Pieleen meni kesävirkkaus

 

Eipä mennyt Strömsön tyyliin tämän kesän lomavirkkaus.

 

Minulla on ollut tapana aloittaa jokin pikku virkkuutyö lomalla, vaikka en edes enää pahemmin käytä pöytäliinoja tai muita hörhelöitä. Äidilleni olen aina voinut viedä niitä syntymäpäivälahjaksi tai sitten on joku muu ilmoittautunut vapaaehtoiseksi vastaanottajaksi.

Löysinpä sitten eräästä huonolle suomelle käännetystä virkkauslehdestä perhospöytäliinan mallin. Koska rakastan ruusujen lisäksi myös perhosia, aloin innolla virkata liinaa. Siitäkin huolimatta, että minulla oli jo työviikkojen aikana alkanut epämääräinen kyynärpään särky, joka vaivasi öisinkin.

Kaikki sujui aluksi hyvin. Virkkasin ruutumallin mukaan ja ensimmäinen perhonen valmistui. Onneksi minulla on vielä lähinäkö tallella, sillä huomasin, että ohjeessa on virhe. Keskimmäiset perhoset oli piirretty yhden ruuturivin verran vinoon. Olin todella iloinen, että huomasin sen ajoissa. Olisipa ollut ikävää, jos olisin tajunnut sen vasta loppupuolella liinaa.

Jatkoin käsityötäni myös juhannuksena tyttären mökillä. Istuin onnellisena terassilla ja nautin kesäaamun rauhasta virkkuun ohella, kunnes köpelönäppini lipsahtivat juuri työn puolivälissä ja koukku putosi – suoraan kuistin lautojen raosta rakennuksen alle. Eihän sitä sitten takaisin olisi saanut, mikäli ei olisi purettu kuistin lautoja. Sitä en halunnut missään vaiheessa tehdä juhlapyhänä, enkä kyllä sen jälkeenkään. Ajattelin etsiväni kaupasta juhannuksen jälkeen uuden koukun.

Eipä vaan tästä käpykylästä, jota suurehkon kaupungin esikaupungiksi nykyisin sanotaan, löytynyt tarpeeksi pientä koukkua. 1,5 olisi pitänyt olla, mutta 2,5:stä alkoivat koot. Keskustan koukkukauppoihin on 30 kilometriä matkaa, joten ihan koukun takia en viitsinyt lomalla lähteä sinnekään. Kirpputorilla törmäsin kuitenkin vanhoihin virkkuukoukkuihin, hintaan 50 senttiä / kappale. Numero 150 löytyi ja ajattelin sen olevan nykyinen 1,5. Eipä tainnut olla.

Pidin muutaman viikon tauon virkkaamisessa, jotta kyynärpää saisi parantua ja jatkoin työtä vasta pari viikkoa sitten. Huomasin, että reunuksen ohje oli niin epämääräinen, että piti kehitellä oma malli. Ei sekään oikein hieno ole, mutta ajattelin, että saa kelvata.

Eilen pingotin ja kostutin liinan, jotta saisin sen suurin piirtein tasaisen muotoiseksi ja huomasin, että toinen pää on paljon tiukemmalla käsialalla virkattu. Ilmeisesti se hätävarakoukku oli sittenkin pienempi kuin alkuperäinen. Äsken irrotin nuppineulat liinasta ja huomasin, että venytettyäni sen tasalevyiseksi, liinan toinen puolisko on kolme senttiä lyhyempi kuin toinen!

Että ottaa pattiin!

Ainoa lohtu tässä on, että nuorempi tyttäreni haaveili jo keskeneräistä työtä katsellessaan, että saisi sen itselleen. Todellakin saa! Ehkäpä hänen näkönsä ei ole varustettu niin tarkalla mitalla, että ero häiritsisi. Itse tuijottaisin vain virhettä, jos pitäisin liinaa pöydällä.

Tällainen kesäkäsityö tällä kertaa. 😠😡👿

 Minttu

Ps. Pitäisiköhän minun harkita uutta nimeä tälle blogille? ”Poropeukalon plöräykset?” ”Älä-tee-itse-nainen?” Muita ehdotuksia?

Käsilaukun tuunausta

Hyvää lauantai-iltaa sinulle!

Minulla on ollut tänään käsityöntäyteinen päivä, mikä on aivan ihanaa. Mitään valmista ei kuitenkaan ole syntynyt, joten vielä pitää malttaa jonkin aikaa, että saan esiteltyä yhdessä suvun naisten kanssa tehdyn neulepeiton. Muutamaa palaa odottelen vielä yhdeltä osallistujalta.Virkkasin kuitenkin ne palaset kiinni, jotka pystyin.

