Nypläyskurssin alkutunnelmia

 

Hei,

kuuden päivän ompelulomani uhkaa kulua osin muihin asioihin, mutta niinhän siinä aina käy. Lomalle kasaantuu asioita, joita ei muulloin tule hoidettua. Olen kumpanakin kahtena ensimmäisenä lomapäivänäni joutunut meikkaamaan(!) (inhoan koko hommaa) ja matkustamaan bussilla kaupungin keskustaan (inhoan sitäkin).

Eilen piti käydä katsomassa Downton Abbey -elokuva ennen kuin se katoaa ohjelmistosta. Olihan se haikeansuloinen paluu ihanan sarjan maailmaan, joten kannatti raahautua isolle kirkolle sitä varten.

Edellisen päivän kruunasi hammastarkastus, jonka hölmöyksissäni olin varannut keskelle lomapäivää. Onneksi samalla pääsin kansalaisopistoon nypläyskurssille. Tulin aloittaneeksi tänä syksynä tämän harrastuksen, koska mielestäni jatkuvasti pitää opetella jotain uutta, etteivät aivot kalkkeudu. No, tämä tosiaan on sen verran hankalaa, että varmasti toimii muistihuoltona.

Olen aina ihaillut kauniita nyplättyjä käsitöitä ja haaveillut, että itsekin osaisin. Työhön tarvittavien nypylöiden ja neulojen paljous on kuitenkin pitänyt minut aisoissa tähän saakka. Vähän aikaa sitten työkaverini kuitenkin kuuli tästä haaveestani ja päätti lahjoittaa minulle käytetyn nypläystyynyn tarvikkeineen. Eihän siinä sitten muu auttanut, kuin tarttua asiaan kiinni.

Olen nyt kahtena iltana käynyt kurssilla ja tässä vaiheessa mennään:

 

Jo tähän mitättömään pikku harjoitussuikaleeseen menee paljon neuloja ja muutama nypyläkin. 

 

  

Kotona pitää harjoitella kuulemma ainakin varttitunti joka päivä. Kyllä tämän loppuun saattamiseen meni minulta ainakin tunti. Onneksi on nyt muutama vapaa aamu, että asia ehkä edistyy. 

 

Mielestäni on pieni ihme, kuinka nypylöiden paikkaa vaihtamalla syntyy näin mukavaa verkkoa. Kuka on ollut niin fiksu, että on tällaisen keksinyt?

Uskaltaisinkohan kokeilla omin päin jotain muuta?

Minttu

Keltainen laukku ja muutto naisluolaan

 

Loma. Mikä kaunis sana.

Vaikka se kestääkin vain kuusi päivää, viikonloppu mukaan luettuna, näyttää se näin ensimmäisenä päivänä mahdollisuuksien aarreaitalta. Lomalla hoidan rästissä olevat kotityöt, ihmissuhteet, liikunta- ja univajeen ja tietenkin ompelen vaatteita röykkiöittäin. Siltä se vielä nyt tuntuu, kello kahdeksan aamulla, kun olen jo pari tuntia ollut hereillä mietiskelemässä, että nyt saisin kyllä nukkuakin.

Jos kaikki menee kuten ennenkin, huomaan, että loma meni ja se 15 vuotta kaapissa ompelua odotellut takkikangas odottaa edelleen. Vaan eipä pidä heti alkuun masentua, kyllä tämä tästä käyntiin lähtee, ehkä yskien, mutta kuitenkin.

Minulla on nivelrikon vuoksi suuria liikkumisvaikeuksia ja ne ovat osasyy siihen, ettei minun tule käytyä kellarin ompelimossa kovin usein. Ulkoportaat ovat korkeat ja talvisin liukkaat. Päätinkin viikonloppuna ratkaista tämän ongelman ja niinpä kannettiin koneet yläkertaan, tyttärien vanhaan huoneeseen, jota viime aikoina on kutsuttu ”kirjastoksi” (lähinnä kai siksi, että sinne oli ängetty vanha sohva ja suurin osa talon kirjoista).

Nyt minulla on sitten naisluola, joka sisältää asioita, joista pidän; kirjoja ja kaikenlaisia ompelu- ja askartelutarvikkeita näin alkuun ainakin. Ajattelin toimittaa sohvan kaatopaikalle, mutta huomattuani sen harvinaisen mukavaksi istua taidankin hankkia siihen uuden irtopäällisen ja käyttää sitä inspiraationurkkana.

Valitettavasti luolaani ei mahdu ihanan suuri kankaiden leikkaamiseen tarkoitettu pöytä eivätkä kaksi teollisuusompelukonetta, jotka muuttivat meille jotenkin ihan huomaamatta. Lisäksi laaja kangas- ja tilkkuvarastoni on pakko jättää alakertaan. Näin minun ompelimostani tuli kaksikerroksinen. En tiedä, onko siinä mitään järkeä, mutta ainakin huonolla säällä ompelemisen aloittaminen on huomattavasti helpompaa, kun ei tarvitse ulkokautta mennä koneen ääreen. Ajattelinkin, että voisin pitää sellaisia leikkauspäiviä, että raahauduttuani kellariin piirrän kaavoja ja leikkaan useita töitä samalla kertaa. Sitten hinaan ne ylös ja ompelen pikkuhiljaa valmiiksi. Toivoa sopii, että suunnitelmani onnistuu. Mies ja tytär eivät varmaan katso hyvällä, jos pyydän lähiaikoina siirtämään kamat takaisin.

Koska en vielä ole saanut aikaan mitään muuta käsityötä kuin pyyhkeeseen uuden ripustusnauhan ja parin sisustyynyn korjauksen, julkaisen kuvan pari vuotta sitten ompelemastani laukusta. Otin sen taas käyttöön eräänä todella synkkänä aamuna, kun koko maailma oli ankean harmaa. Jotenkin tuntui, että koko ruuhkabussi tuijotti laukkuani ja huivia, jonka siihen yhdistin. Toivottavasti ne tuottivat heille iloa sen sijaan että olisivat kirvelleet silmiä.

Pitänee lopettaa tämä jaarittelu ja ryhtyä hommiin. Yritän tällä viikolla kirjoittaa vähän tiheämmin, mikäli on jotain kerrottavaa.

Minttu