16 syyskuuta 2025

Neulottu torkkupeitto lahjaksi yhteisvoimin

 

Heissan!

Aurinko vilahti sen verran pilvien välistä, että vein neulotun tilkkupeiton kuvattavaksi nurmikolle. Tässä se nyt on, huhtikuussa aloitettiin ja viime viikolla tuli valmista.


Sain idean Kotona-sivustolta, jossa esiteltiin suvun yhteisvoimin lahjaksi virkkaamaa isoäidinneliöpeittoa. Eräs läheiseni on juuri täyttämässä vuosia ja ajattelin, että voisimme antaa peiton myös hänelle. Päivänsankari on miespuolinen, joten isoäidinneliöt olisivat minusta olleet vähän liian pitsisiä ja naisellisia. Niinpä ehdotin neulottua versiota.

Olen oppinut tuon vinottain neulotun neliön aikanaan yläasteella, kun koko koulun voimin neuloimme peittoja avustustarkoituksiin. Se saattoi olla Punainen risti tai joku vastaava, joka keräsi peittoja evakuointileirille. Käsityöopettajamme ehdotti tätä mallia, koska sitä tehdessä ei tarvitse miettiä silmukkamääriä tai langantiheyksiä vaan ainoastaan senttimäärää, joka on sovittu neliön sivun pituudeksi. Mielestäni se oli nerokasta. Käytinpä sitten samaa ideaa sukulaisteni kanssa. Melko hyvin se toimikin, ainoastaan pari palaa oli niin pieniä, että ne jäivät pois peitosta.

Lisäksi sovimme, että palojen päävärinä olisi sininen tai harmaa ja raitojen värin ja määrän saa kukin päättää itse. Jämälankojen kuluttamiseen tämä työ sopii mainiosti. Materiaaliksi toivoin Seiskaveikan vahvuista villasekoitelankaa. Peitto on noin 140 *200 cm ja se on tehty 70 palasta. Palojen koko on siis tarkoitus olla 20 senttiä kanttiinsa. Mielestäni peiton ainoa huono puoli on sen älytön paino. Se painaa yli 2,5 kiloa. Onneksi se ei ole menossa vanhuudenheikolle päivänsankarille.

Kun sain lopulta kaikki palaset käyttööni eri puolilta Etelä-Suomea, aloin sommitella niitä peitoksi. Kirkkaan sinisiä oli aika paljon, joten yritin levittää niitä sinne tänne tasapainon säilyttämiseksi. Muuten asettelin palat siten, että sävy muuttuisi vähitellen tummasta vaaleaan. En sitten tiedä, onnistuinko, mutta itse olen tyytyväinen. Lopuksi virkkasin kaikki palat yhteen ja yhden kierroksen vielä reunojen ympäri.

Jotkut läheiseni innostuivat kovasti ideasta ja neuloivat ison kasan paloja. Kymmenvuotias pikkuneiti teki pienimmän osuuden; virkkasi kolme silmukkaa peiton reunaan. Sillä saa jo nimensä lahjoittajien listaan. Aviomiehenikin aikoi tehdä yhden palan peittoon, mutta työ näytti olevan sellaista tuskaa, etten jaksanut enää kuunnella ärräpäitä, vaan neuloin palan loppuun. Yritetty kuitenkin on ja nyt mies tietää, miten neulotaan. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että sukulaiseni lähtivät ideaan mukaan. Se antaa työlle jotenkin paljon suuremman arvon. Itse ainakin liikuttuisin, jos saisin tuollaisen lahjan. Toivottavasti päivänsankari on samaa mieltä.


Minttu

Ps. Ohje peittoon löytyy täältä: Neulepalan ohje 

15 syyskuuta 2025

Syksyisiä tyynyjä eri tekniikoilla

 Sateiset terveiset!


Syksy se tulla löntystää vähitellen. Tänäänkin on niin harmaa päivä, että valoja on pitänyt käyttää
aamusta alkaen. Takaraivossa tuntuu, että pitäisi alkaa viritellä sisustusta lämpimämmän oloiseksi.

Aiemmin minulla oli tapana vaihtaa kodin tekstiilit jopa viisi-kuusi kertaa vuodessa erilaisiksi, aina
vuodenajan ja juhlakausien mukaan. Pikkuhiljaa tahti on harventunut, enkä jaksa enää touhuta
kuin ehkä joulun alla ja keväällä. Nytkin kynnys on melko korkea nivelrikkoisille kintuilleni ryhtyä
mokomaan puuhaan. Ehkäpä tyydyn vain fiilistelemään ja muistelemaan menneitä, reippaampia
aikoja. Julkaisenkin tässä sen vuoksi muutaman tyynyntekeleen, joissa syksy on toiminut inspiraation
lähteenä.

Virkattu tyyny




Tämä tyyny on tehty jämälangoista. Malli on yksi versio isoäidin neliöstä. Siihen on vain virkattu
kukka jokaisen palan keskelle. Mustat reunat jokaisessa palassa rauhoittavat pintaa ja saavat
kukat hehkumaan. Tyynystä tuli sen verran mukavan näköinen, että tytär nappasi sen mukaansa,
enkä ole nähnyt sitä sen koommin.

