Lähes oikeat helmet ja muita koruja

 

Olen haaveillut jo kauan kauniista helminauhasta, joka olisi tehty ”oikealla” tavalla, eli solmimalla jokainen helmi erikseen siten, että katketessaan helmet eivät pääse karkaamaan. Minulla on ollut varastossa eri kokoisia makean veden helmiä, lukkoja ja lankaakin, mutta yhdestä pikku asiasta on homma ollut kiinni. En ole löytänyt helmispiraalia, jota nettiohjeissa käskettiin pujottaa langan suojaksi. Sitä kyllä löytyi jostakin nettikaupasta, mutta se taisi olla enemmänkin ammattilaisten puoti. Niinpä on jäänyt mitätön pikku spiraali tilaamatta ja helmet tekemättä.

Eräänä yönä minulla kuitenkin välähti. (Aivoni toimivat öisin täydellä teholla, päivällä eivät niinkään.) Hoksasin, että minulla on vaikka minkälaisia metallinauhoja ja lankoja ja voisin ehkä kokeilla, tuleeko niistä spiraalia. Valitsin siis ohuimman metallilangan ja aloin pyörittää sitä korupiikin ympärille. Sehän oli ihan helppoa ja syntyi todella kaunista pientä spiraalia. Ongelma oli siis ratkaistu ja pääsin tekemään helmiä. Luulin sitäkin hommaa vaikeammaksi kuin se olikaan. Melko pikaisesti sain näperrettyä riittävän pitkän ketjun, joka sopii vähän tukevampaankin kaulaan. Hopeinen lukko ja homma oli valmis. Nyt pitäisi keksiä, missä helmiäni käyttäisin. Kenties ihan töissä vaan.

Niinhän siinä käy, että kun antaa pirulle pikkusormen… askartelu ei jäänyt yhteen helminauhaan. Seuraavaksi tein pari avainnauhaa ja muutamat korvakorut. Niitä on ennestäänkin ihan riittävästi kotona viihtyvälle täti-ihmiselle, mutta tulipahan tehtyä. Käytin pitkästä aikaa kullanvärisiä osia. Eiväthän ne kauan kestä kauniina, mutta puretaan sitten ja käytetään helmet uudelleen. (Tällä menolla en saa ikinä varastoani hupenemaan!)

Tällaiset pikku hiusnipsut ovat pyörineet vuosia helmilaatikossani. Ne olivat käytössä kolhiintuneet, mutta maalasin ne kynsilakalla kimaltavan punaisiksi. Lopuksi askartelin pikku lumihiutaleet koristeeksi ja nyt odottelen pikku Siiriä niitä sovittelemaan.

 

Pitänee pyytää mieheltä jonkinlainen naulakko helmille ja ehkä isompi teline korvakoruille. Olisi kiva, jos niitä voisi säilyttää samassa huoneessa. Vaan milloinkahan ehdin kaikkia käyttää? Minä kun viihdyn parhaiten kotona meikkaamattomana nyppyisissä kalsareissa. 

 

 

Rentouttavaa iltaa sinulle! 

Minttu 

Korvakoruja pukinpakettiin

 

Hyvää neljättä adventtipäivää!

Joulu on jo aivan liian lähellä. Käsityöläisellä riittää hommia viimeiseen yöhön saakka, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa. Aina kun viimeisimmän väkerryksen saan valmiiksi, ajattelen, että ehkäpä ehtisin vielä yhden. Jokaiselle on kuitenkin jo lahja varattuna, useampikin.

Tämä joulu on siitä harvinainen, etten ole ommellut mitään. Ompeleminen kun on ollut suurin intohimoni aiemmin. Jotenkin en vain ole saanut tartutuksi toimeen. Puikot, virkkuukoukku tai nypylät ovat olleet käytössä sen kerran, kun aikaa käsitöille on ollut. Ehkäpä joulun jälkeen pääsen taas ompelumoodiin kiinni. Se ainakin olisi tarkoitus. Minulla kun on lomaa loppiaiseen saakka.

Pitkästä aikaa askartelin myös korvakoruja. Lähetin jo viime jouluna kummityttärelleni (13 v) muutamat korvikset ja olin hyvin iloinen, kun hän kesäjuhlissa esitteli, että hänellä on antamani korut yllä. Niinpä ajattelin tehdä muutamat lisää. 

