Kassi jämäkankaista

 

Hyvää huomenta harmaudesta huolimatta!

Kesäloma on ihanaa aikaa, vaikka sää ei suosisikaan. Silloin minulla on tilaisuus mennä kellariin ompelemaan jo heti aamusta. Fyysinen ja henkinen vireys ovat parhaimmillaan ja saatan jopa innostua. Työpäivän jälkeen illan pimetessä en todellakaan jaksa enää kiinnostua kuin sohvalle kaatumisesta.

Minulla on älyttömän suuri kynnys ryhtyä ompelemaan vaatteita itselleni, vaikka tarve olisi suuri. Syynä on tyytymättömyys omaan vartalooni, enkä pääse siitä millään eroon, vaikka kuinka kehopositiivisuudesta puhuttaisiin. Läski on läski ja sillä sipuli. Kaiken lisäksi kellarin seinällä oleva iso kierrätyspeili taitaa ihan oikeasti olla vähän kupera, koska kaikki muutkin kuin minä näyttävät siinä luonnollista lyhyemmiltä ja lihavammilta. Se ei ole todellakaan imarteleva viritys, mutta ilmaiseksi saatu…

No, koska en halua ommella mitään järkevää, peuhaan aina vain tilkkujen kanssa. Tällä kertaa oli tarvetta kesäkassille, koska iso käsilaukkuni painaa kuin synti ja muistuttaa liikaa työelämästä. Lomalla ei saa olla mitään turhaa painolastia! 

Pengoinpa siis laatikoita ja löysin vanhat shortsini, jotka tuli aikanaan väsättyä niin jäykästä farkkukankaasta, ettei niissä jaksanut edes kumartua. Ne jäivät käyttämättöminä pyörimään kellariin. Päätin tikata toisesta lahkeesta vanun kanssa tukevan pohjan kassilleni. Yläosaksi löytyi vanhoista verhoista lyhennetty pätkä, vuoriksi pala punaista kangasta ja jopa vajaan metrin pätkä mustaa nauhaa, josta sain kantohihnat. Vetoketju oli ostettu joskus muinoin ehkä takin korjaukseen, mutta projekti on jäänyt tekemättä ja takkikin kadonnut jo historian pyörteisiin. Näistä aineksista syntyi kassi, jolla ajattelin hoidella loppuloman kuljetustarpeet.

Vielä jäi pieni hinku tehdä tilkkutyönä toinen kassi, mutta saapa taas nähdä, kestääkö into siihen saakka, kun minulla on aikaa paneutua asiaan. Tänään ovat lapsukaiset kylässä ja ajattelin viedä heidät Leo’s Leikkimaahan, koska huvipuistossa saattaisimme kastua.

Tässäpä kuulumiset tällä kertaa.

Minttu

Pikkuneidin juhannushame

 Hyvää keskikesän keskiviikkoa!

Juhannus se meni sitten. Vieläkään ei oikein tunnu kesältä. Äsken onneksi lakkasi satamasta ja ilma vähän selkeni. Se antaa toivoa, että näkisimme auringon tälläkin viikolla.

Sen verran hyvä tuuri oli juhannuksena, että aattoiltana paistoi aurinko mökillä, jossa olimme vierailemassa. Ei se paljon lämmittänyt, mutta tunnelmaan sillä oli suuri vaikutus. Meillä oli oikein mukava reissu. Saimme kylpeä sekä tavallisessa että savusaunassa, kastautua uima-altaan jääkylmässä vedessä ja köllötellä paljun lämpimässä. Hyttysetkin olivat kai paleltuneet kuoliaaksi, koska niistä ei ollut yhtä paljon riesaa kuin olin etukäteen pelännyt. Kyllähän minulle tuli ehkä kymmenen paukamaa nytkin, mutta se on murto-osa menneiden kesien kärsimyksestä. Pöytä notkui salaatteja ja grillissä tirisi erilaisia lihoja. Niinpä tuli syötyä perinteiseen malliin ihan liikaa. Pelasimme lautapelejä ja kuuntelimme viime vuosituhannen musiikkia. Oikein kodikasta siis.

