Tuskien projekti: teinin collegepusero

 

Nyt olen ylpeä itsestäni.

En siksi, että osaisin ommella, vaan siksi, että olen niin pirun sisukas. Jaksan purkaa ja aloittaa alusta ja purkaa ja aloittaa vielä kerran alusta, vaikka en näköjään todellakaan osaa ommella.

Eilinen Rikun paitaprojekti meni niin takalistolleen kuin rouva Murphyltä voi. Otin jo alun perin liian kunnianhimoisen tavoitteen tarvikkeisiin nähden. Löysin kahden paksun, erilaisen collegekankaan jämäpaloja sekä turhan jäykän vetoketjun, joka kuitenkin sopi väreihin mainiosti. Aloin muokata peruscollarin kaavaa sellaiseksi, että vetoketju olisi ”helppo” kiinnittää etukappaleeseen.

Eipä ollut minulle helppoa. Ensi töikseni ompelin vetoketjun, alavaran ja suorareunaisen resorin niin rumasti, että kaikki piti purkaa ja aloittaa alusta. Ompelin vetoketjun uudelleen ja päätin laittaa seuraavaksi kaksoistikkauksen sen kummallekin puolelle.

Onnistuin tikatessa jumittamaan paksun vetoketjun kalliin peitetikkisaumurini jalkaan kiinni ja hiki tuli, ennen kuin se irtosi. Seuraavaksi yritin tavallisella koneella ja kaksoisneulalla. Kaksi neulaa katkesi komeasti ennen kuin vetskari oli tikattu. Missä lie se toisen neulan kärki, ehkäpä se vaanii tossujeni pohjassa.

Asensin resorin ja alavarat. Tällä kertaa viistosin resoria etureunasta ja se ei selvästikään ole minulla hanskassa. Turasin ketjua ja resoria kaikilla mahdollisilla laitteilla ja lopulta tarvittiin jopa käsin ompelua, jotta vetoketju jotenkuten suostuu olemaan samassa paidassa resorin kanssa.

Tämän jälkeen huomasin, että kaikenlaisesta silittelystä ja tuputtelusta huolimatta resori onkin liian löysä. Purinpa sen sitten. Parikin kertaa. Lyhensin sitä niskasta, koska en halunnut enää purkaa ketjuviritystä edestä. Mokoma resori venyy sitä mukaa, kun sitä lyhentää. Tähän kaikkeen tuskaan meni koko aamupäivä. Loppu sujuikin sitten alle tunnissa. Ihme, että paita säilyi ehjänä kaikesta purkamisesta huolimatta.

 

Käväisi kyllä mielessä, että mitähän muut ihmiset lomallaan tekevät. Kenties käyvät kaupassa ostamassa lapsukaiselle jännän puseron ja menevät vaikka museoon.Ehkä ensi lomalla sitten niin.

Päätin, että torstain ompelut jäävät tähän. Ja perjantain.

Mutta olen minä vaan sisukas sissi.

Minttu

Kaksi yöpukua varhaisteinille

 

Hyvää huomenta!

Kaunis aamu siellä koittaa taas. Lomapäivä ja heräsin ennen viittä. Ei se mitään, ehdinpä puuhailla enemmän.

Eilen sain ommeltua pari yöpukua 11-vuotiaalle Siirille, kuten hänen äitinsä oli toivonut. Tässäpä nämä. 

 Tämä kesäisen romanttinen mekkoyökkäri on tehty Suuri Käsityö -lehden ohjeella. Tai ainakin yläosa. Helman leikkelin sen mukaan, miten kangasta riitti. Tuo kangas onkin melko mielenkiintoisen näköistä. Vähän viuhalleen painettuja ruutuja ja koristeena räikeän värisiä kukkia. Sain kankaan äidiltäni, joka oli ommellut siitä itselleen yöpuvun joskus kauan sitten. Ajattelin heti sen nähdessäni, että tuosta en kehtaa muuta tehdä minäkään kuin yöpuvun. Silmät kiinni maatessa räikeys ei häiritse. Vaan eihän sitä tiedä, kuinka ruusuisia unia Siiri siinä näkee.

Malli on mukavan näköinen kevyessä kankaassa. Se onkin alun perin mekkoon tarkoitettu. Otin ensimmäisen sopivan kaavan lehtiä selatessani, koska Suuri Käsityö -lehden netissä toimiva mallihaku on ilmeisesti lakkautettu. Kyllä minä niin mieleni pahoitin! Olen tilannut lehteä katkeamatta 45 vuotta ja nyt harkitsen tilauksen lopettamista. Aiemmin pystyin hakemaan helposti esimerkiksi hupparia 150-senttiselle lapselle, mutta nyt pitäisi selata pikavauhtia eteneviä videoita lehti kerrallaan ja arvailla, minkä kokoisille lapsille kukin kaava on tehty. Ei minulla ole sellaiseen aikaa. Miksi hyvin toimiva arkisto piti poistaa? Olisivat jättäneet sen oman onnensa nojaan ja jatkaneet typerillä videoillaan tästä eteenpäin. Kyllä minä vanhoillakin kaavoilla pärjäisin, jos vain löytäisin ne. Mihin tästä voisi edes valittaa? Jos joku tietää ratkaisun ongelmaan, olen erittäin kiitollinen vinkistä.

