Kummallinen joulukortti ja muuta outoa höpötystä

 

Tunnelmallista perjantai-iltaa!

Lopettelinpa juuri etäpäiväni ja siirryin koneelta toiselle. Kasvoja polttelee taas koko päivän koneen tuijotuksen jälkeen, mutta ei niin paljon kuin yleensä.

Minulla on ollut työpaikalla ongelmana kasvojen kihelmöinti ja punoitus, joka on välillä ollut melko rajuakin. Parilla työkaverilla oli samoja oireita, joten valitimme asiasta ja sen seurauksena työnantaja teki puhdistustoimia mm. ilmastoinnissa. Se ehkä auttoi vähän. Silti oireita tuli välillä.

Nyt, kun olen työskennellyt väliaikaisesti pidempään kotona, huomasin, että kasvojani kihelmöi jälleen, mutta vain tietokoneen ääressä. Jouduin päivisin sumuttamaan rauhoittavaa nestettä kasvoilleni, että tunne helpottaisi. Aloinpa siis tutkia asiaa, ja löysinkin netistä jutun, jossa kerrottiin sinivalon vaikutuksesta ihoon. Eipä näyttänyt hyvältä. Jopa solutasolla tapahtuu muutoksia näyttöjen säteilyn vuoksi. Alensin kiireesti kirkkaiden isojen näyttöjeni valaistusta; muutin ne yövalolle. Hetken ne tuntuivat tosi himmeiltä, mutta nyt olen jo tottunut. Eipä silmiäkään häikäise enää niin pahasti.

Toinen asia, jota netissä suositeltiin, oli aurinkovoiteen käyttö sisällä! Tuntui aluksi hullulta, mutta kokeilin sitä kuitenkin. Ihan kuin se auttaisi. En ole eilen enkä tänään tarvinnut kasvosumutetta. Jos sinulla on samoja ongelmia, suosittelen kokeilemaan.

Sitten käsityöasiaa. Tällä viikolla olen jatkanut pitsisydänten virkkaamista. Laitoin parikymmentä sydänkorttia jo viikko sitten postiin, mutta sitten ”yllättäen” muistin, että minulla on 14 työkaveria, joille haluaisin antaa kortin. Niinpä olen virkkaillut sydämiä ja askarrellut kortteja vielä lisää. Siinä saa turhankin hyvin aikaa kulumaan. Tämä kuukausi luisuu käsistä aivan liian nopeasti!

Yksi kortti on erilainen. 

Miespuolinen työkaverini sanoi kesällä, että hän tarvitsisi paarmankarkoittimen metsäretkilleen. Hän kysyi, voisinko tehdä hänelle sudenkorennon maksua vastaan. No, silloin oli vähän kiirettä ja taisin näyttää empivältä ja hän ehdotti naureskellen, että jos en heti ehdi, niin vaikka vaikka joulun tienoilla… Oletan, että hän asetti sen siten joulupukin toivomuslistalleen. Jos mukava mies toivoo minulta joululahjaa, hän saakoon sen.

En kyllä ole varma, pitääkö hän tästä sudenkorennosta. Se saattaa vaikuttaa pikkuisen naiselliselta. Luulisin, että ne rautalankahäkkyrät, jotka netissä näin, eivät pelota minkäänlaista paarmaa. Tai sitten täytyy paarmalla olla tosi huono näkö. Siksipä ajattelin käyttää helmiä, koska niillä saa ötökkään vähän sellaista välkettä, jota olen ollut sudenkorennoissa näkevinäni. En ehtinyt selvittää, miltä oikea korento näyttää, mutta mielikuvittelin sen tällaiseksi. Jos kaveri ei tykkää, hän voi antaa sen vaimolleen. Jos vaikka vaimokin hortoilee pitkin metsiä…

Kaveri saa itse kehitellä systeemin, jolla kiinnittää pelätin vaatteisiinsa. Olin ymmärtävinäni, että nämä korennot kiinnitetään heilumaan esimerkiksi hattuun rautalankatikulla. Siinäpä on hänelle vähän askaretta ennen paarma-aikaa. Helpotin hommaa jättämällä helmien kiinnittämiseen käyttämäni metallilangan parikymmensenttiset pätkät roikkumaan korentoon. Ehkä hän saa sen niillä kiinnitettyä johonkin.

Tällaisia tähdellisiä askareita meillä. Onneksi meidän perheessämme ei kaivata mitään joululeipomuksia, joten niistä ei tarvitse stressata. Ei meillä myöskään paistella laatikoita tai kinkkuja tänä jouluna. Vietämme jouluaaton ja -päivän kolmestaan mieheni ja toisen tyttäremme kanssa ja aion tarjota ihan muuta kuin perinteisiä jouluruokia. En kylläkään tiedä vielä, mitä se on.

Olen kutsunut vanhempani ja toisenkin tyttäreni perheineen tapaninpäivän aterialle ja silloin tursuu varmaan lanttulaatikko kaikilla jo korvista. Niinpä ajattelin jatkaa samalla ei-perinteisellä linjalla. Saattaapi jo jokin muu tarjottava houkutella enemmän kuin kinkut ja rosollit.

