Edes muutama patalappu

 

Heippa!

Kirjoittelenpa tässä häthätää, ettei blogi jää ihan hunningolle.

Toissa viikolla meni hermot ommellessa ja se homma tyssäsi sitten perjantaina ihan tyystin. Tytär tuli loman viettoon ja mieskin jäi vapaalle pääsiäisviikoksi, joten muuta puuhaa löytyi yllin kyllin. Mies ja tyttö tekivät pihahommia, siivosivat, huolsivat autojaan, vaihtoivat kukkiin mullat ja ajelivat asioillaan ympäri kaupunkia. Minä istuin enimmäkseen olohuoneessa murjottamassa. Jalkani ovat niin kipeät, etten pääse kunnolla kävelemään. (Nivelrikko ja yritän olla syömättä enää särkylääkkeitä.) Kauppareissutkin ovat jääneet miehen vastuulle. Ainoa, missä voin perhettä auttaa, tuntuu olevan neuvominen. Se on sitten eri juttu, miten neuvoja halutaan ottaa vastaan…

 No, pari pikku reissua yritettiin tehdä. Ajelimme Haminaan ja Riihimäelle. Haminassa meni sisu kaulaan, enkä jaksanut mennä museoon, kuten oli suunniteltu. Riihimäellä olin reippaampi ja vierailimme lasimuseossa. Siellä tulikin sitten nostalgian aiheuttama itku, kun Markku Pirin näyttely toi nuoruuden opiskeluajat Kuopion käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa mieleen. Siihen aikaan Markku Piri oli kuuma nimi, ja näyttelyssä olevien kankaiden kuosit olivat jääneet näköjään pysyvästi mieleeni. Kunpa kaikki olisi sujunut silloin, kuten olin suunnitellut. Ei käynyt niin, vaan koko elämältä romahti pohja yhdessä yössä ja opinnot keskeytyivät. Siihen jäivät haaveet vaatesuunnittelijan urasta. Mutta se siitä. Elämä ei ole aina helppoa.

Sisällä lomaa viettäessäni sain kuitenkin neulotuksi parit sukat ja välillä virkkasin epämääräistä pitsiliinaa, jonka valmistumisesta ei ole mitään tietoa, eikä edes suunnitelmaa. Kivat lapaset sain alulle ja ehkäpä tänä iltana valmiiksi, joten esittelen neuleet sitten seuraavalla kerralla.

Nyt ajattelin julkaista kuvan patalapuista, jotka ompelin toissa viikolla. Entiset olikin jo poltettu puhki. Tilkkujen kanssa askartelu on tosi kivaa ja niitä riittäisi rajattomasti, mutta mitä ihmettä niistä tekisin? Joka paikka pursuu tavaraa jo nyt. Lisäksi sisustuksemme on melko hillittyä nykyisin. Jotenkin tilkut eivät sovi tyyliin. Jos jonain päivänä saisimme pienen mummonmökin jostain hankittua, sitten ehkä voisin sisustaa sen iloisen värikkäästi. Se on kuitenkin vain haave, joka saattaa jäädä hyvinkin toteutumatta. Säilönpä silti tilkkujani kaiken varalta.

Lopputulemana voisin sanoa, etten tiedä, oliko minulla hyvä loma. Olisihan se voinut huonomminkin mennä. Jotenkin vain suunnitelmat ja kyky toteuttaa niitä eivät tunnu kohtaavan. Onneksi alkoi taas kolmen kuukauden työputki, joten vapaa-ajan ongelmia ei varmaankaan tule.

Tässähän tätä itsesäälin värittämää marinaa tällä kertaa. Toivottavasti seuraavan kerran on valoisampi mieli. 

Mukavaa viikonloppua kuitenkin! 

Minttu

Hamsteri nyhjää tyhjästä: tyllikukkia

 

Heissan!

Kolmas lomapäivä ja ompeluflow on löytynyt. Kyllä onkin aikaa, kun ompeleminen on viimeksi tuntunut mukavalta. Ihana tunne! Räkäinen blues soi Spotifysta ja ompelukone laulaa.

Maanantaina raahauduin kellariin, jossa leikkelin parin yöpuvun kappaleet pikku-Siirille. Kun hänen äitinsä kuuli, että jään lomalle, hän seuraavassa lauseessa ilmoitti, että mikäli aikaa on ja jonkinlaisia tilkkuja löytyy, Siiri tarvitsisi yöpukuja. Kaikki ovat jääneet lyhyiksi kasvupyrähdyksen myötä. No, kyllä tilkkuja löytyy. Tässä vasta osa. Isommat kankaat täyttävät viereisen kaapin ja pöydän alus on täynnä noita muovilaatikoita, joiden sisällölle en taida osata tehdä mitään. Epäilen, että ne osaavat lisääntyä omia aikojaan. 

