Tuskien projekti: teinin collegepusero

 

Nyt olen ylpeä itsestäni.

En siksi, että osaisin ommella, vaan siksi, että olen niin pirun sisukas. Jaksan purkaa ja aloittaa alusta ja purkaa ja aloittaa vielä kerran alusta, vaikka en näköjään todellakaan osaa ommella.

Eilinen Rikun paitaprojekti meni niin takalistolleen kuin rouva Murphyltä voi. Otin jo alun perin liian kunnianhimoisen tavoitteen tarvikkeisiin nähden. Löysin kahden paksun, erilaisen collegekankaan jämäpaloja sekä turhan jäykän vetoketjun, joka kuitenkin sopi väreihin mainiosti. Aloin muokata peruscollarin kaavaa sellaiseksi, että vetoketju olisi ”helppo” kiinnittää etukappaleeseen.

Eipä ollut minulle helppoa. Ensi töikseni ompelin vetoketjun, alavaran ja suorareunaisen resorin niin rumasti, että kaikki piti purkaa ja aloittaa alusta. Ompelin vetoketjun uudelleen ja päätin laittaa seuraavaksi kaksoistikkauksen sen kummallekin puolelle.

Onnistuin tikatessa jumittamaan paksun vetoketjun kalliin peitetikkisaumurini jalkaan kiinni ja hiki tuli, ennen kuin se irtosi. Seuraavaksi yritin tavallisella koneella ja kaksoisneulalla. Kaksi neulaa katkesi komeasti ennen kuin vetskari oli tikattu. Missä lie se toisen neulan kärki, ehkäpä se vaanii tossujeni pohjassa.

Asensin resorin ja alavarat. Tällä kertaa viistosin resoria etureunasta ja se ei selvästikään ole minulla hanskassa. Turasin ketjua ja resoria kaikilla mahdollisilla laitteilla ja lopulta tarvittiin jopa käsin ompelua, jotta vetoketju jotenkuten suostuu olemaan samassa paidassa resorin kanssa.

Tämän jälkeen huomasin, että kaikenlaisesta silittelystä ja tuputtelusta huolimatta resori onkin liian löysä. Purinpa sen sitten. Parikin kertaa. Lyhensin sitä niskasta, koska en halunnut enää purkaa ketjuviritystä edestä. Mokoma resori venyy sitä mukaa, kun sitä lyhentää. Tähän kaikkeen tuskaan meni koko aamupäivä. Loppu sujuikin sitten alle tunnissa. Ihme, että paita säilyi ehjänä kaikesta purkamisesta huolimatta.

 

Käväisi kyllä mielessä, että mitähän muut ihmiset lomallaan tekevät. Kenties käyvät kaupassa ostamassa lapsukaiselle jännän puseron ja menevät vaikka museoon.Ehkä ensi lomalla sitten niin.

Päätin, että torstain ompelut jäävät tähän. Ja perjantain.

Mutta olen minä vaan sisukas sissi.

Minttu

Kaksi yöpukua varhaisteinille

 

Hyvää huomenta!

Kaunis aamu siellä koittaa taas. Lomapäivä ja heräsin ennen viittä. Ei se mitään, ehdinpä puuhailla enemmän.

Eilen sain ommeltua pari yöpukua 11-vuotiaalle Siirille, kuten hänen äitinsä oli toivonut. Tässäpä nämä. 

 Tämä kesäisen romanttinen mekkoyökkäri on tehty Suuri Käsityö -lehden ohjeella. Tai ainakin yläosa. Helman leikkelin sen mukaan, miten kangasta riitti. Tuo kangas onkin melko mielenkiintoisen näköistä. Vähän viuhalleen painettuja ruutuja ja koristeena räikeän värisiä kukkia. Sain kankaan äidiltäni, joka oli ommellut siitä itselleen yöpuvun joskus kauan sitten. Ajattelin heti sen nähdessäni, että tuosta en kehtaa muuta tehdä minäkään kuin yöpuvun. Silmät kiinni maatessa räikeys ei häiritse. Vaan eihän sitä tiedä, kuinka ruusuisia unia Siiri siinä näkee.

Malli on mukavan näköinen kevyessä kankaassa. Se onkin alun perin mekkoon tarkoitettu. Otin ensimmäisen sopivan kaavan lehtiä selatessani, koska Suuri Käsityö -lehden netissä toimiva mallihaku on ilmeisesti lakkautettu. Kyllä minä niin mieleni pahoitin! Olen tilannut lehteä katkeamatta 45 vuotta ja nyt harkitsen tilauksen lopettamista. Aiemmin pystyin hakemaan helposti esimerkiksi hupparia 150-senttiselle lapselle, mutta nyt pitäisi selata pikavauhtia eteneviä videoita lehti kerrallaan ja arvailla, minkä kokoisille lapsille kukin kaava on tehty. Ei minulla ole sellaiseen aikaa. Miksi hyvin toimiva arkisto piti poistaa? Olisivat jättäneet sen oman onnensa nojaan ja jatkaneet typerillä videoillaan tästä eteenpäin. Kyllä minä vanhoillakin kaavoilla pärjäisin, jos vain löytäisin ne. Mihin tästä voisi edes valittaa? Jos joku tietää ratkaisun ongelmaan, olen erittäin kiitollinen vinkistä.

