Eipä mennyt Strömsön tyyliin tämän kesän lomavirkkaus.
Minulla on ollut tapana aloittaa jokin pikku virkkuutyö lomalla, vaikka en edes enää pahemmin käytä pöytäliinoja tai muita hörhelöitä. Äidilleni olen aina voinut viedä niitä syntymäpäivälahjaksi tai sitten on joku muu ilmoittautunut vapaaehtoiseksi vastaanottajaksi.
Löysinpä sitten eräästä huonolle suomelle käännetystä virkkauslehdestä perhospöytäliinan mallin. Koska rakastan ruusujen lisäksi myös perhosia, aloin innolla virkata liinaa. Siitäkin huolimatta, että minulla oli jo työviikkojen aikana alkanut epämääräinen kyynärpään särky, joka vaivasi öisinkin.
Kaikki sujui aluksi hyvin. Virkkasin ruutumallin mukaan ja ensimmäinen perhonen valmistui. Onneksi minulla on vielä lähinäkö tallella, sillä huomasin, että ohjeessa on virhe. Keskimmäiset perhoset oli piirretty yhden ruuturivin verran vinoon. Olin todella iloinen, että huomasin sen ajoissa. Olisipa ollut ikävää, jos olisin tajunnut sen vasta loppupuolella liinaa.
Jatkoin käsityötäni myös juhannuksena tyttären mökillä. Istuin onnellisena terassilla ja nautin kesäaamun rauhasta virkkuun ohella, kunnes köpelönäppini lipsahtivat juuri työn puolivälissä ja koukku putosi – suoraan kuistin lautojen raosta rakennuksen alle. Eihän sitä sitten takaisin olisi saanut, mikäli ei olisi purettu kuistin lautoja. Sitä en halunnut missään vaiheessa tehdä juhlapyhänä, enkä kyllä sen jälkeenkään. Ajattelin etsiväni kaupasta juhannuksen jälkeen uuden koukun.
Eipä vaan tästä käpykylästä, jota suurehkon kaupungin esikaupungiksi nykyisin sanotaan, löytynyt tarpeeksi pientä koukkua. 1,5 olisi pitänyt olla, mutta 2,5:stä alkoivat koot. Keskustan koukkukauppoihin on 30 kilometriä matkaa, joten ihan koukun takia en viitsinyt lomalla lähteä sinnekään. Kirpputorilla törmäsin kuitenkin vanhoihin virkkuukoukkuihin, hintaan 50 senttiä / kappale. Numero 150 löytyi ja ajattelin sen olevan nykyinen 1,5. Eipä tainnut olla.
Pidin muutaman viikon tauon virkkaamisessa, jotta kyynärpää saisi parantua ja jatkoin työtä vasta pari viikkoa sitten. Huomasin, että reunuksen ohje oli niin epämääräinen, että piti kehitellä oma malli. Ei sekään oikein hieno ole, mutta ajattelin, että saa kelvata.
Eilen pingotin ja kostutin liinan, jotta saisin sen suurin piirtein tasaisen muotoiseksi ja huomasin, että toinen pää on paljon tiukemmalla käsialalla virkattu. Ilmeisesti se hätävarakoukku oli sittenkin pienempi kuin alkuperäinen. Äsken irrotin nuppineulat liinasta ja huomasin, että venytettyäni sen tasalevyiseksi, liinan toinen puolisko on kolme senttiä lyhyempi kuin toinen!
Että ottaa pattiin!
Ainoa lohtu tässä on, että nuorempi tyttäreni haaveili jo keskeneräistä työtä katsellessaan, että saisi sen itselleen. Todellakin saa! Ehkäpä hänen näkönsä ei ole varustettu niin tarkalla mitalla, että ero häiritsisi. Itse tuijottaisin vain virhettä, jos pitäisin liinaa pöydällä.
Tällainen kesäkäsityö tällä kertaa. 😠😡👿
Minttu
Ps. Pitäisiköhän minun harkita uutta nimeä tälle blogille? ”Poropeukalon plöräykset?” ”Älä-tee-itse-nainen?” Muita ehdotuksia?