Sen lisäksi tuunailin vanhaa käsilaukkua, jonka löysin nurkista pyörimästä. En edes tiedä, kenen se on, mutta minulle se on jäänyt tytärten muutettua pois. Vanha se on ja tekonahkaakin vielä, mutta kauniin mallinen minun mielestäni. Niinpä ajattelin korjata sen kantokahvat, joista pinta hilseili pois. Muuten laukku on hyväkuntoinen. 

 

Pyörittelinpä siis kahvojen ympärille puuvillanyöriä, joka on päällystetty tekonahan näköisellä kerroksella. Minulla on jo aiempaa kokemusta nyörin käytöstä, koska jouduin korjaamaan Calvin Kleinin parinsadan euron arvoisen laukun jo aiemmin. Se myytiin minulle ”vegaanisesta nahasta” valmistettuna. Vasta kotona hoksasin, mitä se tarkoittaa. Kaunis nimi tekonahalle. Vegaanithan eivät käytä nahka-asusteita. Huoh, mikä välkky olenkaan.

No, sen Kleinin laukun kahvoista toinen alkoi hilseillä jo kuukauden kuluttua. Ihmettelen vieläkin, miksen käynyt silloin valittamassa. Pähkäilin vain aikani ja hankin sitten muutamalla eurolla 50 metriä tuota nauhaa ja korjasin kassin. Nyt olen korjannut sen samalta kelalta jo toisen kerran, kun muut osat laukusta ovat kuitenkin kestäneet käyttöä hyvin. Sen verran nauhaa vielä riitti, että sain tällekin laukulle jatkoaikaa. Seuraavaa kertaa varten tarvitsen uuden kelan. Katsoin jo netistä sen saatavuutta ja hintaa, mikä oli alle kolme euroa. Nauha pysyy todella kauan siistin näköisenä, joten hintansa arvoista tavaraa se on.

Mitähän sitä seuraavaksi tekisi?

Mukavaa loppukesää!

Minttu

Hätäistä korttiaskartelua

 

Hyvää elokuista iltaa!

Aika rientää ja pian on syksy. Oikeastaan se tuntuu ihan mukavalta. Olen aina pitänyt syksystä; uusista aluista koulussa ja harrastuksissa, pirteän viileistä pakkasaamuista ja tunnelmallisesta takkatulesta sateisena iltana. Erityisesti minua ilahduttavat kultaisina hehkuvat ruskan värit. Tekisi mieli poimia kauneimmat vaahteranlehdet kuivumaan, kuten ennen lapsena. En vain ole keksinyt niistä enää mitään järkevää askarreltavaa, joten se on jäänyt.

Nyt askartelin kuitenkin muuta. Meillä on viikonloppuna kahdet lastenjuhlat ja halusin tehdä päivänsankareille kortit itse. Ei ihan mennyt kuin Strömsössä. Kyllä sen huomaa, että jatkuva harrastaminen pitää kädentaitoja yllä. Näistä korteista taitaa nähdä, että edellisestä askartelusessiosta on aikaa. Ne saavat kuitenkin nyt kelvata. Epäilen, että korttien sisälle laitettu seteli kiinnostaa enemmän kuin itse kortti, joten ei hätiä mitiä.

 

Kymmenvuotiaalle tytölle väsäsin tällaisen. Koristeet leikkasin kuvioleikkurilla erilaisista käytetyistä lahjapapereista ja askartelupaperien jämistä. Pohjana silkkisenä hohtelevaa paperia ja samantyylinen korttipohja. Siinä se.

 

Tässä rippikortissa on sama pohja, mutta kokeilin tehdä ristin kuumafoliokynällä. Oli eka kerta. Taitaa kaivata harjoitusta se homma. Mielenkiintoinen väline kumminkin. Tässä kortissa jälki ei paljon kultatussista eroa. Sitten menin pilaamaan senkin tuolla kultahilepaljoudella. Yritin varovasti levittää liimaa ja ripotella hileitä päälle, mutta jostakin kumman syystä ne tarttuivat juuri vääriin kohtiin ja TODELLA tiukasti. Ei paljon rapsuttelu auttanut. Siinä ne nyt olla jöllöttävät. Tytär lohdutti, että hilekerros antaa ristille kolmiulotteisuutta. Ehkä, jos katselee silmät sirrillään. Lopuksi kruunasin koko kultapaljouden helmien peittämillä pitsikuvioilla. Ajattelin, että antaa sitten mennä överiksi. 

Niin taisi mennä.

Tällaista sähläystä tänä iltana.

Minttu