Ruskea trikoopusero

 

Loman viimeinen päivä, eikä takkia ole vieläkään tehty. Sen sijaan yksi keskeneräinen pusero tuli viimein valmiiksi. Olen siihen ihmeen tyytyväinen. Yleensä itselleni ommellut vaatteet ovat mielestäni epäonnistuneita tai muuten rumia. Tämä ruskea trikoopaita kelpaa kyllä päälle. 

Viikonloppu meni ompelumielessä harakoille, koska armas aviomieheni häiritsi keskittymistä. Jotenkin sitä ei kehtaa vetäytyä omiin hommiin, kun hän kerrankin on kotona. Käytin silti tuntikausia melko hyödyllisesti, neuloin villapaitaa pukinkonttiin. Voin esitellä sen myöhemmin, kunhan saan sen valmiiksi.

Joulu alkaa vähitellen pyöriä mielessä, vaikka vuosi vuodelta pyrin touhuamaan vähemmän lahjojen parissa. Joskus muinoin saatoin ommella satakunta pakettia suvun jäsenille, mutta olen tullut vähitellen järkiini. Lahjat eivät saa olla joulun tärkein asia, ei myöskään siivous, ruoka tai muu stressaaminen. Haluan löytää joulun rauhan, mikä menneinä vuosina on ollut vain haave. Saapa nähdä, pysynkö kurissa tänä vuonna.

Minttu 

Keltainen laukku ja muutto naisluolaan

 

Loma. Mikä kaunis sana.

Vaikka se kestääkin vain kuusi päivää, viikonloppu mukaan luettuna, näyttää se näin ensimmäisenä päivänä mahdollisuuksien aarreaitalta. Lomalla hoidan rästissä olevat kotityöt, ihmissuhteet, liikunta- ja univajeen ja tietenkin ompelen vaatteita röykkiöittäin. Siltä se vielä nyt tuntuu, kello kahdeksan aamulla, kun olen jo pari tuntia ollut hereillä mietiskelemässä, että nyt saisin kyllä nukkuakin.

Jos kaikki menee kuten ennenkin, huomaan, että loma meni ja se 15 vuotta kaapissa ompelua odotellut takkikangas odottaa edelleen. Vaan eipä pidä heti alkuun masentua, kyllä tämä tästä käyntiin lähtee, ehkä yskien, mutta kuitenkin.

Minulla on nivelrikon vuoksi suuria liikkumisvaikeuksia ja ne ovat osasyy siihen, ettei minun tule käytyä kellarin ompelimossa kovin usein. Ulkoportaat ovat korkeat ja talvisin liukkaat. Päätinkin viikonloppuna ratkaista tämän ongelman ja niinpä kannettiin koneet yläkertaan, tyttärien vanhaan huoneeseen, jota viime aikoina on kutsuttu ”kirjastoksi” (lähinnä kai siksi, että sinne oli ängetty vanha sohva ja suurin osa talon kirjoista).

Nyt minulla on sitten naisluola, joka sisältää asioita, joista pidän; kirjoja ja kaikenlaisia ompelu- ja askartelutarvikkeita näin alkuun ainakin. Ajattelin toimittaa sohvan kaatopaikalle, mutta huomattuani sen harvinaisen mukavaksi istua taidankin hankkia siihen uuden irtopäällisen ja käyttää sitä inspiraationurkkana.

Valitettavasti luolaani ei mahdu ihanan suuri kankaiden leikkaamiseen tarkoitettu pöytä eivätkä kaksi teollisuusompelukonetta, jotka muuttivat meille jotenkin ihan huomaamatta. Lisäksi laaja kangas- ja tilkkuvarastoni on pakko jättää alakertaan. Näin minun ompelimostani tuli kaksikerroksinen. En tiedä, onko siinä mitään järkeä, mutta ainakin huonolla säällä ompelemisen aloittaminen on huomattavasti helpompaa, kun ei tarvitse ulkokautta mennä koneen ääreen. Ajattelinkin, että voisin pitää sellaisia leikkauspäiviä, että raahauduttuani kellariin piirrän kaavoja ja leikkaan useita töitä samalla kertaa. Sitten hinaan ne ylös ja ompelen pikkuhiljaa valmiiksi. Toivoa sopii, että suunnitelmani onnistuu. Mies ja tytär eivät varmaan katso hyvällä, jos pyydän lähiaikoina siirtämään kamat takaisin.

