Neulottu torkkupeitto lahjaksi yhteisvoimin

 

Heissan!

Aurinko vilahti sen verran pilvien välistä, että vein neulotun tilkkupeiton kuvattavaksi nurmikolle. Tässä se nyt on, huhtikuussa aloitettiin ja viime viikolla tuli valmista.

Sain idean Kotona-sivustolta, jossa esiteltiin suvun yhteisvoimin lahjaksi virkkaamaa isoäidinneliöpeittoa. Eräs läheiseni on juuri täyttämässä vuosia ja ajattelin, että voisimme antaa peiton myös hänelle. Päivänsankari on miespuolinen, joten isoäidinneliöt olisivat minusta olleet vähän liian pitsisiä ja naisellisia. Niinpä ehdotin neulottua versiota.

Olen oppinut tuon vinottain neulotun neliön aikanaan yläasteella, kun koko koulun voimin neuloimme peittoja avustustarkoituksiin. Se saattoi olla Punainen risti tai joku vastaava, joka keräsi peittoja evakuointileirille. Käsityöopettajamme ehdotti tätä mallia, koska sitä tehdessä ei tarvitse miettiä silmukkamääriä tai langantiheyksiä vaan ainoastaan senttimäärää, joka on sovittu neliön sivun pituudeksi. Mielestäni se oli nerokasta. Käytinpä sitten samaa ideaa sukulaisteni kanssa. Melko hyvin se toimikin, ainoastaan pari palaa oli niin pieniä, että ne jäivät pois peitosta.

Lisäksi sovimme, että palojen päävärinä olisi sininen tai harmaa ja raitojen värin ja määrän saa kukin päättää itse. Jämälankojen kuluttamiseen tämä työ sopii mainiosti. Materiaaliksi toivoin Seiskaveikan vahvuista villasekoitelankaa. Peitto on noin 140 *200 cm ja se on tehty 70 palasta. Palojen koko on siis tarkoitus olla 20 senttiä kanttiinsa. Mielestäni peiton ainoa huono puoli on sen älytön paino. Se painaa yli 2,5 kiloa. Onneksi se ei ole menossa vanhuudenheikolle päivänsankarille.

Kun sain lopulta kaikki palaset käyttööni eri puolilta Etelä-Suomea, aloin sommitella niitä peitoksi. Kirkkaan sinisiä oli aika paljon, joten yritin levittää niitä sinne tänne tasapainon säilyttämiseksi. Muuten asettelin palat siten, että sävy muuttuisi vähitellen tummasta vaaleaan. En sitten tiedä, onnistuinko, mutta itse olen tyytyväinen. Lopuksi virkkasin kaikki palat yhteen ja yhden kierroksen vielä reunojen ympäri.

Jotkut läheiseni innostuivat kovasti ideasta ja neuloivat ison kasan paloja. Kymmenvuotias pikkuneiti teki pienimmän osuuden; virkkasi kolme silmukkaa peiton reunaan. Sillä saa jo nimensä lahjoittajien listaan. Aviomiehenikin aikoi tehdä yhden palan peittoon, mutta työ näytti olevan sellaista tuskaa, etten jaksanut enää kuunnella ärräpäitä, vaan neuloin palan loppuun. Yritetty kuitenkin on ja nyt mies tietää, miten neulotaan. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että sukulaiseni lähtivät ideaan mukaan. Se antaa työlle jotenkin paljon suuremman arvon. Itse ainakin liikuttuisin, jos saisin tuollaisen lahjan. Toivottavasti päivänsankari on samaa mieltä.

Minttu

Ps. Ohje peittoon löytyy täältä: Neulepalan ohje 

Neulepeitto tekeillä

Keväisen raikas tervehdys!

Näköjään työ vie elämästäni aivan liian suuren osan. Päättelen sen siitä, että tämä blogikin jäi hunningolle heti, kun lomani päättyi. Yritän kuitenkin vielä ehtiä silloin tällöin jotakin kertomaan. Käsitöitähän minulla on aina tekeillä; toiset etenevät nopeasti ja toisiin voi mennä vuosiakin.

Tällä hetkellä kesken on mm. villainen torkkupeitto. Sitä tekemässä on muitakin kuin minä. Aiomme muutaman suvun naisen (ja minun mieheni) kanssa yhteisvoimin neuloa merkkipäivälahjan läheiselleni.

Mieheni on mainittu suluissa, koska ainoa pala, joka häneltä ehkä valmistuu, on pahasti kesken. Syynä on se, ettei hän muista koskaan aiemmin neuloneensa. Niinpä olemme harrastuksen alkutaipaleella. Puikot eivät varsinaisesti vielä paljon kilise, mutta sitäkin enemmän ääntä lähtee miehestä. Runsaiden kirosanojen saattelemina silmukat vääntäytyvät puikolta toiselle, välillä putoilevat, halkeilevat, sotkeentuvat, jäävät välistä ja kiusaavat neulojaparkaa kaikin keinoin. Minä rohkaisen ja kehun vieressä ja pelastan katastrofeilta. Näin me kai kaikki olemme joskus aloittaneet. No, kiroilla en kyllä uskaltanut äidin kuullen.

Kymmeniä paloja on jo valmistunut, vaikka osa on vielä noutamatta. Luulen, että tarpeellinen määrä alkaa olla kasassa. Nyt pitäisi päätellä palaset, sommitella peitto ja liittää ne yhteen. Siinä sitä riittää askaretta seuraavalle lomalle.

Valitsin peittoon sini-harmaan värimaailman, koska tiedän saajan pitävän sinisestä. Raitavärit on kukin neuloja saanut valita vapaasti. Myös raidoitus on jokaisen oman luovuuden tulosta. 

 Palan tekotapa on seuraavanlainen:

Neulo koko ajan ainaoikeinneuletta.

Luo 2 silmukkaa, käännä ja neulo ne.

Seuraavilla kerroksilla jatka siten, että neulot kerroksen ensimmäisen silmukan ensin etureunasta ja sitten takareunasta ja loput kerrokselta oikein.  Näin jokaisella kerroksella tulee melko huomaamaton yksi silmukka lisää. Tällöin alkaa muodostua kolmio.

Jatka leventämistä, kunnes kolmion sivut ovat sopivan pituiset, meillä sovittiin mitaksi 20 cm. (Siis ne sivut, jotka eivät ole puikossa kiinni.)

Seuraavaksi aletaan kaventaa. Neulo jokaisen kerroksen 1. silmukka oikein ja 2. ja 3. silmukat oikein yhteen. Näin vähenee melko näkymättömästi yksi silmukka jokaisella kerroksella, mistä on tuloksena suht tasainen neliö. Lopuksi vedä lanka viimeisen silmukan läpi ja valmista tuli!

Tästä tekotavasta on se hyöty, että isommalla porukalla tehtäessä ei ns. käsialalla ole väliä. Vain sentit merkitsevät. Silmukoita ei tarvitse kaikilla olla samaa määrää, mikä helpottaa yhteistyötä, koska toiset neulovat tiukempaa ja toiset löysempää. Silti palat sopivat toisiinsa, kunhan senttimääristä pidetään suurin piirtein huoli. Lisäksi raidat tulevat paloihin automaattisesti vinoon, mikä minusta on hauskannäköistä.

Tällä kertaa voin julkaista vain nämä palasten kuvat, mutta kunhan peitto etenee, kerron uusia kuulumisia.

Mukavaa viikonloppua, toivottavasti aurinko vilahtaa edes välillä!

Minttu