Lopultakin takki valmis

Hyvää iltaa sinulle!

Näin joulun alla on vaikeaa keksiä kirjoitettavaa käsityöblogiin, kun kaikki käsillä tekeminen koskee yleensä lahjoja. Eihän niitä voi etukäteen esitellä, jos vaikka mahdollinen lahjansaaja erehtyy vierailemaan sivullani.

Hoksasinpa kuitenkin, että yksi esittelyyn sopiva työ valmistui lopulta pari viikkoa sitten. Uhosin lokakuun alussa syyslomallani, että ompelen itselleni takin kankaasta, joka on odotellut kaapissa ehkä noin 15 vuotta. No, kyllähän se periaatteessa valmistui silloin, suurimmaksi osaksi. 

Päätin ommella takkiin nepparit, koska kangas on tosi paksua ja pitkäkarvaista. En oikein uskonut, että osaisin tehdä siistejä napinläpiä, ainakaan koneella. Käsin ompelukin arvelutti, koska karvat aiheuttivat asioiden siirtymistä pois siltä paikalta, mihin ne tarkoitin laittaa. Esim. nuppineulat eivät pysyneet tarkasti sillä etäisyydellä, mille ne tähtäsin.

Koska nepparien ja nappien ompelu on muutenkin tylsää ja noin ärsyttävän kankaan kanssa vielä ikävämpää, takki jäi kesken. Toiselta puolelta puuttui kaksi nepparin puoliskoa ja toiselta kaikki. Lisäksi halusin ommella vielä napit hämäykseksi päällyspuolelle ja nekin jäivät kiinnittämättä. Sellaisenaan se roikkui naulakossa lähes kaksi kuukautta, ennen kuin sisuunnuin ja sain puuttuvat osat kiinnitettyä. Kyllä elämä on joskus haasteellista!

Tässä se nyt on, kauan odotettu takki. Kaava on Suuren Käsityölehden numerosta 11-2022. Se on suunniteltu alun perin tekoturkikselle. Kankaani oli niin paksua, että halusin tehdä siitä väljän ja rennon, joten tekoturkin kaava oli mielestäni sopiva. Muokkasin mallia sen verran, että siirsin taskut sivusaumoihin. 

Enpä sitten tiedä, oliko valinta oikea juuri minun vartalolleni, mutta ainakin takki on mukava pitää päällä. Ei purista mistään. Henkarissa se on oikein ylellisen näköinen, päälläni ei niinkään.

Nytpä odottelen sitten pakkasia, että takille olisi käyttöä. Ei näy lunta missään, eikä edes miinusasteita.

Mukavaa joulunodotusta siitä huolimatta!

Minttu

Ruskea trikoopusero

 

Loman viimeinen päivä, eikä takkia ole vieläkään tehty. Sen sijaan yksi keskeneräinen pusero tuli viimein valmiiksi. Olen siihen ihmeen tyytyväinen. Yleensä itselleni ommellut vaatteet ovat mielestäni epäonnistuneita tai muuten rumia. Tämä ruskea trikoopaita kelpaa kyllä päälle. 

Viikonloppu meni ompelumielessä harakoille, koska armas aviomieheni häiritsi keskittymistä. Jotenkin sitä ei kehtaa vetäytyä omiin hommiin, kun hän kerrankin on kotona. Käytin silti tuntikausia melko hyödyllisesti, neuloin villapaitaa pukinkonttiin. Voin esitellä sen myöhemmin, kunhan saan sen valmiiksi.

Joulu alkaa vähitellen pyöriä mielessä, vaikka vuosi vuodelta pyrin touhuamaan vähemmän lahjojen parissa. Joskus muinoin saatoin ommella satakunta pakettia suvun jäsenille, mutta olen tullut vähitellen järkiini. Lahjat eivät saa olla joulun tärkein asia, ei myöskään siivous, ruoka tai muu stressaaminen. Haluan löytää joulun rauhan, mikä menneinä vuosina on ollut vain haave. Saapa nähdä, pysynkö kurissa tänä vuonna.

