Neulottu torkkupeitto lahjaksi yhteisvoimin

 

Heissan!

Aurinko vilahti sen verran pilvien välistä, että vein neulotun tilkkupeiton kuvattavaksi nurmikolle. Tässä se nyt on, huhtikuussa aloitettiin ja viime viikolla tuli valmista.

Sain idean Kotona-sivustolta, jossa esiteltiin suvun yhteisvoimin lahjaksi virkkaamaa isoäidinneliöpeittoa. Eräs läheiseni on juuri täyttämässä vuosia ja ajattelin, että voisimme antaa peiton myös hänelle. Päivänsankari on miespuolinen, joten isoäidinneliöt olisivat minusta olleet vähän liian pitsisiä ja naisellisia. Niinpä ehdotin neulottua versiota.

Olen oppinut tuon vinottain neulotun neliön aikanaan yläasteella, kun koko koulun voimin neuloimme peittoja avustustarkoituksiin. Se saattoi olla Punainen risti tai joku vastaava, joka keräsi peittoja evakuointileirille. Käsityöopettajamme ehdotti tätä mallia, koska sitä tehdessä ei tarvitse miettiä silmukkamääriä tai langantiheyksiä vaan ainoastaan senttimäärää, joka on sovittu neliön sivun pituudeksi. Mielestäni se oli nerokasta. Käytinpä sitten samaa ideaa sukulaisteni kanssa. Melko hyvin se toimikin, ainoastaan pari palaa oli niin pieniä, että ne jäivät pois peitosta.

Lisäksi sovimme, että palojen päävärinä olisi sininen tai harmaa ja raitojen värin ja määrän saa kukin päättää itse. Jämälankojen kuluttamiseen tämä työ sopii mainiosti. Materiaaliksi toivoin Seiskaveikan vahvuista villasekoitelankaa. Peitto on noin 140 *200 cm ja se on tehty 70 palasta. Palojen koko on siis tarkoitus olla 20 senttiä kanttiinsa. Mielestäni peiton ainoa huono puoli on sen älytön paino. Se painaa yli 2,5 kiloa. Onneksi se ei ole menossa vanhuudenheikolle päivänsankarille.

Kun sain lopulta kaikki palaset käyttööni eri puolilta Etelä-Suomea, aloin sommitella niitä peitoksi. Kirkkaan sinisiä oli aika paljon, joten yritin levittää niitä sinne tänne tasapainon säilyttämiseksi. Muuten asettelin palat siten, että sävy muuttuisi vähitellen tummasta vaaleaan. En sitten tiedä, onnistuinko, mutta itse olen tyytyväinen. Lopuksi virkkasin kaikki palat yhteen ja yhden kierroksen vielä reunojen ympäri.

Jotkut läheiseni innostuivat kovasti ideasta ja neuloivat ison kasan paloja. Kymmenvuotias pikkuneiti teki pienimmän osuuden; virkkasi kolme silmukkaa peiton reunaan. Sillä saa jo nimensä lahjoittajien listaan. Aviomiehenikin aikoi tehdä yhden palan peittoon, mutta työ näytti olevan sellaista tuskaa, etten jaksanut enää kuunnella ärräpäitä, vaan neuloin palan loppuun. Yritetty kuitenkin on ja nyt mies tietää, miten neulotaan. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että sukulaiseni lähtivät ideaan mukaan. Se antaa työlle jotenkin paljon suuremman arvon. Itse ainakin liikuttuisin, jos saisin tuollaisen lahjan. Toivottavasti päivänsankari on samaa mieltä.

Minttu

Ps. Ohje peittoon löytyy täältä: Neulepalan ohje