Neulottu tyyny




Tämän tyynyn kullankeltainen lanka sai minut ajattelemaan syyspäivän auringossa lainehtivia
viljapeltoja. Niinpä kuvittelin neulemallissa näkyvän viljantähkiä, vaikka jälkikäteen katsottuna ne
muistuttavat ehkä enemmän lehtiä. Toisaalta monet lehdetkin ovat syksyllä keltaisia, joten kyllä se
syystyyny on.

Painettu tyyny




Tähän tyynyyn alkusysäys tuli siitä, että löysin todella kauan (varmaan yli 20 v) kaapissa
kököttäneet kangasvärien jämät, jotka edelleen olivat notkeita. Nehän piti sitten ottaa käyttöön,
jotta sain kaappia siivottua. Värit olivat puhtaita, kirkkaita perusvärejä, mutta sotkin niitä oikein
antaumuksella ja tuputtelin sabluunan läpi vaahteranlehtikuvioita vanhaan lakanaan. Ihmeen
luonnollisen näköisiä niistä tuli noillakin aineksilla. Applikoin ne ruskeaan pohjaan ja ompelin
tyynyksi. Pidän tästä tyynystä kovasti. Pitäisiköhän sittenkin venyä vaihtamaan värikkäät tyynyt
sohvalle muutamaksi viikoksi?

Viikonloppu oli muuten todella ihana! Kymmenvuotias pikkuneiti tuli meille kolmeksi yöksi kylään ja
saimme humputella omia juttujamme kerrankin ihan rauhassa. Me olemme punoneet nyörejä,
kokeilleet matonkudontaa lasten kangaspuilla, valmistaneet bling bling -kynäpurkkeja
kierrätyspurnukoista, opiskelleet ompelukoneen käyttöä tekemällä oman käsityöpussin ja vähän
yritettiin harjoitella virkkaustakin. Lisäksi ehdimme saunoa, pelata uutta Suomen Aarre -peliä ja
käydä teatterissa. Söimme lemppariruokia ja herkuttelimme vähän muutenkin. Olipa mukavaa!

Sain siinä sivussa lopultakin valmiiksi kesän ikuisuusprojektin, neulotun torkkupeiton. Siitä lisää
vähän myöhemmin, kun saan sen jotenkin kokonaan kuvattua. Vien sen ehkä taas ulos
pyykkinarulle roikkumaan filmausta varten, kunhan sade lakkaa.

Minttu 

03 syyskuuta 2025

Ylellisen tuntuinen pitsihuivi jämälangoista

 

Mukavaa syyskuista iltaa!

Pitkästä aikaa olen saanut jotakin valmiiksi. 


Neuloin merino- ja silkkimohairlankojen lopuista yli parimetrisen jämäkaulaliinan. Yhdistelin siihen mielestäni toisiinsa sointuvia värejä ja lisäsin pienen ripauksen aksenttiväriä sekaan. 

Sileäpintaiset ja pörröiset langat vaihtelevat mielivaltaisesti sen mukaan, miten jämiä riitti. Väriraitojakin vaihtelin  epäsäännöllisin välein ja tällainen siitä tuli. 

Malli on yksinkertaista pitsineulosta ja puikot ovat paksut, 5 ½.

Huivi on siitä mukava, että pitsineule näyttää ihmeen samanlaiselta myös toiselta puolelta, joten ei niin helposti erota, onko huivi kaulassa nurin vai oikein päin. 

Ei hassumman näköinen jämähuiviksi ja koska langat ovat laadukkaita, se ei edes pistele. Vapaaehtoinen vastaanottajakin on jo löytynyt, joten eipä jää nurkkiin pyörimään.

Pahoittelen, että huivi on kuvissa vielä höyryttämättä, mutta halusin kuvata sen ulkona, kun kerrankin paistoi aurinko sillä hetkellä, kun olin vapaalla. Siispä tukka putkella pihalle, ennen kuin menee pilveen.


 Ohje:

Tässä työssä oli 61 silmukkaa kerroksella, eli neljän silmukan mallikertoja 15+reunasilmukka. Leveyttä tuli vähän yli 30 cm suuremmin venyttelemättä mihinkään suuntaan.

Neuloin kumpaankin huivin päähän muutaman kerroksen edestakaisneuletta.

Pitsineulepinta tehdään näin:

Reunasilmukka oikein, *langankierto, nostetaan seuraava silmukka neulomatta, kaksi seuraavaa silmukkaa neulotaan yhteen, nostettu silmukka vedetään yhteen neulottujen yli (eli kavennetaan kaksi silmukkaa kerralla), langankierto, yksi silmukka oikein* Toista ** niin monta kertaa, kuin silmukoita riittää.

Nurjalla puolella neulotaan kaikki silmukat nurin.

Näitä kahta kerrosta toistetaan, kunnes huivi on mukavan mittainen.

 

Siinäpä se. Helppotekoinen työ ja mielenkiinto pysyy hyvin yllä, kun värit vaihtuvat milloin mitenkin. Sainpa taas jämälankalaatikkoa vähän tyhjemmäksi.

 

Kirjoittelemisiin!

Minttu