Kirjottuja tyynyjä silkistä ja pellavasta

 

Heippa!

Tällä viikolla en ole saanut mitään uutta aikaiseksi, koska neulon edelleen vähäisinä vapaahetkinäni villapaitaa, jonka esittelen vasta valmiina.

Aikani kuluksi etsiskelin näytille kolme tyynyä, jotka vaihdoin vähäksi aikaa sohvalle ennen joulusisustusta. Kaksi niistä on kirjottu käsin silkkilangalla silkkikankaalle. Molemmat ovat omia malleja. 

Tämä hullumman näköinen on kirjottu kuviolla, jonka näin hopeisessa soljessa Hämeen linnan museossa. Solki kuului Nastolasta löytyneeseen hopea-aarteeseen, jonka ajoitusta en nyt kyllä muista. Vanha solki se joka tapauksessa oli.

Otin soljesta epätarkan valokuvan lasin läpi ja kotona piirsin sen pohjalta mallin. Applikoin kuviot liimaharson avulla silkille ja ompelin ne pykäpistoilla kiinni. Lopuksi ompelin lasihelmiä kissaeläimen pilkkujen kohdalle.

Olisipa mukava tietää, mistä soljen tekijä on saanut idean pilkulliseen kissapetoon. Onko hän matkustellut laajaltikin, kun sellaisia on tullut vastaan? Vai onkohan kyseessä kotoinen ilves? Entäpä muut otukset kuvassa? Minusta ne näyttävät delfiineiltä, mutta olisivatko ne sittenkin lintuja? Kaikkein höperöin erehdys minulle sattui kuviota katsellessa, kun luulin, että kissan mahan alla on apilanlehti… Vasta kirjoessa tajusin, että kollikissan miehiset varustuksethan ne siinä!😅

 

Toinen tyyny on kirjottu tavanomaisesti kukkasilla. En ole oikein tyytyväinen kuvioon, mutta kestää sitä välillä vähän aikaa katsella ennen vaihtoa.

 

Kolmas tyyny on kaikkein vanhin. Kirjoin isoäitini kasvattamalle ja kutomalle pellavalle kukkaköynnöksiä, joihin löysin silityskuvion Suuresta Käsityölehdestä. Enpä sitten huomannut sitäkään katsoa, että kuvio oli epäsymmetrinen. Senkin tajusin vasta ommeltuani pitkän matkaa. Taidan olla melkoinen sähläri!

 

 Eipä kummempia tällä kertaa. Tsemppiä pimeisiin syyspäiviin!

Minttu

Nypläystä, neulontaa ja vähän muutakin

 

Heissan!

Tämä viikonloppu oli tosi mukava ja käsityöntäyteinen. Tytär tuli pariksi päiväksi äidin soppakattiloiden ääreen ja teimme yhdessä käsitöitä, mikä on minulle aina suuri ilo. Lapseni eivät nuorempana kiinnostuneet asiasta lainkaan, vaikka kuinka olisin halunnut siirtää osaamistani jälkipolville. Nyt aikuisena kumpikin yrittää oppia niitä taitoja, jotka itselleni olivat itsestäänselvyyksiä jo ala-asteella. On se kumma, ettei peruskoulusta jäänyt paljon mitään käteen, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Käsityön opetus on todella huonolla tolalla nykyisin. Taitoaineiden tunteja vähennetään koko ajan, vaikka ne ovat loppujen lopuksi hyvin tärkeitä arjen perustaitojen kannalta. Lisäksi opettajien ammattitaidossa on parantamisen varaa. Itselläni oli varmasti maailman paras käsityönopettaja, Tuula Kankkunen, jonka neuvot ovat edelleen kirkkaina mielessäni. Hän oli tarkka ja melko totinen, mutta antoi innokkaan tytön käydä vapaa-ajallaan lisätunneilla, vaikka tavaraa kului ylimääräisiin ompeluksiin. Kai ne tietyt määrärahat silloinkin oli varattu käsityönopetukseen, mutta ei niitä laskettu suurennuslasin kanssa.

No, palataanpa nykyhetkeen. Kävimme eilen Kärkkäisen tavaratalossa ostoksilla ja sieltä tarttui taas mukaan kaikenlaista härpäkettä. Kuten kuvasta näkyy, niitä ei ehditty edes viedä paikoilleen, vaan neuleeseen piti tarttua heti, kun kotiin päästiin. Ostin näet lisää lankaa kuvan villapuseroon. Ohjeen mukaan siitä pitäisi tulla suunnilleen kai napapaidan mittainen, mutta minä haluan tehdä pidemmän mallin. Niinpä lanka olisi loppunut kesken. Sen minä vannon, että seuraavan kerran luen ohjeen läpi, ennen kuin alan neuloa. Sen verran hankalaa on ollut tuon paidan kanssa taisteleminen. Siitä kuitenkin lisää joskus toisen kerran.

Tytär oli jo aiemmin kertonut, että haluaisi kokeilla kirjomista kirjontakehyksen kanssa. Hänen mielestään se kuulemma näytti rauhoittavalta hommalta. Siispä ostin aida-kangasta ja kaivelin kätköistäni kirjontalankoja ja -kehyksen. Ajattelin, että selkeillä ristipistoilla olisi helpointa aloittaa. Kyllähän se muuten sujui hienosti, mutta lankojen mennessä välillä solmuun alkoi tyttären rauhoittuminen vähän ratkeilla. Ihan kivan työn hän kuitenkin sai alulle ja vei sen äsken keskeneräisenä mukanaan omaan kotiinsa. Siellä ei kyllä äiti pääse hätiin, jos lanka menee solmuun. Voipi olla, että työ on kesken vielä, kun seuraavan kerran tapaamme.

 

 

 

 

 
 

Itse neuloskelin puseroa aikani, mutta sitten, kun tytär väsähti ja lähti isän kanssa autonrenkaita vaihtamaan, pääsin jatkamaan nypläystyötäni, jonka keskiviikon kurssilla aloitin. On jännää, että jo kolmannella kurssikerralla pääsin tekemään ”oikeaa” työtä harjoituspätkien sijaan. Ihmeen vähillä perustaidoilla voi nypläämällä saada jotain näkyvää aikaan. Toivottavasti en kehu ennenaikaisesti, mutta mielestäni tämä keskeneräinenkin työ on kaunis.

 Nyt on ilta niin pitkällä, etten enää näe keinovalossa ohuita lankoja ja neuloja kunnolla, joten taidan siirtyä sohvalle nauttimaan miehen tarjoamasta jalkahieronnasta.

On tämä ollut ihana viikonloppu, toivottavasti myös sinulla!

Minttu