Pitsiliina juhannuksen kunniaksi

 

Sateiset terveiset!

Juhannusta pukkaa ja sen huomaa jo säästä. Vettä tiputtelee vähän väliä ja taivas on paksussa pilvessä. Kaipa Luoja yrittää parhaansa, ettei Suomen kansa aivan villiinny auringonpaisteessa ja onnistu joukoittain hukkumaan järvillä sählätessä. Kyllä se kuitenkin turhan monelta onnistuu joka vuosi.

Olipa positiivinen alku…

Me lähdemme tänä vuonna pitkästä aikaa maaseudulle juhannuksen viettoon. Pitkä ruokalista on jo kirjoitettu ja pian pitäisi lähteä kauppaan hakemaan aineksia. Salaatteja tulee montaa sorttia ja lihaa moninkertaisesti enemmän kuin ruokasuositukset sallivat. Makkarat ajattelin kuitenkin jättää kauppaan.

Meitä on mökillä kolme sukupolvea ja odotan todella mukavaa ja lämminhenkistä juhannusta. Kunpa aurinkokin liittyisi joukkoon, ainakin välillä. Meillä ei suurta hukkumisvaaraa sentään ole, koska mökki ei sijaitse rannalla. Lapsetkin osaavat jo uida, joten heitä ei tarvitse ihan silmä kovana vahtia pienen uima-altaan vieressä.

Käsitöistä sen verran, että mielestäni pitsinvirkkaus kuuluu kesään, vaikka se ei muodissa olekaan. Aloittelin viime kesänä pitsiliinaa tyttäreni kotiin ja väsähdin hommaan heti alkumetreillä. Malli oli ärsyttävä, vaikka en oikein tiedä miksi. Koska palojen virkkaaminen osoittautui tervanjuonniksi, päätin tänä kesänä virkata viimeisen palan, jotta liinasta tulisi edes suorakaiteen muotoinen. Iso pöytäliina kutistuikin pikkuliinaksi. Näin minulle käy melkein aina. En jaksa puurtaa isoja töitä loppuun, vaan kyllästyn ja lopetan homman kesken. Olenkin epäillyt, että minullakin on jonkinasteinen ADHD.

Tässä tämä tekele kuitenkin on. Kuvan kanssa tuli jälleen kiire, koska liina piti jo toimittaa perille. Onneksi kokenut tekijä osaa virkata palaset suoraan kuvasta, koska en juhannuspuuhien keskellä ehdi kirjoittaa ohjetta uudeksi, selkeämmäksi versioksi. Olen saanut sen valokopiona yläasteella, mistä on jo kymmeniä vuosia, joten kuvaakaan ei kannata tässä julkaista. Siitä saa juuri ja juuri selvän paperiversiona ja lisäksi se on huonosti jäsennelty. Kaikkea sitä pitääkin ryhtyä yrittämään.

Toivotan sinulle lämmintä ja aurinkoista juhannusta! Ehkäpä sää tästä vielä huomiseksi paranee.

Ystävällisin terveisin

Minttu

 

Makrameeamppeli ja kesähöpötystä

 

Kylläpä aika rientää!

Etenkin, kun ramppaan vain kodin ja työpaikan väliä. Viikot vilahtavat lentäen ohi ja ennen kuin huomaankaan, on syksy… voih.

 

Tänä vuonna sää on ollut niin oikullinen, että en ole päässyt oikeaan kesävireeseen ainakaan vielä. Edes kesäkukkia emme ole hankkineet, kun öisin on niin kylmää. Nyt näyttäisi ainakin hetkeksi lämpenevän, joten ehkäpä tänä viikonloppuna päästään istutushommiin. Onneksi meillä on jonkin verran sipulikukkia, jotka ovat ilahduttaneet pitkin kevättä. Tällä hetkellä myös rodot ovat parhaassa loistossaan. Kuvan pensas ostettiin viime keväänä ja näin ihanasti se kukkii! Olenkin miettinyt, että pitäisiköhän hankkia niitä vielä lisää.

Käsityöt ovat edenneet harvakseltaan, mutta jotain olen sentään saanut aikaan. Väsäsin kolme amppelin ripustinta, jotka kaikki ovat enemmän tai vähemmän kummallisen näköisiä ilman kasveja. Kunhan saan kukkaset hankittua, voin julkaista vielä pari kuvaa, mutta tämä viritys oli pakko kuvata ilman kasvia, koska se lähti saman tien toiseen huusholliin.

