Lopultakin takki valmis

Hyvää iltaa sinulle!

Näin joulun alla on vaikeaa keksiä kirjoitettavaa käsityöblogiin, kun kaikki käsillä tekeminen koskee yleensä lahjoja. Eihän niitä voi etukäteen esitellä, jos vaikka mahdollinen lahjansaaja erehtyy vierailemaan sivullani.

Hoksasinpa kuitenkin, että yksi esittelyyn sopiva työ valmistui lopulta pari viikkoa sitten. Uhosin lokakuun alussa syyslomallani, että ompelen itselleni takin kankaasta, joka on odotellut kaapissa ehkä noin 15 vuotta. No, kyllähän se periaatteessa valmistui silloin, suurimmaksi osaksi. 

Päätin ommella takkiin nepparit, koska kangas on tosi paksua ja pitkäkarvaista. En oikein uskonut, että osaisin tehdä siistejä napinläpiä, ainakaan koneella. Käsin ompelukin arvelutti, koska karvat aiheuttivat asioiden siirtymistä pois siltä paikalta, mihin ne tarkoitin laittaa. Esim. nuppineulat eivät pysyneet tarkasti sillä etäisyydellä, mille ne tähtäsin.

Koska nepparien ja nappien ompelu on muutenkin tylsää ja noin ärsyttävän kankaan kanssa vielä ikävämpää, takki jäi kesken. Toiselta puolelta puuttui kaksi nepparin puoliskoa ja toiselta kaikki. Lisäksi halusin ommella vielä napit hämäykseksi päällyspuolelle ja nekin jäivät kiinnittämättä. Sellaisenaan se roikkui naulakossa lähes kaksi kuukautta, ennen kuin sisuunnuin ja sain puuttuvat osat kiinnitettyä. Kyllä elämä on joskus haasteellista!

Tässä se nyt on, kauan odotettu takki. Kaava on Suuren Käsityölehden numerosta 11-2022. Se on suunniteltu alun perin tekoturkikselle. Kankaani oli niin paksua, että halusin tehdä siitä väljän ja rennon, joten tekoturkin kaava oli mielestäni sopiva. Muokkasin mallia sen verran, että siirsin taskut sivusaumoihin. 

Enpä sitten tiedä, oliko valinta oikea juuri minun vartalolleni, mutta ainakin takki on mukava pitää päällä. Ei purista mistään. Henkarissa se on oikein ylellisen näköinen, päälläni ei niinkään.

Nytpä odottelen sitten pakkasia, että takille olisi käyttöä. Ei näy lunta missään, eikä edes miinusasteita.

Mukavaa joulunodotusta siitä huolimatta!

Minttu

Tämän joulun korttimalli

 Hei,

kiirettä pitää tällä viikolla, mutta sen verran ehdin kirjoitella, että voin esitellä tämänvuotisen joulukorttimallini ennen kuin ne kaikki sujahtavat kuoriin. Yleensä olen muistanut asian vasta kuorittamisen jälkeen, joten tämähän on suorastaan edistystä, etenkin kun tuntuu, että dementia on päivä päivältä lähempänä.

Näitä samanlaisia kortteja on moni muukin askarrellut, mutta laitan nyt kuitenkin kuvan tänne. Liimasin paperipitsisydämen kortissa roikkuvan kuusenkoristeen taakse, jotta kortti ei jää tyhjilleen, jos joku innostuu ripustamaan virkatun sydämen kuuseen. 

Sydämet on virkattu yksinkertaisella netistä löytyneellä ohjeella jämälangoista, mikä aina ilahduttaa minua. On kivaa, että "turhasta" tavarasta saa vielä aikaan jotakin hyödyllistä tai nättiä. 

Itse tykkäisin ainakin, jos saisin tällaisen kortin. Toivottavasti minun läheiseni tykkäävät myös. 

Nyt pitää lopetella tältä erää, että ehdin vielä laittaa ison kasan kortteja kuoriin ja lähtövalmiiksi.

Mukavaa alkanutta adventtiaikaa! 💗

Minttu 

 

Joulukoristelua

 

Ihanaa ensimmäistä adventtisunnuntaita!

Veisattuani hartaudella Hoosiannaa olohuoneessa muun kirkkokansan (TV1) kanssa ajattelin istahtaa hetkeksi ennen kauppareissua ja kertoa, kuinka saimme eilen joulunodotuksen alulle.

Itse olen nykyisin kyvytön siivoamaan pahan nivelrikon vuoksi, joten armas mieheni imuroi, pesi lattiat, vaihtoi matot, auttoi vaihtamaan jouluverhot keittiöön ja teki kaikenlaista muuta, mitä mieleeni juolahti pyytää. Itse askartelin joulukortteja ja yritin pyyhkiä vähän pölyjä, kunnes jalkanikin huusivat hoosiannaa. Miehen lähdettyä ruokakauppaan hinkkasin viimeisillä voimillani kattokruunun toistasataa prismaa puhtaiksi, kun vahingossa huomasin, kuinka likaiset ne olivat. Sitten loppui naisesta veto. Satakunta prismaa jäi vielä odottamaan miehen panosta, koska en ylettänyt niitä putsaamaan.

Siivouksen loppuvaiheessa huomasin, että olimme unohtaneet syödä lounasta ja juoda päiväkahvit. Siirryimme aamupalasta suoraan mieheni valmistamaan ilta-ateriaan klo 19. Tällä kohdalla pitää puolustautua sillä, että olin todellakin niin sairas, etten kyennyt seisomaan sen vertaa, että olisin voinut kokata. Niinpä silitin pyykkiä istualtani.

