Tunnelmallista perjantai-iltaa!
Lopettelinpa juuri etäpäiväni ja siirryin koneelta toiselle.
Kasvoja polttelee taas koko päivän koneen tuijotuksen jälkeen, mutta ei niin
paljon kuin yleensä.
Minulla on ollut työpaikalla ongelmana kasvojen kihelmöinti
ja punoitus, joka on välillä ollut melko rajuakin. Parilla työkaverilla oli samoja oireita, joten valitimme asiasta ja sen seurauksena
työnantaja teki puhdistustoimia mm. ilmastoinnissa. Se ehkä auttoi vähän. Silti
oireita tuli välillä.
Nyt, kun olen työskennellyt väliaikaisesti pidempään kotona,
huomasin, että kasvojani kihelmöi jälleen, mutta vain tietokoneen ääressä. Jouduin
päivisin sumuttamaan rauhoittavaa nestettä kasvoilleni, että tunne helpottaisi.
Aloinpa siis tutkia asiaa, ja löysinkin netistä jutun, jossa kerrottiin
sinivalon vaikutuksesta ihoon. Eipä näyttänyt hyvältä. Jopa solutasolla
tapahtuu muutoksia näyttöjen säteilyn vuoksi. Alensin kiireesti kirkkaiden
isojen näyttöjeni valaistusta; muutin ne yövalolle. Hetken ne tuntuivat tosi
himmeiltä, mutta nyt olen jo tottunut. Eipä silmiäkään häikäise enää niin
pahasti.
Toinen asia, jota netissä suositeltiin, oli aurinkovoiteen
käyttö sisällä! Tuntui aluksi hullulta, mutta kokeilin sitä kuitenkin. Ihan
kuin se auttaisi. En ole eilen enkä tänään tarvinnut kasvosumutetta. Jos
sinulla on samoja ongelmia, suosittelen kokeilemaan.
Sitten käsityöasiaa. Tällä viikolla olen jatkanut
pitsisydänten virkkaamista. Laitoin parikymmentä sydänkorttia jo viikko sitten
postiin, mutta sitten ”yllättäen” muistin, että minulla on 14 työkaveria,
joille haluaisin antaa kortin. Niinpä olen virkkaillut sydämiä ja askarrellut
kortteja vielä lisää. Siinä saa turhankin hyvin aikaa kulumaan. Tämä kuukausi
luisuu käsistä aivan liian nopeasti!
Yksi kortti on erilainen.
Miespuolinen työkaverini sanoi kesällä, että hän tarvitsisi
paarmankarkoittimen metsäretkilleen. Hän kysyi, voisinko tehdä hänelle
sudenkorennon maksua vastaan. No, silloin oli vähän kiirettä ja taisin näyttää
empivältä ja hän ehdotti naureskellen, että jos en heti ehdi, niin vaikka vaikka
joulun tienoilla… Oletan, että hän asetti sen siten joulupukin
toivomuslistalleen. Jos mukava mies toivoo minulta joululahjaa, hän saakoon
sen.
En kyllä ole varma, pitääkö hän tästä sudenkorennosta. Se
saattaa vaikuttaa pikkuisen naiselliselta. Luulisin, että ne rautalankahäkkyrät,
jotka netissä näin, eivät pelota minkäänlaista paarmaa. Tai sitten täytyy
paarmalla olla tosi huono näkö. Siksipä ajattelin käyttää helmiä, koska niillä
saa ötökkään vähän sellaista välkettä, jota olen ollut sudenkorennoissa
näkevinäni. En ehtinyt selvittää, miltä oikea korento näyttää, mutta
mielikuvittelin sen tällaiseksi. Jos kaveri ei tykkää, hän voi antaa sen
vaimolleen. Jos vaikka vaimokin hortoilee pitkin metsiä…
Kaveri saa itse kehitellä systeemin, jolla kiinnittää pelätin
vaatteisiinsa. Olin ymmärtävinäni, että nämä korennot kiinnitetään heilumaan
esimerkiksi hattuun rautalankatikulla. Siinäpä on hänelle vähän askaretta ennen
paarma-aikaa. Helpotin hommaa jättämällä helmien kiinnittämiseen käyttämäni
metallilangan parikymmensenttiset pätkät roikkumaan korentoon. Ehkä hän saa sen
niillä kiinnitettyä johonkin.
Tällaisia tähdellisiä askareita meillä. Onneksi meidän
perheessämme ei kaivata mitään joululeipomuksia, joten niistä ei tarvitse
stressata. Ei meillä myöskään paistella laatikoita tai kinkkuja tänä jouluna. Vietämme
jouluaaton ja -päivän kolmestaan mieheni ja toisen tyttäremme kanssa ja aion
tarjota ihan muuta kuin perinteisiä jouluruokia. En kylläkään tiedä vielä, mitä
se on.
Olen kutsunut vanhempani ja toisenkin tyttäreni perheineen
tapaninpäivän aterialle ja silloin tursuu varmaan lanttulaatikko kaikilla jo
korvista. Niinpä ajattelin jatkaa samalla ei-perinteisellä linjalla. Saattaapi
jo jokin muu tarjottava houkutella enemmän kuin kinkut ja rosollit.
Menneinä vuosina olen ommellut suvulle lahjoja hullun lailla.
Paketteja on tullut joskus satakunta. Onneksi ne ajat ovat ohi. Tänä jouluna en
ole ommellut vielä mitään ja voi olla, etten ehdikään koskea koko koneeseen.
Enemmän olen neuloskellut ja se on tuntunut oikein mukavalta. Lapsenlapsetkin
alkavat olla siinä iässä, että Mamin tekemät vaatteet eivät innosta. Siksipä
taidan suunnata muotiliikkeeseen. Nolottaa ostaa ”pikamuotia”, mutta se taitaa
sopia heidän makuunsa tällä hetkellä paremmin.
Toisaalta voin kehua, etten ole juurikaan hankkinut uusia
vaatteita itselleni vuosiin. Minun tekemissäni rytkyissä on se paha vika, että
ne kestävät ikuisuuden. Pesin juuri erään hupparin ja muistin, että ompelin sen
kymmenvuotishäämatkareissullemme Kreikkaan. Siitä taitaa olla jo yli 26 vuotta.
Hupparissa ei ole edes nyppyjä! Kyllä ennen oli laatu parempaa. Siksipä
kuljeskelen jopa kymmeniä vuosia vanhoissa vaatteissa, eikä kukaan tunnu
huomaavan. Tai ehkä he eivät kehtaa sanoa…
Tässähän tätä taas tuli, sekavaa vuodatusta. Haluan vielä
kuitenkin sanoa, että muistathan rentoutua välillä. Joulu tulee, vaikka kaappi
olisi sekaisin!
Minttu