Menneinä vuosina olen ommellut suvulle lahjoja hullun lailla. Paketteja on tullut joskus satakunta. Onneksi ne ajat ovat ohi. Tänä jouluna en ole ommellut vielä mitään ja voi olla, etten ehdikään koskea koko koneeseen. Enemmän olen neuloskellut ja se on tuntunut oikein mukavalta. Lapsenlapsetkin alkavat olla siinä iässä, että Mamin tekemät vaatteet eivät innosta. Siksipä taidan suunnata muotiliikkeeseen. Nolottaa ostaa ”pikamuotia”, mutta se taitaa sopia heidän makuunsa tällä hetkellä paremmin.

Toisaalta voin kehua, etten ole juurikaan hankkinut uusia vaatteita itselleni vuosiin. Minun tekemissäni rytkyissä on se paha vika, että ne kestävät ikuisuuden. Pesin juuri erään hupparin ja muistin, että ompelin sen kymmenvuotishäämatkareissullemme Kreikkaan. Siitä taitaa olla jo yli 26 vuotta. Hupparissa ei ole edes nyppyjä! Kyllä ennen oli laatu parempaa. Siksipä kuljeskelen jopa kymmeniä vuosia vanhoissa vaatteissa, eikä kukaan tunnu huomaavan. Tai ehkä he eivät kehtaa sanoa…

Tässähän tätä taas tuli, sekavaa vuodatusta. Haluan vielä kuitenkin sanoa, että muistathan rentoutua välillä. Joulu tulee, vaikka kaappi olisi sekaisin!

Minttu

Lopultakin takki valmis

Hyvää iltaa sinulle!

Näin joulun alla on vaikeaa keksiä kirjoitettavaa käsityöblogiin, kun kaikki käsillä tekeminen koskee yleensä lahjoja. Eihän niitä voi etukäteen esitellä, jos vaikka mahdollinen lahjansaaja erehtyy vierailemaan sivullani.

Hoksasinpa kuitenkin, että yksi esittelyyn sopiva työ valmistui lopulta pari viikkoa sitten. Uhosin lokakuun alussa syyslomallani, että ompelen itselleni takin kankaasta, joka on odotellut kaapissa ehkä noin 15 vuotta. No, kyllähän se periaatteessa valmistui silloin, suurimmaksi osaksi. 

Päätin ommella takkiin nepparit, koska kangas on tosi paksua ja pitkäkarvaista. En oikein uskonut, että osaisin tehdä siistejä napinläpiä, ainakaan koneella. Käsin ompelukin arvelutti, koska karvat aiheuttivat asioiden siirtymistä pois siltä paikalta, mihin ne tarkoitin laittaa. Esim. nuppineulat eivät pysyneet tarkasti sillä etäisyydellä, mille ne tähtäsin.

Koska nepparien ja nappien ompelu on muutenkin tylsää ja noin ärsyttävän kankaan kanssa vielä ikävämpää, takki jäi kesken. Toiselta puolelta puuttui kaksi nepparin puoliskoa ja toiselta kaikki. Lisäksi halusin ommella vielä napit hämäykseksi päällyspuolelle ja nekin jäivät kiinnittämättä. Sellaisenaan se roikkui naulakossa lähes kaksi kuukautta, ennen kuin sisuunnuin ja sain puuttuvat osat kiinnitettyä. Kyllä elämä on joskus haasteellista!

Tässä se nyt on, kauan odotettu takki. Kaava on Suuren Käsityölehden numerosta 11-2022. Se on suunniteltu alun perin tekoturkikselle. Kankaani oli niin paksua, että halusin tehdä siitä väljän ja rennon, joten tekoturkin kaava oli mielestäni sopiva. Muokkasin mallia sen verran, että siirsin taskut sivusaumoihin. 

Enpä sitten tiedä, oliko valinta oikea juuri minun vartalolleni, mutta ainakin takki on mukava pitää päällä. Ei purista mistään. Henkarissa se on oikein ylellisen näköinen, päälläni ei niinkään.

Nytpä odottelen sitten pakkasia, että takille olisi käyttöä. Ei näy lunta missään, eikä edes miinusasteita.

Mukavaa joulunodotusta siitä huolimatta!

Minttu

Tämän joulun korttimalli

 Hei,

kiirettä pitää tällä viikolla, mutta sen verran ehdin kirjoitella, että voin esitellä tämänvuotisen joulukorttimallini ennen kuin ne kaikki sujahtavat kuoriin. Yleensä olen muistanut asian vasta kuorittamisen jälkeen, joten tämähän on suorastaan edistystä, etenkin kun tuntuu, että dementia on päivä päivältä lähempänä.

Näitä samanlaisia kortteja on moni muukin askarrellut, mutta laitan nyt kuitenkin kuvan tänne. Liimasin paperipitsisydämen kortissa roikkuvan kuusenkoristeen taakse, jotta kortti ei jää tyhjilleen, jos joku innostuu ripustamaan virkatun sydämen kuuseen. 