Yhdistin yksinkertaisesti makrameenauhat ja valkoisen metallirenkaan. Tarkoituksena on laittaa sopiva kukkaruukku renkaaseen siten, että se jää siihen mukavasti kiikkiin. Ei ole niin tarkkaa, minkä mallinen ruukku on, kunhan se ei pääse solahtamaan renkaasta läpi. En ole vielä edes testannut, miten homma toimii, mutta se jää nyt tyttären ihmeteltäväksi, koska hän vei tuon tekeleen mukanaan. Valkoisiin kukanlehtiin hurahti tovi jos toinenkin, joten vaivaa tuli nähtyä yhden amppelin eteen. Toivoa sopii, etten ole kehitellyt aivan kelvotonta vempelettä.

Ensi viikolla pääsemme muuttohommiin, sillä nuorempi tyttäreni vaihtaa paikkakuntaa. Saapa nähdä, ehdinkö kirjoitella jossain välissä edes vähän. Juhannuskin taitaa tulla aivan liian pian.

Toivotan sinulle lämpimämpiä kesäpäiviä tästä eteenpäin!

Terveisin 

Minttu 

 Ps. Tytär leipoi mansikkakakun isänsä syntymäpäiväksi. Niinpä kesän ensimmäiset kotimaiset mansikat on maistettu. Eivät olleet kovin häävejä, todennäköisesti kasvihuoneesta peräisin. Odottelenkin parempia jo vesi kielellä, olenhan mansikoiden suurkuluttaja. Viiden kilon laatikko katoaa kevyesti yksinkin, jos kukaan muu ei ehdi hätiin.

 

Neulepeitto tekeillä

Keväisen raikas tervehdys!

Näköjään työ vie elämästäni aivan liian suuren osan. Päättelen sen siitä, että tämä blogikin jäi hunningolle heti, kun lomani päättyi. Yritän kuitenkin vielä ehtiä silloin tällöin jotakin kertomaan. Käsitöitähän minulla on aina tekeillä; toiset etenevät nopeasti ja toisiin voi mennä vuosiakin.

Tällä hetkellä kesken on mm. villainen torkkupeitto. Sitä tekemässä on muitakin kuin minä. Aiomme muutaman suvun naisen (ja minun mieheni) kanssa yhteisvoimin neuloa merkkipäivälahjan läheiselleni.

Mieheni on mainittu suluissa, koska ainoa pala, joka häneltä ehkä valmistuu, on pahasti kesken. Syynä on se, ettei hän muista koskaan aiemmin neuloneensa. Niinpä olemme harrastuksen alkutaipaleella. Puikot eivät varsinaisesti vielä paljon kilise, mutta sitäkin enemmän ääntä lähtee miehestä. Runsaiden kirosanojen saattelemina silmukat vääntäytyvät puikolta toiselle, välillä putoilevat, halkeilevat, sotkeentuvat, jäävät välistä ja kiusaavat neulojaparkaa kaikin keinoin. Minä rohkaisen ja kehun vieressä ja pelastan katastrofeilta. Näin me kai kaikki olemme joskus aloittaneet. No, kiroilla en kyllä uskaltanut äidin kuullen.

Kymmeniä paloja on jo valmistunut, vaikka osa on vielä noutamatta. Luulen, että tarpeellinen määrä alkaa olla kasassa. Nyt pitäisi päätellä palaset, sommitella peitto ja liittää ne yhteen. Siinä sitä riittää askaretta seuraavalle lomalle.

Valitsin peittoon sini-harmaan värimaailman, koska tiedän saajan pitävän sinisestä. Raitavärit on kukin neuloja saanut valita vapaasti. Myös raidoitus on jokaisen oman luovuuden tulosta. 

 Palan tekotapa on seuraavanlainen:

Neulo koko ajan ainaoikeinneuletta.

Luo 2 silmukkaa, käännä ja neulo ne.

Seuraavilla kerroksilla jatka siten, että neulot kerroksen ensimmäisen silmukan ensin etureunasta ja sitten takareunasta ja loput kerrokselta oikein.  Näin jokaisella kerroksella tulee melko huomaamaton yksi silmukka lisää. Tällöin alkaa muodostua kolmio.

Jatka leventämistä, kunnes kolmion sivut ovat sopivan pituiset, meillä sovittiin mitaksi 20 cm. (Siis ne sivut, jotka eivät ole puikossa kiinni.)

Seuraavaksi aletaan kaventaa. Neulo jokaisen kerroksen 1. silmukka oikein ja 2. ja 3. silmukat oikein yhteen. Näin vähenee melko näkymättömästi yksi silmukka jokaisella kerroksella, mistä on tuloksena suht tasainen neliö. Lopuksi vedä lanka viimeisen silmukan läpi ja valmista tuli!