 

 Esittelen yöpuvut, kunhan molemmat ovat valmiina, mutta nyt haluaisin kertoa, mihin olen tuhrannut aikaa tänä aamuna. Mikään ei ole hauskempaa, kuin nyhjätä tyhjästä jotakin nättiä ja turhaa. Koska sairastan pahanlaatuista hamsterisyndroomaa, nurkistani löytyy kaikenlaista ylijäämätavaraa, josta ”jonain päivänä” syntyy kenties nerokas tuotos.

Nämä kukkaset ovat seurausta eilisiltaisesta kellarin penkomisesta. Löysin tylliriekaleita, jotka olin kätkenyt vanhaan pyykkikoriin ja päätin käyttää ne pois kuljeksimasta. Ne olivat jääneet kai tyttäreni hääpuvun jäljiltä odottelemaan myöhempää käyttöä. Häät olivat vuonna 2014, jos oikein muistan… Kankaat olivat sananmukaisesti riekaleita, maksimileveys ehkä seitsemän senttiä. Niinpä jokainen kukka on erilainen, mutta mitäpä siitä. Eiväthän kukat luonnossakaan ole toistensa klooneja. 

No, nyt, kun kukat ovat kiinnitystä vaille valmiita, siirrän ne toiseen laatikkoon odottelemaan myöhempää tarvetta. Eli tavara ei vähentynyt lainkaan, mutta muutti ehkä muotoa parempaan suuntaan. Onneksi minulla ei ole mitään tärkeämpää tehtävää tällä lomalla, joten voin käyttää aikani tällaiseen hauskanpitoon. Perillisiä kyllä käy sääliksi, kun tulee kuolinsiivouksen aika. Onneksi roskalavat on keksitty.

Taidanpa pitää pienen lounastauon ja siirtyä takaisin ompelukoneen ääreen. Siirin toinen yöpuku on vielä osina.

Mukavaa keväistä keskiviikkoa!

Minttu

Kassi jämäkankaista

 

Hyvää huomenta harmaudesta huolimatta!

Kesäloma on ihanaa aikaa, vaikka sää ei suosisikaan. Silloin minulla on tilaisuus mennä kellariin ompelemaan jo heti aamusta. Fyysinen ja henkinen vireys ovat parhaimmillaan ja saatan jopa innostua. Työpäivän jälkeen illan pimetessä en todellakaan jaksa enää kiinnostua kuin sohvalle kaatumisesta.

Minulla on älyttömän suuri kynnys ryhtyä ompelemaan vaatteita itselleni, vaikka tarve olisi suuri. Syynä on tyytymättömyys omaan vartalooni, enkä pääse siitä millään eroon, vaikka kuinka kehopositiivisuudesta puhuttaisiin. Läski on läski ja sillä sipuli. Kaiken lisäksi kellarin seinällä oleva iso kierrätyspeili taitaa ihan oikeasti olla vähän kupera, koska kaikki muutkin kuin minä näyttävät siinä luonnollista lyhyemmiltä ja lihavammilta. Se ei ole todellakaan imarteleva viritys, mutta ilmaiseksi saatu…

No, koska en halua ommella mitään järkevää, peuhaan aina vain tilkkujen kanssa. Tällä kertaa oli tarvetta kesäkassille, koska iso käsilaukkuni painaa kuin synti ja muistuttaa liikaa työelämästä. Lomalla ei saa olla mitään turhaa painolastia! 

Pengoinpa siis laatikoita ja löysin vanhat shortsini, jotka tuli aikanaan väsättyä niin jäykästä farkkukankaasta, ettei niissä jaksanut edes kumartua. Ne jäivät käyttämättöminä pyörimään kellariin. Päätin tikata toisesta lahkeesta vanun kanssa tukevan pohjan kassilleni. Yläosaksi löytyi vanhoista verhoista lyhennetty pätkä, vuoriksi pala punaista kangasta ja jopa vajaan metrin pätkä mustaa nauhaa, josta sain kantohihnat. Vetoketju oli ostettu joskus muinoin ehkä takin korjaukseen, mutta projekti on jäänyt tekemättä ja takkikin kadonnut jo historian pyörteisiin. Näistä aineksista syntyi kassi, jolla ajattelin hoidella loppuloman kuljetustarpeet.

Vielä jäi pieni hinku tehdä tilkkutyönä toinen kassi, mutta saapa taas nähdä, kestääkö into siihen saakka, kun minulla on aikaa paneutua asiaan. Tänään ovat lapsukaiset kylässä ja ajattelin viedä heidät Leo’s Leikkimaahan, koska huvipuistossa saattaisimme kastua.

Tässäpä kuulumiset tällä kertaa.

Minttu