Heissan!
Tämä viikonloppu oli tosi mukava ja käsityöntäyteinen. Tytär tuli pariksi päiväksi äidin soppakattiloiden ääreen ja teimme yhdessä käsitöitä, mikä on minulle aina suuri ilo. Lapseni eivät nuorempana kiinnostuneet asiasta lainkaan, vaikka kuinka olisin halunnut siirtää osaamistani jälkipolville. Nyt aikuisena kumpikin yrittää oppia niitä taitoja, jotka itselleni olivat itsestäänselvyyksiä jo ala-asteella. On se kumma, ettei peruskoulusta jäänyt paljon mitään käteen, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Käsityön opetus on todella huonolla tolalla nykyisin. Taitoaineiden tunteja vähennetään koko ajan, vaikka ne ovat loppujen lopuksi hyvin tärkeitä arjen perustaitojen kannalta. Lisäksi opettajien ammattitaidossa on parantamisen varaa. Itselläni oli varmasti maailman paras käsityönopettaja, Tuula Kankkunen, jonka neuvot ovat edelleen kirkkaina mielessäni. Hän oli tarkka ja melko totinen, mutta antoi innokkaan tytön käydä vapaa-ajallaan lisätunneilla, vaikka tavaraa kului ylimääräisiin ompeluksiin. Kai ne tietyt määrärahat silloinkin oli varattu käsityönopetukseen, mutta ei niitä laskettu suurennuslasin kanssa.
No, palataanpa nykyhetkeen. Kävimme eilen Kärkkäisen tavaratalossa ostoksilla ja sieltä tarttui taas mukaan kaikenlaista härpäkettä. Kuten kuvasta näkyy, niitä ei ehditty edes viedä paikoilleen, vaan neuleeseen piti tarttua heti, kun kotiin päästiin. Ostin näet lisää lankaa kuvan villapuseroon. Ohjeen mukaan siitä pitäisi tulla suunnilleen kai napapaidan mittainen, mutta minä haluan tehdä pidemmän mallin. Niinpä lanka olisi loppunut kesken. Sen minä vannon, että seuraavan kerran luen ohjeen läpi, ennen kuin alan neuloa. Sen verran hankalaa on ollut tuon paidan kanssa taisteleminen. Siitä kuitenkin lisää joskus toisen kerran.
Tytär oli jo aiemmin kertonut, että haluaisi kokeilla kirjomista kirjontakehyksen kanssa. Hänen mielestään se kuulemma näytti rauhoittavalta hommalta. Siispä ostin aida-kangasta ja kaivelin kätköistäni kirjontalankoja ja -kehyksen. Ajattelin, että selkeillä ristipistoilla olisi helpointa aloittaa. Kyllähän se muuten sujui hienosti, mutta lankojen mennessä välillä solmuun alkoi tyttären rauhoittuminen vähän ratkeilla. Ihan kivan työn hän kuitenkin sai alulle ja vei sen äsken keskeneräisenä mukanaan omaan kotiinsa. Siellä ei kyllä äiti pääse hätiin, jos lanka menee solmuun. Voipi olla, että työ on kesken vielä, kun seuraavan kerran tapaamme.
Itse neuloskelin puseroa aikani, mutta sitten, kun tytär väsähti ja lähti isän kanssa autonrenkaita vaihtamaan, pääsin jatkamaan nypläystyötäni, jonka keskiviikon kurssilla aloitin. On jännää, että jo kolmannella kurssikerralla pääsin tekemään ”oikeaa” työtä harjoituspätkien sijaan. Ihmeen vähillä perustaidoilla voi nypläämällä saada jotain näkyvää aikaan. Toivottavasti en kehu ennenaikaisesti, mutta mielestäni tämä keskeneräinenkin työ on kaunis.
Nyt on ilta niin pitkällä, etten enää näe keinovalossa ohuita lankoja ja neuloja kunnolla, joten taidan siirtyä sohvalle nauttimaan miehen tarjoamasta jalkahieronnasta.
On tämä ollut ihana viikonloppu, toivottavasti myös sinulla!
