Nypläyskurssin alkutunnelmia

 

Hei,

kuuden päivän ompelulomani uhkaa kulua osin muihin asioihin, mutta niinhän siinä aina käy. Lomalle kasaantuu asioita, joita ei muulloin tule hoidettua. Olen kumpanakin kahtena ensimmäisenä lomapäivänäni joutunut meikkaamaan(!) (inhoan koko hommaa) ja matkustamaan bussilla kaupungin keskustaan (inhoan sitäkin).

Eilen piti käydä katsomassa Downton Abbey -elokuva ennen kuin se katoaa ohjelmistosta. Olihan se haikeansuloinen paluu ihanan sarjan maailmaan, joten kannatti raahautua isolle kirkolle sitä varten.

Edellisen päivän kruunasi hammastarkastus, jonka hölmöyksissäni olin varannut keskelle lomapäivää. Onneksi samalla pääsin kansalaisopistoon nypläyskurssille. Tulin aloittaneeksi tänä syksynä tämän harrastuksen, koska mielestäni jatkuvasti pitää opetella jotain uutta, etteivät aivot kalkkeudu. No, tämä tosiaan on sen verran hankalaa, että varmasti toimii muistihuoltona.

Olen aina ihaillut kauniita nyplättyjä käsitöitä ja haaveillut, että itsekin osaisin. Työhön tarvittavien nypylöiden ja neulojen paljous on kuitenkin pitänyt minut aisoissa tähän saakka. Vähän aikaa sitten työkaverini kuitenkin kuuli tästä haaveestani ja päätti lahjoittaa minulle käytetyn nypläystyynyn tarvikkeineen. Eihän siinä sitten muu auttanut, kuin tarttua asiaan kiinni.

Olen nyt kahtena iltana käynyt kurssilla ja tässä vaiheessa mennään:

 

Jo tähän mitättömään pikku harjoitussuikaleeseen menee paljon neuloja ja muutama nypyläkin. 

 

  

Kotona pitää harjoitella kuulemma ainakin varttitunti joka päivä. Kyllä tämän loppuun saattamiseen meni minulta ainakin tunti. Onneksi on nyt muutama vapaa aamu, että asia ehkä edistyy. 

 

Mielestäni on pieni ihme, kuinka nypylöiden paikkaa vaihtamalla syntyy näin mukavaa verkkoa. Kuka on ollut niin fiksu, että on tällaisen keksinyt?

Uskaltaisinkohan kokeilla omin päin jotain muuta?

Minttu

Keltainen laukku ja muutto naisluolaan

 

Loma. Mikä kaunis sana.

Vaikka se kestääkin vain kuusi päivää, viikonloppu mukaan luettuna, näyttää se näin ensimmäisenä päivänä mahdollisuuksien aarreaitalta. Lomalla hoidan rästissä olevat kotityöt, ihmissuhteet, liikunta- ja univajeen ja tietenkin ompelen vaatteita röykkiöittäin. Siltä se vielä nyt tuntuu, kello kahdeksan aamulla, kun olen jo pari tuntia ollut hereillä mietiskelemässä, että nyt saisin kyllä nukkuakin.

Jos kaikki menee kuten ennenkin, huomaan, että loma meni ja se 15 vuotta kaapissa ompelua odotellut takkikangas odottaa edelleen. Vaan eipä pidä heti alkuun masentua, kyllä tämä tästä käyntiin lähtee, ehkä yskien, mutta kuitenkin.

Minulla on nivelrikon vuoksi suuria liikkumisvaikeuksia ja ne ovat osasyy siihen, ettei minun tule käytyä kellarin ompelimossa kovin usein. Ulkoportaat ovat korkeat ja talvisin liukkaat. Päätinkin viikonloppuna ratkaista tämän ongelman ja niinpä kannettiin koneet yläkertaan, tyttärien vanhaan huoneeseen, jota viime aikoina on kutsuttu ”kirjastoksi” (lähinnä kai siksi, että sinne oli ängetty vanha sohva ja suurin osa talon kirjoista).

Nyt minulla on sitten naisluola, joka sisältää asioita, joista pidän; kirjoja ja kaikenlaisia ompelu- ja askartelutarvikkeita näin alkuun ainakin. Ajattelin toimittaa sohvan kaatopaikalle, mutta huomattuani sen harvinaisen mukavaksi istua taidankin hankkia siihen uuden irtopäällisen ja käyttää sitä inspiraationurkkana.