Koruaskartelukaan ei suju alkuun ihan helposti, jos pitää harrastuksessa vuoden taukoja. Niinpä homma tuntui ensin vähän kankealta. Vauhtiin päästyäni korviksia syntyi monta paria ja olisin jatkanut pidempäänkin, jos aikaa olisi ollut. Valitettavasti nukkumatti kutsui sinäkin iltana turhan varhain.

Näistä valitsin mielestäni nuorelle tytölle sopivimmat ja loput jäivät varastoon. Metalliosat ovat tavallista korumetallia ja helmet ovat lasia, akaatteja tai makean veden helmiä. Muovia en suostu käyttämään. Pahoittelen kuvien huonoa laatua. Värit tulevat todella huonosti esille, mutta kuvat oli pakko ottaa hätäisesti iltamyöhään juuri ennen pakettiin laittamista, että ne ehtisivät postissa jouluksi.

Eilen illalla pakkasimme ostetut lahjat ja jäljellä ovat vielä itse tehdyt, jotka odottavat höyryttämistä ja muuta viimeistelyä. Ehkäpä saan sen tehtyä tänään.

Tänään ovat vuorossa myös siivoustalkoot. Ikävä homma sunnuntaina, etenkin naapureille, mutta valitettavasti emme muuten ehdi. Meillä on palkkatöitä ihan viimeiseen saakka. Onneksi tytär on jo lomalla ja voi auttaa vanhoja vanhempiaan.  

Toivon mukaan pääsemme illalla jo rauhoittumaan kynttilänvalossa.

Voimia viimeiseen pinnistykseen ennen joulua kaikille, joilla stressi tahtoo ottaa vallan!

Minttu

Kummallinen joulukortti ja muuta outoa höpötystä

 

Tunnelmallista perjantai-iltaa!

Lopettelinpa juuri etäpäiväni ja siirryin koneelta toiselle. Kasvoja polttelee taas koko päivän koneen tuijotuksen jälkeen, mutta ei niin paljon kuin yleensä.

Minulla on ollut työpaikalla ongelmana kasvojen kihelmöinti ja punoitus, joka on välillä ollut melko rajuakin. Parilla työkaverilla oli samoja oireita, joten valitimme asiasta ja sen seurauksena työnantaja teki puhdistustoimia mm. ilmastoinnissa. Se ehkä auttoi vähän. Silti oireita tuli välillä.

Nyt, kun olen työskennellyt väliaikaisesti pidempään kotona, huomasin, että kasvojani kihelmöi jälleen, mutta vain tietokoneen ääressä. Jouduin päivisin sumuttamaan rauhoittavaa nestettä kasvoilleni, että tunne helpottaisi. Aloinpa siis tutkia asiaa, ja löysinkin netistä jutun, jossa kerrottiin sinivalon vaikutuksesta ihoon. Eipä näyttänyt hyvältä. Jopa solutasolla tapahtuu muutoksia näyttöjen säteilyn vuoksi. Alensin kiireesti kirkkaiden isojen näyttöjeni valaistusta; muutin ne yövalolle. Hetken ne tuntuivat tosi himmeiltä, mutta nyt olen jo tottunut. Eipä silmiäkään häikäise enää niin pahasti.

Toinen asia, jota netissä suositeltiin, oli aurinkovoiteen käyttö sisällä! Tuntui aluksi hullulta, mutta kokeilin sitä kuitenkin. Ihan kuin se auttaisi. En ole eilen enkä tänään tarvinnut kasvosumutetta. Jos sinulla on samoja ongelmia, suosittelen kokeilemaan.

Sitten käsityöasiaa. Tällä viikolla olen jatkanut pitsisydänten virkkaamista. Laitoin parikymmentä sydänkorttia jo viikko sitten postiin, mutta sitten ”yllättäen” muistin, että minulla on 14 työkaveria, joille haluaisin antaa kortin. Niinpä olen virkkaillut sydämiä ja askarrellut kortteja vielä lisää. Siinä saa turhankin hyvin aikaa kulumaan. Tämä kuukausi luisuu käsistä aivan liian nopeasti!

Yksi kortti on erilainen. 