 

 

 

Tämä pyjama tuli ommeltua isoveljen pieneksi jääneillä collegepuvun kaavoilla. Tällaisessa ei kauan nokka tuhise, kun sen saa ensin leikattua. Pitäisi ostaa lisää trikoota ja väsätä useampi. Koirakuosi sopii eläinrakkaalle Siirille kuin söpö nenä päähän. Luulen, että siitä tulee uusi lemppariyökkäri, etenkin, kun muut ovat jääneet pieneksi.

Illalla kävin etsiskelemässä Siirin veljelle Rikulle uutta collegepaidan kaavaa, koska pojalle on tullut pituutta kymmenen senttiä lisää. Siinäpä oli taas työtä. Teini-ikäisille ei edellä mainitussa käsityölehdessä olekaan paljon kaavoja. Pari-kolme per vuosi. Ilmeisesti teinit eivät suostu pitämään itse tehtyjä vaatteita. Meillä onneksi ei ole vielä nyrpistetty neniä, vaikka voihan sekin päivä vielä koittaa.

Nyt ampaisen ompelemaan tuon Rikun paidan. Onpa sitten viemisiä kummallekin. Minulla on hyvässä muistissa se kerta, kun Riku kysyi, että miksi teen aina Siirille niin paljon vaatteita… Selittelin, että se johtuu siitä, että minulla on ollut vain tyttölapsia, joten kaapit ovat täynnä pieniä tyttöjen kangaspalasia. Sehän on totuus, mutta totta on sekin, että poikien vaatteet ovat minusta armottoman tylsiä. He kun eivät uskalla käyttää mitään, mikä poikkeaa kavereiden vaatteista. Enpä kyllä ihmettele, koska kiusaaminen on surkean yleistä nuorten maailmassa. Pitää olla todella rohkea, jos haluaa olla vähänkin persoonallinen. Koetanpa ommella siis jotain, minkä voisi löytää myös kaupasta.

Kirjoittelemisiin!

Minttu

Pikkuneidin juhannushame

 Hyvää keskikesän keskiviikkoa!

Juhannus se meni sitten. Vieläkään ei oikein tunnu kesältä. Äsken onneksi lakkasi satamasta ja ilma vähän selkeni. Se antaa toivoa, että näkisimme auringon tälläkin viikolla.

Sen verran hyvä tuuri oli juhannuksena, että aattoiltana paistoi aurinko mökillä, jossa olimme vierailemassa. Ei se paljon lämmittänyt, mutta tunnelmaan sillä oli suuri vaikutus. Meillä oli oikein mukava reissu. Saimme kylpeä sekä tavallisessa että savusaunassa, kastautua uima-altaan jääkylmässä vedessä ja köllötellä paljun lämpimässä. Hyttysetkin olivat kai paleltuneet kuoliaaksi, koska niistä ei ollut yhtä paljon riesaa kuin olin etukäteen pelännyt. Kyllähän minulle tuli ehkä kymmenen paukamaa nytkin, mutta se on murto-osa menneiden kesien kärsimyksestä. Pöytä notkui salaatteja ja grillissä tirisi erilaisia lihoja. Niinpä tuli syötyä perinteiseen malliin ihan liikaa. Pelasimme lautapelejä ja kuuntelimme viime vuosituhannen musiikkia. Oikein kodikasta siis.

Ainoa pettymys oli itse tekemäni hyytelökakku, johon ohjeen otin Kotona-sivustolta. Jokin pikku mittavirhe siinä sattui, koska hyytelö ei pysynyt yhtään kasassa sen jälkeen, kun irrotin irtopohjavuoan sen ympäriltä. Noin minuutin verran se oli oikein kaunis, kunnes levisi pitkin pöytää. Hyvänmakuista se silti oli siltä osin, mitä tarjoilulautasella säilyi. Pöytää ei kukaan sentään kaapinut, vaikka puolet kakusta oli lautasen ulkopuolella. No, tulipahan kokeiltua sekin ohje.

Vein tuliaisiksi pikku Siirille kuvan hameen. Sillä hän jaksoi hetken pyörähdellä, kunnes vaihtoi jälleen housut jalkaan. Hän olikin sanonut äidilleen, ettei tarvitse hameita, koska on kuitenkin suuren osan ajasta pää alaspäin. Tottahan se näytti olevan. Tyttö seisoi käsillään ja heitti voltteja trampoliinissa tuntitolkulla. Eipä sitä hame päällä oikein voi tehdä.

Mukava oli kuitenkin tuo hamonen ommella, koska sain käyttää taas luovuuttani materiaalien löytämiseksi. Ainoa kaupasta hankittu osa on helmapitsi, joka sekin oli niin lyhyt pätkä, että jouduin säätämään piparkakkureunaa loivemmaksi. Pallokangas on jäänyt erään mekon ompelusta ylimääräiseksi, vuorina on valoverhon pätkä, tyllihelma jäi yli Siirin äidin hääpuvusta ja sen alla oleva valkoinen röyhelö taas on minun isoäitini vanhasta lakanasta. Olin oikein tyytyväinen, kun sain taas nyhjättyä tyhjästä jotakin käyttökelpoista.

Aurinkoa odotellessa,

Minttu