Koska en vielä ole saanut aikaan mitään muuta käsityötä kuin pyyhkeeseen uuden ripustusnauhan ja parin sisustyynyn korjauksen, julkaisen kuvan pari vuotta sitten ompelemastani laukusta. Otin sen taas käyttöön eräänä todella synkkänä aamuna, kun koko maailma oli ankean harmaa. Jotenkin tuntui, että koko ruuhkabussi tuijotti laukkuani ja huivia, jonka siihen yhdistin. Toivottavasti ne tuottivat heille iloa sen sijaan että olisivat kirvelleet silmiä.

Pitänee lopettaa tämä jaarittelu ja ryhtyä hommiin. Yritän tällä viikolla kirjoittaa vähän tiheämmin, mikäli on jotain kerrottavaa.

Minttu

Kassi jämäkankaista

 

Hyvää huomenta harmaudesta huolimatta!

Kesäloma on ihanaa aikaa, vaikka sää ei suosisikaan. Silloin minulla on tilaisuus mennä kellariin ompelemaan jo heti aamusta. Fyysinen ja henkinen vireys ovat parhaimmillaan ja saatan jopa innostua. Työpäivän jälkeen illan pimetessä en todellakaan jaksa enää kiinnostua kuin sohvalle kaatumisesta.

Minulla on älyttömän suuri kynnys ryhtyä ompelemaan vaatteita itselleni, vaikka tarve olisi suuri. Syynä on tyytymättömyys omaan vartalooni, enkä pääse siitä millään eroon, vaikka kuinka kehopositiivisuudesta puhuttaisiin. Läski on läski ja sillä sipuli. Kaiken lisäksi kellarin seinällä oleva iso kierrätyspeili taitaa ihan oikeasti olla vähän kupera, koska kaikki muutkin kuin minä näyttävät siinä luonnollista lyhyemmiltä ja lihavammilta. Se ei ole todellakaan imarteleva viritys, mutta ilmaiseksi saatu…

No, koska en halua ommella mitään järkevää, peuhaan aina vain tilkkujen kanssa. Tällä kertaa oli tarvetta kesäkassille, koska iso käsilaukkuni painaa kuin synti ja muistuttaa liikaa työelämästä. Lomalla ei saa olla mitään turhaa painolastia! 

Pengoinpa siis laatikoita ja löysin vanhat shortsini, jotka tuli aikanaan väsättyä niin jäykästä farkkukankaasta, ettei niissä jaksanut edes kumartua. Ne jäivät käyttämättöminä pyörimään kellariin. Päätin tikata toisesta lahkeesta vanun kanssa tukevan pohjan kassilleni. Yläosaksi löytyi vanhoista verhoista lyhennetty pätkä, vuoriksi pala punaista kangasta ja jopa vajaan metrin pätkä mustaa nauhaa, josta sain kantohihnat. Vetoketju oli ostettu joskus muinoin ehkä takin korjaukseen, mutta projekti on jäänyt tekemättä ja takkikin kadonnut jo historian pyörteisiin. Näistä aineksista syntyi kassi, jolla ajattelin hoidella loppuloman kuljetustarpeet.

Vielä jäi pieni hinku tehdä tilkkutyönä toinen kassi, mutta saapa taas nähdä, kestääkö into siihen saakka, kun minulla on aikaa paneutua asiaan. Tänään ovat lapsukaiset kylässä ja ajattelin viedä heidät Leo’s Leikkimaahan, koska huvipuistossa saattaisimme kastua.

Tässäpä kuulumiset tällä kertaa.

Minttu