13 tammikuuta 2026

Lähes oikeat helmet ja muita koruja

 

Olen haaveillut jo kauan kauniista helminauhasta, joka olisi tehty ”oikealla” tavalla, eli solmimalla jokainen helmi erikseen siten, että katketessaan helmet eivät pääse karkaamaan. Minulla on ollut varastossa eri kokoisia makean veden helmiä, lukkoja ja lankaakin, mutta yhdestä pikku asiasta on homma ollut kiinni. En ole löytänyt helmispiraalia, jota nettiohjeissa käskettiin pujottaa langan suojaksi. Sitä kyllä löytyi jostakin nettikaupasta, mutta se taisi olla enemmänkin ammattilaisten puoti. Niinpä on jäänyt mitätön pikku spiraali tilaamatta ja helmet tekemättä.



Eräänä yönä minulla kuitenkin välähti. (Aivoni toimivat öisin täydellä teholla, päivällä eivät niinkään.) Hoksasin, että minulla on vaikka minkälaisia metallinauhoja ja lankoja ja voisin ehkä kokeilla, tuleeko niistä spiraalia. Valitsin siis ohuimman metallilangan ja aloin pyörittää sitä korupiikin ympärille. Sehän oli ihan helppoa ja syntyi todella kaunista pientä spiraalia. Ongelma oli siis ratkaistu ja pääsin tekemään helmiä. Luulin sitäkin hommaa vaikeammaksi kuin se olikaan. Melko pikaisesti sain näperrettyä riittävän pitkän ketjun, joka sopii vähän tukevampaankin kaulaan. Hopeinen lukko ja homma oli valmis. Nyt pitäisi keksiä, missä helmiäni käyttäisin. Kenties ihan töissä vaan.

Niinhän siinä käy, että kun antaa pirulle pikkusormen… askartelu ei jäänyt yhteen helminauhaan. Seuraavaksi tein pari avainnauhaa ja muutamat korvakorut. Niitä on ennestäänkin ihan riittävästi kotona viihtyvälle täti-ihmiselle, mutta tulipahan tehtyä. Käytin pitkästä aikaa kullanvärisiä osia. Eiväthän ne kauan kestä kauniina, mutta puretaan sitten ja käytetään helmet uudelleen. (Tällä menolla en saa ikinä varastoani hupenemaan!)

Tällaiset pikku hiusnipsut ovat pyörineet vuosia helmilaatikossani. Ne olivat käytössä kolhiintuneet, mutta maalasin ne kynsilakalla kimaltavan punaisiksi. Lopuksi askartelin pikku lumihiutaleet koristeeksi ja nyt odottelen pikku Siiriä niitä sovittelemaan.

 

Pitänee pyytää mieheltä jonkinlainen naulakko helmille ja ehkä isompi teline korvakoruille. Olisi kiva, jos niitä voisi säilyttää samassa huoneessa. Vaan milloinkahan ehdin kaikkia käyttää? Minä kun viihdyn parhaiten kotona meikkaamattomana nyppyisissä kalsareissa. 

 
Rentouttavaa iltaa sinulle! 

Minttu 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit! Palautetta on mukava saada.