Valitettavasti luolaani ei mahdu ihanan suuri kankaiden leikkaamiseen tarkoitettu pöytä eivätkä kaksi teollisuusompelukonetta, jotka muuttivat meille jotenkin ihan huomaamatta. Lisäksi laaja kangas- ja tilkkuvarastoni on pakko jättää alakertaan. Näin minun ompelimostani tuli kaksikerroksinen. En tiedä, onko siinä mitään järkeä, mutta ainakin huonolla säällä ompelemisen aloittaminen on huomattavasti helpompaa, kun ei tarvitse ulkokautta mennä koneen ääreen. Ajattelinkin, että voisin pitää sellaisia leikkauspäiviä, että raahauduttuani kellariin piirrän kaavoja ja leikkaan useita töitä samalla kertaa. Sitten hinaan ne ylös ja ompelen pikkuhiljaa valmiiksi. Toivoa sopii, että suunnitelmani onnistuu. Mies ja tytär eivät varmaan katso hyvällä, jos pyydän lähiaikoina siirtämään kamat takaisin.

Koska en vielä ole saanut aikaan mitään muuta käsityötä kuin pyyhkeeseen uuden ripustusnauhan ja parin sisustyynyn korjauksen, julkaisen kuvan pari vuotta sitten ompelemastani laukusta. Otin sen taas käyttöön eräänä todella synkkänä aamuna, kun koko maailma oli ankean harmaa. Jotenkin tuntui, että koko ruuhkabussi tuijotti laukkuani ja huivia, jonka siihen yhdistin. Toivottavasti ne tuottivat heille iloa sen sijaan että olisivat kirvelleet silmiä.

Pitänee lopettaa tämä jaarittelu ja ryhtyä hommiin. Yritän tällä viikolla kirjoittaa vähän tiheämmin, mikäli on jotain kerrottavaa.

Minttu

Neulottu torkkupeitto lahjaksi yhteisvoimin

 

Heissan!

Aurinko vilahti sen verran pilvien välistä, että vein neulotun tilkkupeiton kuvattavaksi nurmikolle. Tässä se nyt on, huhtikuussa aloitettiin ja viime viikolla tuli valmista.

Sain idean Kotona-sivustolta, jossa esiteltiin suvun yhteisvoimin lahjaksi virkkaamaa isoäidinneliöpeittoa. Eräs läheiseni on juuri täyttämässä vuosia ja ajattelin, että voisimme antaa peiton myös hänelle. Päivänsankari on miespuolinen, joten isoäidinneliöt olisivat minusta olleet vähän liian pitsisiä ja naisellisia. Niinpä ehdotin neulottua versiota.

Olen oppinut tuon vinottain neulotun neliön aikanaan yläasteella, kun koko koulun voimin neuloimme peittoja avustustarkoituksiin. Se saattoi olla Punainen risti tai joku vastaava, joka keräsi peittoja evakuointileirille. Käsityöopettajamme ehdotti tätä mallia, koska sitä tehdessä ei tarvitse miettiä silmukkamääriä tai langantiheyksiä vaan ainoastaan senttimäärää, joka on sovittu neliön sivun pituudeksi. Mielestäni se oli nerokasta. Käytinpä sitten samaa ideaa sukulaisteni kanssa. Melko hyvin se toimikin, ainoastaan pari palaa oli niin pieniä, että ne jäivät pois peitosta.

Lisäksi sovimme, että palojen päävärinä olisi sininen tai harmaa ja raitojen värin ja määrän saa kukin päättää itse. Jämälankojen kuluttamiseen tämä työ sopii mainiosti. Materiaaliksi toivoin Seiskaveikan vahvuista villasekoitelankaa. Peitto on noin 140 *200 cm ja se on tehty 70 palasta. Palojen koko on siis tarkoitus olla 20 senttiä kanttiinsa. Mielestäni peiton ainoa huono puoli on sen älytön paino. Se painaa yli 2,5 kiloa. Onneksi se ei ole menossa vanhuudenheikolle päivänsankarille.

Kun sain lopulta kaikki palaset käyttööni eri puolilta Etelä-Suomea, aloin sommitella niitä peitoksi. Kirkkaan sinisiä oli aika paljon, joten yritin levittää niitä sinne tänne tasapainon säilyttämiseksi. Muuten asettelin palat siten, että sävy muuttuisi vähitellen tummasta vaaleaan. En sitten tiedä, onnistuinko, mutta itse olen tyytyväinen. Lopuksi virkkasin kaikki palat yhteen ja yhden kierroksen vielä reunojen ympäri.

