. Nämä minun munani eivät ihan soinnu toisiinsa, mutta eihän niitä tarvitse montaa viikkoa katsella.

Tällä hetkellä minulla on menossa unisukkaurakka, mutta siitä myöhemmin lisää.

Kaunista kevätviikonloppua sinulle!

Minttu

Makrameeamppeli ja kesähöpötystä

 

Kylläpä aika rientää!

Etenkin, kun ramppaan vain kodin ja työpaikan väliä. Viikot vilahtavat lentäen ohi ja ennen kuin huomaankaan, on syksy… voih.

 

Tänä vuonna sää on ollut niin oikullinen, että en ole päässyt oikeaan kesävireeseen ainakaan vielä. Edes kesäkukkia emme ole hankkineet, kun öisin on niin kylmää. Nyt näyttäisi ainakin hetkeksi lämpenevän, joten ehkäpä tänä viikonloppuna päästään istutushommiin. Onneksi meillä on jonkin verran sipulikukkia, jotka ovat ilahduttaneet pitkin kevättä. Tällä hetkellä myös rodot ovat parhaassa loistossaan. Kuvan pensas ostettiin viime keväänä ja näin ihanasti se kukkii! Olenkin miettinyt, että pitäisiköhän hankkia niitä vielä lisää.

Käsityöt ovat edenneet harvakseltaan, mutta jotain olen sentään saanut aikaan. Väsäsin kolme amppelin ripustinta, jotka kaikki ovat enemmän tai vähemmän kummallisen näköisiä ilman kasveja. Kunhan saan kukkaset hankittua, voin julkaista vielä pari kuvaa, mutta tämä viritys oli pakko kuvata ilman kasvia, koska se lähti saman tien toiseen huusholliin.

Yhdistin yksinkertaisesti makrameenauhat ja valkoisen metallirenkaan. Tarkoituksena on laittaa sopiva kukkaruukku renkaaseen siten, että se jää siihen mukavasti kiikkiin. Ei ole niin tarkkaa, minkä mallinen ruukku on, kunhan se ei pääse solahtamaan renkaasta läpi. En ole vielä edes testannut, miten homma toimii, mutta se jää nyt tyttären ihmeteltäväksi, koska hän vei tuon tekeleen mukanaan. Valkoisiin kukanlehtiin hurahti tovi jos toinenkin, joten vaivaa tuli nähtyä yhden amppelin eteen. Toivoa sopii, etten ole kehitellyt aivan kelvotonta vempelettä.

Ensi viikolla pääsemme muuttohommiin, sillä nuorempi tyttäreni vaihtaa paikkakuntaa. Saapa nähdä, ehdinkö kirjoitella jossain välissä edes vähän. Juhannuskin taitaa tulla aivan liian pian.

Toivotan sinulle lämpimämpiä kesäpäiviä tästä eteenpäin!

Terveisin 

Minttu 

 Ps. Tytär leipoi mansikkakakun isänsä syntymäpäiväksi. Niinpä kesän ensimmäiset kotimaiset mansikat on maistettu. Eivät olleet kovin häävejä, todennäköisesti kasvihuoneesta peräisin. Odottelenkin parempia jo vesi kielellä, olenhan mansikoiden suurkuluttaja. Viiden kilon laatikko katoaa kevyesti yksinkin, jos kukaan muu ei ehdi hätiin.