 

 

 

Tämä pyjama tuli ommeltua isoveljen pieneksi jääneillä collegepuvun kaavoilla. Tällaisessa ei kauan nokka tuhise, kun sen saa ensin leikattua. Pitäisi ostaa lisää trikoota ja väsätä useampi. Koirakuosi sopii eläinrakkaalle Siirille kuin söpö nenä päähän. Luulen, että siitä tulee uusi lemppariyökkäri, etenkin, kun muut ovat jääneet pieneksi.

Illalla kävin etsiskelemässä Siirin veljelle Rikulle uutta collegepaidan kaavaa, koska pojalle on tullut pituutta kymmenen senttiä lisää. Siinäpä oli taas työtä. Teini-ikäisille ei edellä mainitussa käsityölehdessä olekaan paljon kaavoja. Pari-kolme per vuosi. Ilmeisesti teinit eivät suostu pitämään itse tehtyjä vaatteita. Meillä onneksi ei ole vielä nyrpistetty neniä, vaikka voihan sekin päivä vielä koittaa.

Nyt ampaisen ompelemaan tuon Rikun paidan. Onpa sitten viemisiä kummallekin. Minulla on hyvässä muistissa se kerta, kun Riku kysyi, että miksi teen aina Siirille niin paljon vaatteita… Selittelin, että se johtuu siitä, että minulla on ollut vain tyttölapsia, joten kaapit ovat täynnä pieniä tyttöjen kangaspalasia. Sehän on totuus, mutta totta on sekin, että poikien vaatteet ovat minusta armottoman tylsiä. He kun eivät uskalla käyttää mitään, mikä poikkeaa kavereiden vaatteista. Enpä kyllä ihmettele, koska kiusaaminen on surkean yleistä nuorten maailmassa. Pitää olla todella rohkea, jos haluaa olla vähänkin persoonallinen. Koetanpa ommella siis jotain, minkä voisi löytää myös kaupasta.

Kirjoittelemisiin!

Minttu

Hamsteri nyhjää tyhjästä: tyllikukkia

 

Heissan!

Kolmas lomapäivä ja ompeluflow on löytynyt. Kyllä onkin aikaa, kun ompeleminen on viimeksi tuntunut mukavalta. Ihana tunne! Räkäinen blues soi Spotifysta ja ompelukone laulaa.

Maanantaina raahauduin kellariin, jossa leikkelin parin yöpuvun kappaleet pikku-Siirille. Kun hänen äitinsä kuuli, että jään lomalle, hän seuraavassa lauseessa ilmoitti, että mikäli aikaa on ja jonkinlaisia tilkkuja löytyy, Siiri tarvitsisi yöpukuja. Kaikki ovat jääneet lyhyiksi kasvupyrähdyksen myötä. No, kyllä tilkkuja löytyy. Tässä vasta osa. Isommat kankaat täyttävät viereisen kaapin ja pöydän alus on täynnä noita muovilaatikoita, joiden sisällölle en taida osata tehdä mitään. Epäilen, että ne osaavat lisääntyä omia aikojaan. 

 

 Esittelen yöpuvut, kunhan molemmat ovat valmiina, mutta nyt haluaisin kertoa, mihin olen tuhrannut aikaa tänä aamuna. Mikään ei ole hauskempaa, kuin nyhjätä tyhjästä jotakin nättiä ja turhaa. Koska sairastan pahanlaatuista hamsterisyndroomaa, nurkistani löytyy kaikenlaista ylijäämätavaraa, josta ”jonain päivänä” syntyy kenties nerokas tuotos.

Nämä kukkaset ovat seurausta eilisiltaisesta kellarin penkomisesta. Löysin tylliriekaleita, jotka olin kätkenyt vanhaan pyykkikoriin ja päätin käyttää ne pois kuljeksimasta. Ne olivat jääneet kai tyttäreni hääpuvun jäljiltä odottelemaan myöhempää käyttöä. Häät olivat vuonna 2014, jos oikein muistan… Kankaat olivat sananmukaisesti riekaleita, maksimileveys ehkä seitsemän senttiä. Niinpä jokainen kukka on erilainen, mutta mitäpä siitä. Eiväthän kukat luonnossakaan ole toistensa klooneja. 

No, nyt, kun kukat ovat kiinnitystä vaille valmiita, siirrän ne toiseen laatikkoon odottelemaan myöhempää tarvetta. Eli tavara ei vähentynyt lainkaan, mutta muutti ehkä muotoa parempaan suuntaan. Onneksi minulla ei ole mitään tärkeämpää tehtävää tällä lomalla, joten voin käyttää aikani tällaiseen hauskanpitoon. Perillisiä kyllä käy sääliksi, kun tulee kuolinsiivouksen aika. Onneksi roskalavat on keksitty.

Taidanpa pitää pienen lounastauon ja siirtyä takaisin ompelukoneen ääreen. Siirin toinen yöpuku on vielä osina.

Mukavaa keväistä keskiviikkoa!

Minttu