Tunnelmallista perjantai-iltaa!
Lopettelinpa juuri etäpäiväni ja siirryin koneelta toiselle. Kasvoja polttelee taas koko päivän koneen tuijotuksen jälkeen, mutta ei niin paljon kuin yleensä.
Minulla on ollut työpaikalla ongelmana kasvojen kihelmöinti ja punoitus, joka on välillä ollut melko rajuakin. Parilla työkaverilla oli samoja oireita, joten valitimme asiasta ja sen seurauksena työnantaja teki puhdistustoimia mm. ilmastoinnissa. Se ehkä auttoi vähän. Silti oireita tuli välillä.
Nyt, kun olen työskennellyt väliaikaisesti pidempään kotona, huomasin, että kasvojani kihelmöi jälleen, mutta vain tietokoneen ääressä. Jouduin päivisin sumuttamaan rauhoittavaa nestettä kasvoilleni, että tunne helpottaisi. Aloinpa siis tutkia asiaa, ja löysinkin netistä jutun, jossa kerrottiin sinivalon vaikutuksesta ihoon. Eipä näyttänyt hyvältä. Jopa solutasolla tapahtuu muutoksia näyttöjen säteilyn vuoksi. Alensin kiireesti kirkkaiden isojen näyttöjeni valaistusta; muutin ne yövalolle. Hetken ne tuntuivat tosi himmeiltä, mutta nyt olen jo tottunut. Eipä silmiäkään häikäise enää niin pahasti.
Toinen asia, jota netissä suositeltiin, oli aurinkovoiteen käyttö sisällä! Tuntui aluksi hullulta, mutta kokeilin sitä kuitenkin. Ihan kuin se auttaisi. En ole eilen enkä tänään tarvinnut kasvosumutetta. Jos sinulla on samoja ongelmia, suosittelen kokeilemaan.
Sitten käsityöasiaa. Tällä viikolla olen jatkanut pitsisydänten virkkaamista. Laitoin parikymmentä sydänkorttia jo viikko sitten postiin, mutta sitten ”yllättäen” muistin, että minulla on 14 työkaveria, joille haluaisin antaa kortin. Niinpä olen virkkaillut sydämiä ja askarrellut kortteja vielä lisää. Siinä saa turhankin hyvin aikaa kulumaan. Tämä kuukausi luisuu käsistä aivan liian nopeasti!
Yksi kortti on erilainen.
Miespuolinen työkaverini sanoi kesällä, että hän tarvitsisi paarmankarkoittimen metsäretkilleen. Hän kysyi, voisinko tehdä hänelle sudenkorennon maksua vastaan. No, silloin oli vähän kiirettä ja taisin näyttää empivältä ja hän ehdotti naureskellen, että jos en heti ehdi, niin vaikka vaikka joulun tienoilla… Oletan, että hän asetti sen siten joulupukin toivomuslistalleen. Jos mukava mies toivoo minulta joululahjaa, hän saakoon sen.
En kyllä ole varma, pitääkö hän tästä sudenkorennosta. Se saattaa vaikuttaa pikkuisen naiselliselta. Luulisin, että ne rautalankahäkkyrät, jotka netissä näin, eivät pelota minkäänlaista paarmaa. Tai sitten täytyy paarmalla olla tosi huono näkö. Siksipä ajattelin käyttää helmiä, koska niillä saa ötökkään vähän sellaista välkettä, jota olen ollut sudenkorennoissa näkevinäni. En ehtinyt selvittää, miltä oikea korento näyttää, mutta mielikuvittelin sen tällaiseksi. Jos kaveri ei tykkää, hän voi antaa sen vaimolleen. Jos vaikka vaimokin hortoilee pitkin metsiä…
Kaveri saa itse kehitellä systeemin, jolla kiinnittää pelätin vaatteisiinsa. Olin ymmärtävinäni, että nämä korennot kiinnitetään heilumaan esimerkiksi hattuun rautalankatikulla. Siinäpä on hänelle vähän askaretta ennen paarma-aikaa. Helpotin hommaa jättämällä helmien kiinnittämiseen käyttämäni metallilangan parikymmensenttiset pätkät roikkumaan korentoon. Ehkä hän saa sen niillä kiinnitettyä johonkin.
Tällaisia tähdellisiä askareita meillä. Onneksi meidän perheessämme ei kaivata mitään joululeipomuksia, joten niistä ei tarvitse stressata. Ei meillä myöskään paistella laatikoita tai kinkkuja tänä jouluna. Vietämme jouluaaton ja -päivän kolmestaan mieheni ja toisen tyttäremme kanssa ja aion tarjota ihan muuta kuin perinteisiä jouluruokia. En kylläkään tiedä vielä, mitä se on.
Olen kutsunut vanhempani ja toisenkin tyttäreni perheineen tapaninpäivän aterialle ja silloin tursuu varmaan lanttulaatikko kaikilla jo korvista. Niinpä ajattelin jatkaa samalla ei-perinteisellä linjalla. Saattaapi jo jokin muu tarjottava houkutella enemmän kuin kinkut ja rosollit.
Menneinä vuosina olen ommellut suvulle lahjoja hullun lailla. Paketteja on tullut joskus satakunta. Onneksi ne ajat ovat ohi. Tänä jouluna en ole ommellut vielä mitään ja voi olla, etten ehdikään koskea koko koneeseen. Enemmän olen neuloskellut ja se on tuntunut oikein mukavalta. Lapsenlapsetkin alkavat olla siinä iässä, että Mamin tekemät vaatteet eivät innosta. Siksipä taidan suunnata muotiliikkeeseen. Nolottaa ostaa ”pikamuotia”, mutta se taitaa sopia heidän makuunsa tällä hetkellä paremmin.
Toisaalta voin kehua, etten ole juurikaan hankkinut uusia vaatteita itselleni vuosiin. Minun tekemissäni rytkyissä on se paha vika, että ne kestävät ikuisuuden. Pesin juuri erään hupparin ja muistin, että ompelin sen kymmenvuotishäämatkareissullemme Kreikkaan. Siitä taitaa olla jo yli 26 vuotta. Hupparissa ei ole edes nyppyjä! Kyllä ennen oli laatu parempaa. Siksipä kuljeskelen jopa kymmeniä vuosia vanhoissa vaatteissa, eikä kukaan tunnu huomaavan. Tai ehkä he eivät kehtaa sanoa…
Tässähän tätä taas tuli, sekavaa vuodatusta. Haluan vielä kuitenkin sanoa, että muistathan rentoutua välillä. Joulu tulee, vaikka kaappi olisi sekaisin!
Minttu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit! Palautetta on mukava saada.