Minttu 

Keltainen laukku ja muutto naisluolaan

 

Loma. Mikä kaunis sana.

Vaikka se kestääkin vain kuusi päivää, viikonloppu mukaan luettuna, näyttää se näin ensimmäisenä päivänä mahdollisuuksien aarreaitalta. Lomalla hoidan rästissä olevat kotityöt, ihmissuhteet, liikunta- ja univajeen ja tietenkin ompelen vaatteita röykkiöittäin. Siltä se vielä nyt tuntuu, kello kahdeksan aamulla, kun olen jo pari tuntia ollut hereillä mietiskelemässä, että nyt saisin kyllä nukkuakin.

Jos kaikki menee kuten ennenkin, huomaan, että loma meni ja se 15 vuotta kaapissa ompelua odotellut takkikangas odottaa edelleen. Vaan eipä pidä heti alkuun masentua, kyllä tämä tästä käyntiin lähtee, ehkä yskien, mutta kuitenkin.

Minulla on nivelrikon vuoksi suuria liikkumisvaikeuksia ja ne ovat osasyy siihen, ettei minun tule käytyä kellarin ompelimossa kovin usein. Ulkoportaat ovat korkeat ja talvisin liukkaat. Päätinkin viikonloppuna ratkaista tämän ongelman ja niinpä kannettiin koneet yläkertaan, tyttärien vanhaan huoneeseen, jota viime aikoina on kutsuttu ”kirjastoksi” (lähinnä kai siksi, että sinne oli ängetty vanha sohva ja suurin osa talon kirjoista).

Nyt minulla on sitten naisluola, joka sisältää asioita, joista pidän; kirjoja ja kaikenlaisia ompelu- ja askartelutarvikkeita näin alkuun ainakin. Ajattelin toimittaa sohvan kaatopaikalle, mutta huomattuani sen harvinaisen mukavaksi istua taidankin hankkia siihen uuden irtopäällisen ja käyttää sitä inspiraationurkkana.

Valitettavasti luolaani ei mahdu ihanan suuri kankaiden leikkaamiseen tarkoitettu pöytä eivätkä kaksi teollisuusompelukonetta, jotka muuttivat meille jotenkin ihan huomaamatta. Lisäksi laaja kangas- ja tilkkuvarastoni on pakko jättää alakertaan. Näin minun ompelimostani tuli kaksikerroksinen. En tiedä, onko siinä mitään järkeä, mutta ainakin huonolla säällä ompelemisen aloittaminen on huomattavasti helpompaa, kun ei tarvitse ulkokautta mennä koneen ääreen. Ajattelinkin, että voisin pitää sellaisia leikkauspäiviä, että raahauduttuani kellariin piirrän kaavoja ja leikkaan useita töitä samalla kertaa. Sitten hinaan ne ylös ja ompelen pikkuhiljaa valmiiksi. Toivoa sopii, että suunnitelmani onnistuu. Mies ja tytär eivät varmaan katso hyvällä, jos pyydän lähiaikoina siirtämään kamat takaisin.

Koska en vielä ole saanut aikaan mitään muuta käsityötä kuin pyyhkeeseen uuden ripustusnauhan ja parin sisustyynyn korjauksen, julkaisen kuvan pari vuotta sitten ompelemastani laukusta. Otin sen taas käyttöön eräänä todella synkkänä aamuna, kun koko maailma oli ankean harmaa. Jotenkin tuntui, että koko ruuhkabussi tuijotti laukkuani ja huivia, jonka siihen yhdistin. Toivottavasti ne tuottivat heille iloa sen sijaan että olisivat kirvelleet silmiä.

Pitänee lopettaa tämä jaarittelu ja ryhtyä hommiin. Yritän tällä viikolla kirjoittaa vähän tiheämmin, mikäli on jotain kerrottavaa.

Minttu