Miespuolinen työkaverini sanoi kesällä, että hän tarvitsisi paarmankarkoittimen metsäretkilleen. Hän kysyi, voisinko tehdä hänelle sudenkorennon maksua vastaan. No, silloin oli vähän kiirettä ja taisin näyttää empivältä ja hän ehdotti naureskellen, että jos en heti ehdi, niin vaikka vaikka joulun tienoilla… Oletan, että hän asetti sen siten joulupukin toivomuslistalleen. Jos mukava mies toivoo minulta joululahjaa, hän saakoon sen.

En kyllä ole varma, pitääkö hän tästä sudenkorennosta. Se saattaa vaikuttaa pikkuisen naiselliselta. Luulisin, että ne rautalankahäkkyrät, jotka netissä näin, eivät pelota minkäänlaista paarmaa. Tai sitten täytyy paarmalla olla tosi huono näkö. Siksipä ajattelin käyttää helmiä, koska niillä saa ötökkään vähän sellaista välkettä, jota olen ollut sudenkorennoissa näkevinäni. En ehtinyt selvittää, miltä oikea korento näyttää, mutta mielikuvittelin sen tällaiseksi. Jos kaveri ei tykkää, hän voi antaa sen vaimolleen. Jos vaikka vaimokin hortoilee pitkin metsiä…

Kaveri saa itse kehitellä systeemin, jolla kiinnittää pelätin vaatteisiinsa. Olin ymmärtävinäni, että nämä korennot kiinnitetään heilumaan esimerkiksi hattuun rautalankatikulla. Siinäpä on hänelle vähän askaretta ennen paarma-aikaa. Helpotin hommaa jättämällä helmien kiinnittämiseen käyttämäni metallilangan parikymmensenttiset pätkät roikkumaan korentoon. Ehkä hän saa sen niillä kiinnitettyä johonkin.

Tällaisia tähdellisiä askareita meillä. Onneksi meidän perheessämme ei kaivata mitään joululeipomuksia, joten niistä ei tarvitse stressata. Ei meillä myöskään paistella laatikoita tai kinkkuja tänä jouluna. Vietämme jouluaaton ja -päivän kolmestaan mieheni ja toisen tyttäremme kanssa ja aion tarjota ihan muuta kuin perinteisiä jouluruokia. En kylläkään tiedä vielä, mitä se on.

Olen kutsunut vanhempani ja toisenkin tyttäreni perheineen tapaninpäivän aterialle ja silloin tursuu varmaan lanttulaatikko kaikilla jo korvista. Niinpä ajattelin jatkaa samalla ei-perinteisellä linjalla. Saattaapi jo jokin muu tarjottava houkutella enemmän kuin kinkut ja rosollit.

Menneinä vuosina olen ommellut suvulle lahjoja hullun lailla. Paketteja on tullut joskus satakunta. Onneksi ne ajat ovat ohi. Tänä jouluna en ole ommellut vielä mitään ja voi olla, etten ehdikään koskea koko koneeseen. Enemmän olen neuloskellut ja se on tuntunut oikein mukavalta. Lapsenlapsetkin alkavat olla siinä iässä, että Mamin tekemät vaatteet eivät innosta. Siksipä taidan suunnata muotiliikkeeseen. Nolottaa ostaa ”pikamuotia”, mutta se taitaa sopia heidän makuunsa tällä hetkellä paremmin.

Toisaalta voin kehua, etten ole juurikaan hankkinut uusia vaatteita itselleni vuosiin. Minun tekemissäni rytkyissä on se paha vika, että ne kestävät ikuisuuden. Pesin juuri erään hupparin ja muistin, että ompelin sen kymmenvuotishäämatkareissullemme Kreikkaan. Siitä taitaa olla jo yli 26 vuotta. Hupparissa ei ole edes nyppyjä! Kyllä ennen oli laatu parempaa. Siksipä kuljeskelen jopa kymmeniä vuosia vanhoissa vaatteissa, eikä kukaan tunnu huomaavan. Tai ehkä he eivät kehtaa sanoa…

Tässähän tätä taas tuli, sekavaa vuodatusta. Haluan vielä kuitenkin sanoa, että muistathan rentoutua välillä. Joulu tulee, vaikka kaappi olisi sekaisin!

Minttu