Jostakin kumman syystä oli kai verensokeri niin alhaalla tai liikaa kipuja, että haukuin ukkoparkani ruokapöydässä lyttyyn, koska hän oli ostanut vääränlaista fetajuustoa. Säklätys jatkui niin kauan, että mies oli selvästi jo itkun partaalla. Silloin vasta sytytti, millainen paskiainen olin. Pyysin nöyrästi anteeksi, mätin suuhuni ruoan, jonka hän oli minulle tehnyt, halasimme ja jatkoimme iltaa. Silti en pääse irti syyllisyydestäni. Miksi en välillä osaa olla ihmisiksi? Miksi en osaa näyttää, kuinka kiitollinen olen hyvästä miehestäni? Kyllä taitaa mennä vielä monta päivää, ennen kuin toivun omasta käytöksestäni.

No, siinä sivussa sain laiteltua ensimmäisiä joulukoristeita sinne tänne. Olin suunnitellut, että tänä vuonna käyttäisin vihreää teemavärinä ja välttäisin liikaa bling blingiä, kunnes nuorempi tyttäreni sanoi haikeasti, että milloinkahan on sellainen joulu, että hän saa ripustaa rakkaat punaiset koristeet taas kuuseen. Siitä on tosiaan jo monta vuotta, kun punaisia kimaltavia koristeita sai ripustaa. Niinpä ajattelin muuttaa suunnitelmaa siten, että punainen mahtuu mukaan.

Ostin muutama vuosi sitten Taito-myymälän muuttomyynnistä kultaista hapsulankaa, vaikka en tiennyt mihin sitä käyttäisin. Lopulta neuloin tällaisen tyynyn, joka on nyt ensimmäistä kertaa käytössä. En ole kyllä varma, tykkäänkö siitä, mutta olkoon nyt tämän joulun esillä. Toisen tyynyn punaiselle sametille kirjoin sashiko-kirjonnan tapaisilla pistoilla tähtikuvioita. 

Meillä on ruokailuhuoneessa verhot, joissa on roosanvärisiä kukkia, enkä jaksa niitä nyt vaihtaa, joten sinne sain asettaa viime vuonna hankkimani pähkinänsärkijän, joka on tulevan kokoelmani ensimmäinen osa. Muut osat odottavat vielä löytämistään. Ihastuin ukkeliin niin kovasti, etten voi piilottaa häntä tänäkään jouluna, vaikka hän onkin pukeutunut väärään väriin.

Tällaista meillä eilen. Toivottavasti osaan tänään olla kiltisti, vaikka tiedän voimieni loppuvan jo alkumetreillä, kun lähdemme kauppakeskukseen. Jospa saisin ostettua edes ne lahjat, joita olin suunnitellut. Mieheni, joka on maailman mukavin, ihanin ja muutenkin paras, ansaitsisi kyllä jotain hemmottelua.

Kaunista päivää sinne sinulle, täällä vilahtelee välillä aurinko!

Minttu 

P.s. Kiitos kommenteistasi, RiittaR. On oikein mukavaa saada ystävällistä palautetta!

Neuleita pukinkonttiin ja ensimmäinen nypläystyö

 

Hei,

tulinpa morjestamaan pitkästä aikaa. Olen ollut vähän alamaissa viime aikoina johtuen erilaisista terveysongelmista, enkä ole jaksanut pahemmin tehdä käsitöitä tai edes kirjoittaa niistä. Muutaman kerroksen olen aina silloin tällöin yrittänyt pistellä telkkaria tuijottaessa, joten väkisinkin on jotakin tullut myös valmiiksi.

Tällaisia neuleita on lopsahtanut puikoilta. Puseroa olen tehnyt ja purkanut ja tehnyt jo pitkään, mutta nyt se on valmis. En ole kylläkään varma, onko se saajalleen sopiva. Esittelen sen tarkemmin joulun jälkeen (jos muistan), kunhan pukki on sen kuljettanut kohteelleen.

Kesällä neulotusta tilkkupeitosta jäi jonkin verran jämälankoja ja aloinkin muuntaa niitä vähitellen sukiksi ja lapasiksi. Ensimmäiset ovat tässä, nekin pukinkonttiin menossa. Suosin yksinkertaisia malleja, koska haluan yleensä katsella jännäreitä telkkarista samalla. Siksipä näissäkään lapasissa ei ole mitään ihmeellistä. Ajattelin nyt vaan kertoa, etten ole ihan pelkästään vetelehtinyt parin viime viikon aikana. Turha näihin tumppuihin on mitään kommervenkkeja väsätäkään, koska lapsukaiset, joille ne on tarkoitettu, hukkaavat kuulemma vähintään yhden parin viikossa. Heillä siis määrä korvaa ehdottomasti laadun. 

Tässä on ensimmäinen nypläystyöni valmiina. Ei mennyt niin kuin Strömsössä. Se kohta ohjeissa, jossa kerrottiin kiemuroiden liittämisestä toisiinsa, oli jäänyt omaksumatta. Siksipä jouduin jälkikäteen ompelemaan koukerot käsin kiinni. Nyt olen viisaampi ja seuraavan kerran en mokaa ehkä yhtä komeasti. Kyllä tuollakin jotakin pystyy koristelemaan, kun tällää kunnolla liimaa takapuolelle.

Nyt pitää lähteä keittämään isännälle jauhelihakastiketta, jota en olekaan valmistanut varmaan vuosiin. Edellisen kerran muistan tehneeni sitä niinä hyvinä aikoina, kun kaupasta sai vielä helposti naudanjauhelihaa, eikä se edes maksanut maltaita. Ehkäpä tästä tulee nyt herrojen herkkua, kun se oli niin törkeän hintaista ja sitä piti vähän jopa metsästää.

Mukavaa illanjatkoa sinulle!

Minttu