Sydämet on virkattu yksinkertaisella netistä löytyneellä ohjeella jämälangoista, mikä aina ilahduttaa minua. On kivaa, että "turhasta" tavarasta saa vielä aikaan jotakin hyödyllistä tai nättiä. 

Itse tykkäisin ainakin, jos saisin tällaisen kortin. Toivottavasti minun läheiseni tykkäävät myös. 

Nyt pitää lopetella tältä erää, että ehdin vielä laittaa ison kasan kortteja kuoriin ja lähtövalmiiksi.

Mukavaa alkanutta adventtiaikaa! 💗

Minttu 

 

Joulukoristelua

 

Ihanaa ensimmäistä adventtisunnuntaita!

Veisattuani hartaudella Hoosiannaa olohuoneessa muun kirkkokansan (TV1) kanssa ajattelin istahtaa hetkeksi ennen kauppareissua ja kertoa, kuinka saimme eilen joulunodotuksen alulle.

Itse olen nykyisin kyvytön siivoamaan pahan nivelrikon vuoksi, joten armas mieheni imuroi, pesi lattiat, vaihtoi matot, auttoi vaihtamaan jouluverhot keittiöön ja teki kaikenlaista muuta, mitä mieleeni juolahti pyytää. Itse askartelin joulukortteja ja yritin pyyhkiä vähän pölyjä, kunnes jalkanikin huusivat hoosiannaa. Miehen lähdettyä ruokakauppaan hinkkasin viimeisillä voimillani kattokruunun toistasataa prismaa puhtaiksi, kun vahingossa huomasin, kuinka likaiset ne olivat. Sitten loppui naisesta veto. Satakunta prismaa jäi vielä odottamaan miehen panosta, koska en ylettänyt niitä putsaamaan.

Siivouksen loppuvaiheessa huomasin, että olimme unohtaneet syödä lounasta ja juoda päiväkahvit. Siirryimme aamupalasta suoraan mieheni valmistamaan ilta-ateriaan klo 19. Tällä kohdalla pitää puolustautua sillä, että olin todellakin niin sairas, etten kyennyt seisomaan sen vertaa, että olisin voinut kokata. Niinpä silitin pyykkiä istualtani.

Jostakin kumman syystä oli kai verensokeri niin alhaalla tai liikaa kipuja, että haukuin ukkoparkani ruokapöydässä lyttyyn, koska hän oli ostanut vääränlaista fetajuustoa. Säklätys jatkui niin kauan, että mies oli selvästi jo itkun partaalla. Silloin vasta sytytti, millainen paskiainen olin. Pyysin nöyrästi anteeksi, mätin suuhuni ruoan, jonka hän oli minulle tehnyt, halasimme ja jatkoimme iltaa. Silti en pääse irti syyllisyydestäni. Miksi en välillä osaa olla ihmisiksi? Miksi en osaa näyttää, kuinka kiitollinen olen hyvästä miehestäni? Kyllä taitaa mennä vielä monta päivää, ennen kuin toivun omasta käytöksestäni.

No, siinä sivussa sain laiteltua ensimmäisiä joulukoristeita sinne tänne. Olin suunnitellut, että tänä vuonna käyttäisin vihreää teemavärinä ja välttäisin liikaa bling blingiä, kunnes nuorempi tyttäreni sanoi haikeasti, että milloinkahan on sellainen joulu, että hän saa ripustaa rakkaat punaiset koristeet taas kuuseen. Siitä on tosiaan jo monta vuotta, kun punaisia kimaltavia koristeita sai ripustaa. Niinpä ajattelin muuttaa suunnitelmaa siten, että punainen mahtuu mukaan.

Ostin muutama vuosi sitten Taito-myymälän muuttomyynnistä kultaista hapsulankaa, vaikka en tiennyt mihin sitä käyttäisin. Lopulta neuloin tällaisen tyynyn, joka on nyt ensimmäistä kertaa käytössä. En ole kyllä varma, tykkäänkö siitä, mutta olkoon nyt tämän joulun esillä. Toisen tyynyn punaiselle sametille kirjoin sashiko-kirjonnan tapaisilla pistoilla tähtikuvioita. 

Meillä on ruokailuhuoneessa verhot, joissa on roosanvärisiä kukkia, enkä jaksa niitä nyt vaihtaa, joten sinne sain asettaa viime vuonna hankkimani pähkinänsärkijän, joka on tulevan kokoelmani ensimmäinen osa. Muut osat odottavat vielä löytämistään. Ihastuin ukkeliin niin kovasti, etten voi piilottaa häntä tänäkään jouluna, vaikka hän onkin pukeutunut väärään väriin.

Tällaista meillä eilen. Toivottavasti osaan tänään olla kiltisti, vaikka tiedän voimieni loppuvan jo alkumetreillä, kun lähdemme kauppakeskukseen. Jospa saisin ostettua edes ne lahjat, joita olin suunnitellut. Mieheni, joka on maailman mukavin, ihanin ja muutenkin paras, ansaitsisi kyllä jotain hemmottelua.

Kaunista päivää sinne sinulle, täällä vilahtelee välillä aurinko!

Minttu 

P.s. Kiitos kommenteistasi, RiittaR. On oikein mukavaa saada ystävällistä palautetta!