25 maaliskuuta 2026

Hamsteri nyhjää tyhjästä: tyllikukkia

 

Heissan!

Kolmas lomapäivä ja ompeluflow on löytynyt. Kyllä onkin aikaa, kun ompeleminen on viimeksi tuntunut mukavalta. Ihana tunne! Räkäinen blues soi Spotifysta ja ompelukone laulaa.

Maanantaina raahauduin kellariin, jossa leikkelin parin yöpuvun kappaleet pikku-Siirille. Kun hänen äitinsä kuuli, että jään lomalle, hän seuraavassa lauseessa ilmoitti, että mikäli aikaa on ja jonkinlaisia tilkkuja löytyy, Siiri tarvitsisi yöpukuja. Kaikki ovat jääneet lyhyiksi kasvupyrähdyksen myötä. No, kyllä tilkkuja löytyy. Tässä vasta osa. Isommat kankaat täyttävät viereisen kaapin ja pöydän alus on täynnä noita muovilaatikoita, joiden sisällölle en taida osata tehdä mitään. Epäilen, että ne osaavat lisääntyä omia aikojaan. 

 


 Esittelen yöpuvut, kunhan molemmat ovat valmiina, mutta nyt haluaisin kertoa, mihin olen tuhrannut aikaa tänä aamuna. Mikään ei ole hauskempaa, kuin nyhjätä tyhjästä jotakin nättiä ja turhaa. Koska sairastan pahanlaatuista hamsterisyndroomaa, nurkistani löytyy kaikenlaista ylijäämätavaraa, josta ”jonain päivänä” syntyy kenties nerokas tuotos.

Nämä kukkaset ovat seurausta eilisiltaisesta kellarin penkomisesta. Löysin tylliriekaleita, jotka olin kätkenyt vanhaan pyykkikoriin ja päätin käyttää ne pois kuljeksimasta. Ne olivat jääneet kai tyttäreni hääpuvun jäljiltä odottelemaan myöhempää käyttöä. Häät olivat vuonna 2014, jos oikein muistan… Kankaat olivat sananmukaisesti riekaleita, maksimileveys ehkä seitsemän senttiä. Niinpä jokainen kukka on erilainen, mutta mitäpä siitä. Eiväthän kukat luonnossakaan ole toistensa klooneja. 

No, nyt, kun kukat ovat kiinnitystä vaille valmiita, siirrän ne toiseen laatikkoon odottelemaan myöhempää tarvetta. Eli tavara ei vähentynyt lainkaan, mutta muutti ehkä muotoa parempaan suuntaan. Onneksi minulla ei ole mitään tärkeämpää tehtävää tällä lomalla, joten voin käyttää aikani tällaiseen hauskanpitoon. Perillisiä kyllä käy sääliksi, kun tulee kuolinsiivouksen aika. Onneksi roskalavat on keksitty.

Taidanpa pitää pienen lounastauon ja siirtyä takaisin ompelukoneen ääreen. Siirin toinen yöpuku on vielä osina.

Mukavaa keväistä keskiviikkoa!

Minttu

20 maaliskuuta 2026

Lisää unisukkia ja virkattu kännykkälaukku

 

Voi, kuinka kirkkaasti aurinko loistaakaan tänään!

Olisikohan kokemukseen kirkkaudesta syynä juuri alkanut parin viikon loma? Ehkäpä osa tunnelmasta onkin sisäistä, ei sään aiheuttamaa.

En voi sanoa, että työni olisi kovin raskasta tai kuormittavaa, mutta loma on aina poikaa. Etenkin tällainen kuin minulla: ei mitään suunnitelmia. Mieheni on vielä torstaihin saakka töissä, joten minulla on neljä ihanaa vapaapäivää käytettäväksi omiin juttuihini. Haaveilen, että saisin vihdoinkin ryhdistäydyttyä ompeluhommiin, mutta se jää nähtäväksi. Aloitan aikaisintaan maanantaina. Tämä viikonloppu menee kahdestaan köllötellessä ja puuhaillessa jotain pientä.

Olenkohan saanut viime aikoina mitään käsitöitä aikaiseksi? Katsotaanpa!

Neuloin kahdelle ystävälleni kovalla kiireellä unisukat syntymäpäivälahjaksi, koska kumpikin täytti viikon sisällä pyöreitä. Tietenkin minä hoksasin lahjaideani (lähes) liian myöhään. Kovan pakertamisen jälkeen sain ne ajoissa perille. Unisukkani tehdään ohuesta alpakkalangasta, mikä ei ole ihan maailman helpointa neulottavaa minun mielestäni. Se on niin liukastakin, että telkkua katsoessa ei tahdo tulla hommasta mitään. Vähän väliä saa olla nostamassa pudonneita silmukoita silmät hämärässä sirrillään. Onneksi sain tyttäreltä joululahjaksi kaulavalon oikein mummotyyliin, joten se vähän auttoi työssä. 