Tästä tekotavasta on se hyöty, että isommalla porukalla tehtäessä ei ns. käsialalla ole väliä. Vain sentit merkitsevät. Silmukoita ei tarvitse kaikilla olla samaa määrää, mikä helpottaa yhteistyötä, koska toiset neulovat tiukempaa ja toiset löysempää. Silti palat sopivat toisiinsa, kunhan senttimääristä pidetään suurin piirtein huoli. Lisäksi raidat tulevat paloihin automaattisesti vinoon, mikä minusta on hauskannäköistä.

Tällä kertaa voin julkaista vain nämä palasten kuvat, mutta kunhan peitto etenee, kerron uusia kuulumisia.

Mukavaa viikonloppua, toivottavasti aurinko vilahtaa edes välillä!

Minttu

 

Ommeltuja korvakoruja

 

(Toivottavasti) lämpenevää viikonloppua sinulle!

Palasin juuri värjöttelemästä työpaikkani kevätretkeltä. Virkistyspäiväksi sitä kai sanotaan. Vaikka sää oli kylmä, tunnelma oli lämmin. Saimme kokeilla Pajulahdessa sisäcurlingia sekä jousiammuntaa. Kumpikin oli oikein hauskaa. Vähän jo suunnittelimme, että syksyllä tullaan porukalla ihan omalla kustannuksella ammuskelemaan, sen verran pääsimme jo innostumaan.

Iltapäivällä oli ohjelmassa leikkimielisiä kisoja ja laavulla istuskelua. Jotkut paistoivat vaahtokarkkia nuotiolla, mutta minusta ne näyttivät melko äkkimakealta tavaralta, joten jätin kokeilematta. Vaikka tulen ääressä istuinkin, kylmä meinasi tulla. On tämä Suomen kevät niiiin ihanan raikas.

 

Tämä viikko on ollut niin hektinen, etten ole pahemmin käsitöihin ehtinyt koskea. Niinhän siinä tuppaa käymään jatkuvasti, mutta toivoa voin pitää yllä, että joskus olisi vielä kokopäiväisesti aikaa. Siihen on kylläkin vielä monta vuotta, kun eläkepäivät mahdollisesti koittavat.

Julkaisenpa tässä nyt täytteeksi vanhoja tekeleitäni, kun uusia ei ole tullut. Joskus männävuosina olen tehnyt tällaisia korvakoruja ompelemalla. Se on oikein hauskaa puuhaa, mutta aikaa se vie. Näillä ei pääsisi ainakaan rahoiksi lyömään, jos niitä työkseen tekisi.

 Näistäkin on kahdet tullut lahjoitettua jonnekin, joten uusia olisi syytä taas näpertää. Mutta milloin? Kevättyöt puutarhassa painavat päälle ja iltaisin on niin turkasen vähän aikaa. Saattaapa jäädä tämäkin harrastus syksymmälle.

Nyt pitää lämmittää sauna, että luut lämpenevät, hrrrr.

 Minttu

Säärystimet kevään pakkasiin

Hyvää lauantaista huomenta!

Jaaha, se on sitten toukokuu – ja lunta luvassa. Suomen säässä riittää jatkuvasti pieniä pettymyksiä. Enpä haluaisi olla meteorologi.

Voinpa siis esitellä nämä lämpimät säärystimet, jotka valmistuivat tv:tä katsellessa.

Sain neljä kerää Novita Syli -merinolankaa lahjaksi ja tovi meni miettiessä, mitä niistä voisin tehdä. Lanka kun on 100-prosenttista villaa, sen kestävyys ei varmaan ole tarpeeksi hyvä sukkia tai lapasia ajatellen. Kaulaliinaan se olisi ollut sopivaa, mutta en ollut varma langan riittävyydestä. Lopulta keksin tehdä superhelpot säärystimet pikku-Siirille.

Tietenkään en jaksanut neuloa tasaraitaa, sehän on tylsää. Niinpä raidoittelin säärystimet mutu-tuntumalla epätasaisesti. Nyt olen niihin tyytyväinen. 2 oikein-2 nurin -tekniikalla niistä tuli napakat ja ne ehkä saattavat pysyäkin paikallaan ohuissa säärissä. Silmukoita oli puikoilla 56 ja pituutta niille tuli 28 cm.

Kyllä kelpaa Siirin ratsastella keppihevosillaan kevätkylmillä.

Minttu