Hyvää, joskin vähälumista sunnuntaita!
Muutama päivä vappuun ja tosiaan täällä Etelä-Suomessakin herättiin valkoisiin hankiin. Ei onneksi kovin korkeisiin. Ne ovat tainneet jo sulaa päivän aikana. Mies laittaa parhaillaan takkaan tulta, että tarkenisin huomenna tehdä etätöitä. Ihan periaatteesta en enää laita pattereita päälle, kun olen ne jo alkukuusta sammuttanut kesän ajaksi.
Minua ei sää ole haitannut pätkääkään, sillä olen saanut viettää ihaninta viikonloppua naismuistiin. Nuorempi tyttäreni tuli käymään kotona ja olemme kaksi päivää touhunneet yhdessä naisluolassani. Sehän on siis sekä kirjasto, ompelimo, apukeittiö että hätätilassa vierashuonekin. Siirsimme sinne jokin aika sitten tärkeimmät ompelukoneeni kellarin ”studiosta”, koska minun on nivelteni takia vaikea päästä portaita alas. Niinpä tilassa puuhaillaan milloin mitäkin parilla pienellä pöydällä.
Ihan maailman parasta oli, kun pääsimme yhdessä harrastamaan ”taidetta”. Minulle on kertynyt vuosien mittaan kaikenlaisia taidetarvikkeita, joita olisi kiva päästä kokeilemaan, mutta aikaa tuntuu olevan aina todella vähän. Nyt päätin, ettei meillä ole mitään niin tärkeää toimitettavaa, ettemme voisi yhdessä vähän roiskia maalia. Siispä ompelukone lattialle ja tuumasta toimeen.
Nurkissa pyöri muutama epäonnistunut harjoitelma ja peitin ne heti aamusta gessolla, jotta pääsimme äkkiä maalaamaan valkoiselle pohjalle. Minusta on ihanaa, kun voin maalata vanhan tekeleen päälle. Ei niin harmita, jos menee pieleen. Olisi kamalaa, jos joutuisi säilömään kymmenittäin tauluja, joita ei itsekään kehtaa katsella.
No, saattaa olla, että nämäkin teokset menivät myöhemmin tarkasteltuna pieleen, mutta onneksi gessoa riittää. Itse olen ihmeen tyytyväinen. Ei meistä kumpikaan osaa maalata, mutta kyse olikin rentoutumisesta ja hauskanpidosta. Siispä taiteena näitä ei kannata arvostella. Me nautimme täysin rinnoin yhdessä puuhaamisesta, klassisesta musiikista ja värien sekoittelusta. Minun kuvistani tuli jotenkin kuin lastenkirjasta revittyjä. Niinpä julistauduin taidetapahtuman lopuksi naivistiksi.
Tytär liimasi omaan betoniruukkuunsa Cd-levystä leikattuja palasia. Ne ovat tosi teräviä, mutta hän sai ne haavoittumatta ripotelluksi ruukkuun. Palat ovat kivoja, kun ne auringonpaisteessa heijastavat kaikkia sateenkaaren värejä.
Sateenkaaren värit pääsivät myös näihin vähän kolhiintuneisiin ruukkuihin. Liimasin niihin Kärkkäiseltä ostamiani, ilmeisesti kierrätyslasista hiottuja lasinpalasia. Palat ovat niin monimuotoisia ja -värisiä, etten halunnut ruveta suunnittelemaan niistä mitään. Läpsin vain palat ruukkuihin epämääräiseen järjestykseen. Melko villi kuosi siitä tuli, mutta hauskaa oli. Sanoinkin perheelle, että tästä palapelistä minäkin tykkään, kun kuvion saa päättää itse. Kunhan liima kuivuu, pääsen saumaamaan. Vielä kun osaisin päättää, laitanko ruukkuihin kasvamaan valkoisia vai värikkäitä kukkia.
Kiitin äsken kultaista ukkoani, joka antoi meidän touhuta ihan rauhassa omiamme. Hän hoiti kukkia ja puuhaili autotallissa sillä aikaa. Onneksi aina ei olla jäniksen selässä. Sanoin myös tyttärelleni, etten muista, milloin minulla olisi ollut niin hyvä olla. Ei kiirettä minnekään, ei pakkoa onnistua, ihan vain hetkestä nauttimista. Se taitaa olla liian harvinaista herkkua.
Aurinkoista ja toivottavasti lämpimämpää vappuviikkoa sinulle!
Minttu