Tässä ovat ensimmäiset sukat. Niissä on mielestäni vähän Marimekon Tasaraita-henkeä. Pitäisiköhän vinkata Marimekolle uudesta myyntiartikkelista? He voisivat teettää kiinalaislapsilla koneella neulottuja unisukkia ja myydä ne satasella pari. Näin käsin neulomalla ei kyllä tienesteihin pääse. 

Kortti on tehty paperifiligraanitekniikalla.

Tässä ovat toiset sukat. Tai paremminkin toinen niistä. Unohdin ottaa kuvan ennen paketointia, joten lahjan saaja esitteli ystävällisesti sukkaa jalassaan työpaikalla. Vaihtelun vuoksi neuloin valepalmikoita. Kaveri kehui heti ensimmäisen yön jälkeen nukkuneensa uusissa lempparisukissaan tosi makeasti. 

Eilen valmistui ikuisuusprojekti viime syksyltä. Aloin työmatkalla huvikseni kokeilla uutta virkkauspintaa ja siitä tuli loppujen lopuksi kännykkälaukku. Sopivan pituinen vetoketju löytyi nurkista, vaikkakaan väri ei ole ihan sama. Kiinnitin vetoketjunkin virkkaamalla, mikä olikin melkoisen hankalaa. Kiinni se kuitenkin on. 

Tytär kysyikin jo laukun nähtyään, että paljonko maksaa. Eipä tietenkään mitään. Hyvä, että käyttöä löytyy.

Tässähän näitä käsitöitä. Ehkäpä lähipäivinä lisää.

Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua sinulle!

Minttu

13 maaliskuuta 2026

Pääsiäiskoristeita esiin

 

Aurinkoista perjantai-iltapäivää!

Työviikko on taas ohi ja saan ajatella omia juttujani.

Aloinkin varovasti availla pääsiäiskoristelaatikoita. Olen vuosien mittaan ostanut ja värkännyt kaikenlaisia koristeita lasten iloksi, mutta enää en viitsi niitä pahemmin ripustella, koska he harvoin ehtivät tulla meille pääsiäisenä ehkä lyhyttä pistäytymistä lukuun ottamatta. Heillä kun on kaksikin lomamökkiä, joilla viettää viikonloppuja. En yhtään ihmettele, että he viihtyvät maaseudulla. Itsekin viihtyisin, jos minulla olisi mökki jossain.

Harmi, että olen tällä hetkellä niin huonossa kunnossa, ettemme voi ajatella pienintäkään mökkiä missään. Mies joutuu jo nyt yksin huolehtimaan talostamme pihatöineen. Ainahan sitä saa kuitenkin haaveilla. Olisi kiva muuttaa jossain vaiheessa pieneen kaupunkiasuntoon, ehkä rivitaloon, ja hankkia sitten joku mummonmökki maalta. Siinäpä meille unelmaa eläkepäiville, jos ja kun ne joskus koittavat. Nykymaailmassa ei mikään ole enää varmaa. Siksi unelmointikin on melko hankalaa.

Tässä muutama aiempina vuosina tehty koriste. 


Pupujussin ripustin ulko-oveen saman tien, koska sen serkkuja juoksentelee välillä meidän pihallamme. Se jotenkin sopii tällaiseen säähän, kun puolet pihasta on lumen peitossa ja puolet sulanut.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Tämän kranssin taidan laittaa myöhemmin pupun tilalle. Sitten, kun on tarpeeksi lämmintä, etteivät kukkaset näytä paleltuvan pakkasessa. Harrastin aiemmin makrameeta jonkin verran, mutta viime aikoina ei ole tullut tehtyä mitään. Jos joskus jää ylimääräistä aikaa, koetan käyttää sen nypläyksen opetteluun. Harmi, että sitä aikaa jää niin vähän… en ole paljon oppinut tänä ensimmäisenä opintovuonnani.

 

Tässä vielä muutama pisanka-muna. Maalasin ne harjoitustyönä artesaanikoulutuksessa. Eipä ollut ihan helppoa hommaa. Opiskelukaverini tehtävänä oli opettaa meille ummikoille puolessatoista tunnissa, miten munia maalataan… No, kyllä niistä huomaa, että kiire tuli. Ei ollut kätenikään ihan vakainta laatua. Tekniikan opastaja oli kyllä oppinut mestariksi. Kadehdin hänen kauniita luonnonvärisiä töitään. Nämä minun munani eivät ihan soinnu toisiinsa, mutta eihän niitä tarvitse montaa viikkoa katsella.


Tällä hetkellä minulla on menossa unisukkaurakka, mutta siitä myöhemmin lisää.

Kaunista kevätviikonloppua sinulle!

Minttu