Jotkut läheiseni innostuivat kovasti ideasta ja neuloivat ison kasan paloja. Kymmenvuotias pikkuneiti teki pienimmän osuuden; virkkasi kolme silmukkaa peiton reunaan. Sillä saa jo nimensä lahjoittajien listaan. Aviomiehenikin aikoi tehdä yhden palan peittoon, mutta työ näytti olevan sellaista tuskaa, etten jaksanut enää kuunnella ärräpäitä, vaan neuloin palan loppuun. Yritetty kuitenkin on ja nyt mies tietää, miten neulotaan. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että sukulaiseni lähtivät ideaan mukaan. Se antaa työlle jotenkin paljon suuremman arvon. Itse ainakin liikuttuisin, jos saisin tuollaisen lahjan. Toivottavasti päivänsankari on samaa mieltä.

Minttu

Ps. Ohje peittoon löytyy täältä: Neulepalan ohje 

Syksyisiä tyynyjä eri tekniikoilla

 Sateiset terveiset!

Syksy se tulla löntystää vähitellen. Tänäänkin on niin harmaa päivä, että valoja on pitänyt käyttää
aamusta alkaen. Takaraivossa tuntuu, että pitäisi alkaa viritellä sisustusta lämpimämmän oloiseksi.

Aiemmin minulla oli tapana vaihtaa kodin tekstiilit jopa viisi-kuusi kertaa vuodessa erilaisiksi, aina
vuodenajan ja juhlakausien mukaan. Pikkuhiljaa tahti on harventunut, enkä jaksa enää touhuta
kuin ehkä joulun alla ja keväällä. Nytkin kynnys on melko korkea nivelrikkoisille kintuilleni ryhtyä
mokomaan puuhaan. Ehkäpä tyydyn vain fiilistelemään ja muistelemaan menneitä, reippaampia
aikoja. Julkaisenkin tässä sen vuoksi muutaman tyynyntekeleen, joissa syksy on toiminut inspiraation
lähteenä.

Virkattu tyyny

Tämä tyyny on tehty jämälangoista. Malli on yksi versio isoäidin neliöstä. Siihen on vain virkattu
kukka jokaisen palan keskelle. Mustat reunat jokaisessa palassa rauhoittavat pintaa ja saavat
kukat hehkumaan. Tyynystä tuli sen verran mukavan näköinen, että tytär nappasi sen mukaansa,
enkä ole nähnyt sitä sen koommin.

Neulottu tyyny

Tämän tyynyn kullankeltainen lanka sai minut ajattelemaan syyspäivän auringossa lainehtivia
viljapeltoja. Niinpä kuvittelin neulemallissa näkyvän viljantähkiä, vaikka jälkikäteen katsottuna ne
muistuttavat ehkä enemmän lehtiä. Toisaalta monet lehdetkin ovat syksyllä keltaisia, joten kyllä se
syystyyny on.

Painettu tyyny

Tähän tyynyyn alkusysäys tuli siitä, että löysin todella kauan (varmaan yli 20 v) kaapissa
kököttäneet kangasvärien jämät, jotka edelleen olivat notkeita. Nehän piti sitten ottaa käyttöön,
jotta sain kaappia siivottua. Värit olivat puhtaita, kirkkaita perusvärejä, mutta sotkin niitä oikein
antaumuksella ja tuputtelin sabluunan läpi vaahteranlehtikuvioita vanhaan lakanaan. Ihmeen
luonnollisen näköisiä niistä tuli noillakin aineksilla. Applikoin ne ruskeaan pohjaan ja ompelin
tyynyksi. Pidän tästä tyynystä kovasti. Pitäisiköhän sittenkin venyä vaihtamaan värikkäät tyynyt
sohvalle muutamaksi viikoksi?

Viikonloppu oli muuten todella ihana! Kymmenvuotias pikkuneiti tuli meille kolmeksi yöksi kylään ja
saimme humputella omia juttujamme kerrankin ihan rauhassa. Me olemme punoneet nyörejä,
kokeilleet matonkudontaa lasten kangaspuilla, valmistaneet bling bling -kynäpurkkeja
kierrätyspurnukoista, opiskelleet ompelukoneen käyttöä tekemällä oman käsityöpussin ja vähän
yritettiin harjoitella virkkaustakin. Lisäksi ehdimme saunoa, pelata uutta Suomen Aarre -peliä ja
käydä teatterissa. Söimme lemppariruokia ja herkuttelimme vähän muutenkin. Olipa mukavaa!

Sain siinä sivussa lopultakin valmiiksi kesän ikuisuusprojektin, neulotun torkkupeiton. Siitä lisää
vähän myöhemmin, kun saan sen jotenkin kokonaan kuvattua. Vien sen ehkä taas ulos
pyykkinarulle roikkumaan filmausta varten, kunhan sade lakkaa.

Minttu