Ainoa pettymys oli itse tekemäni hyytelökakku, johon ohjeen otin Kotona-sivustolta. Jokin pikku mittavirhe siinä sattui, koska hyytelö ei pysynyt yhtään kasassa sen jälkeen, kun irrotin irtopohjavuoan sen ympäriltä. Noin minuutin verran se oli oikein kaunis, kunnes levisi pitkin pöytää. Hyvänmakuista se silti oli siltä osin, mitä tarjoilulautasella säilyi. Pöytää ei kukaan sentään kaapinut, vaikka puolet kakusta oli lautasen ulkopuolella. No, tulipahan kokeiltua sekin ohje.

Vein tuliaisiksi pikku Siirille kuvan hameen. Sillä hän jaksoi hetken pyörähdellä, kunnes vaihtoi jälleen housut jalkaan. Hän olikin sanonut äidilleen, ettei tarvitse hameita, koska on kuitenkin suuren osan ajasta pää alaspäin. Tottahan se näytti olevan. Tyttö seisoi käsillään ja heitti voltteja trampoliinissa tuntitolkulla. Eipä sitä hame päällä oikein voi tehdä.

Mukava oli kuitenkin tuo hamonen ommella, koska sain käyttää taas luovuuttani materiaalien löytämiseksi. Ainoa kaupasta hankittu osa on helmapitsi, joka sekin oli niin lyhyt pätkä, että jouduin säätämään piparkakkureunaa loivemmaksi. Pallokangas on jäänyt erään mekon ompelusta ylimääräiseksi, vuorina on valoverhon pätkä, tyllihelma jäi yli Siirin äidin hääpuvusta ja sen alla oleva valkoinen röyhelö taas on minun isoäitini vanhasta lakanasta. Olin oikein tyytyväinen, kun sain taas nyhjättyä tyhjästä jotakin käyttökelpoista.

Aurinkoa odotellessa,

Minttu

Pitsiliina juhannuksen kunniaksi

 

Sateiset terveiset!

Juhannusta pukkaa ja sen huomaa jo säästä. Vettä tiputtelee vähän väliä ja taivas on paksussa pilvessä. Kaipa Luoja yrittää parhaansa, ettei Suomen kansa aivan villiinny auringonpaisteessa ja onnistu joukoittain hukkumaan järvillä sählätessä. Kyllä se kuitenkin turhan monelta onnistuu joka vuosi.

Olipa positiivinen alku…

Me lähdemme tänä vuonna pitkästä aikaa maaseudulle juhannuksen viettoon. Pitkä ruokalista on jo kirjoitettu ja pian pitäisi lähteä kauppaan hakemaan aineksia. Salaatteja tulee montaa sorttia ja lihaa moninkertaisesti enemmän kuin ruokasuositukset sallivat. Makkarat ajattelin kuitenkin jättää kauppaan.

Meitä on mökillä kolme sukupolvea ja odotan todella mukavaa ja lämminhenkistä juhannusta. Kunpa aurinkokin liittyisi joukkoon, ainakin välillä. Meillä ei suurta hukkumisvaaraa sentään ole, koska mökki ei sijaitse rannalla. Lapsetkin osaavat jo uida, joten heitä ei tarvitse ihan silmä kovana vahtia pienen uima-altaan vieressä.

Käsitöistä sen verran, että mielestäni pitsinvirkkaus kuuluu kesään, vaikka se ei muodissa olekaan. Aloittelin viime kesänä pitsiliinaa tyttäreni kotiin ja väsähdin hommaan heti alkumetreillä. Malli oli ärsyttävä, vaikka en oikein tiedä miksi. Koska palojen virkkaaminen osoittautui tervanjuonniksi, päätin tänä kesänä virkata viimeisen palan, jotta liinasta tulisi edes suorakaiteen muotoinen. Iso pöytäliina kutistuikin pikkuliinaksi. Näin minulle käy melkein aina. En jaksa puurtaa isoja töitä loppuun, vaan kyllästyn ja lopetan homman kesken. Olenkin epäillyt, että minullakin on jonkinasteinen ADHD.

Tässä tämä tekele kuitenkin on. Kuvan kanssa tuli jälleen kiire, koska liina piti jo toimittaa perille. Onneksi kokenut tekijä osaa virkata palaset suoraan kuvasta, koska en juhannuspuuhien keskellä ehdi kirjoittaa ohjetta uudeksi, selkeämmäksi versioksi. Olen saanut sen valokopiona yläasteella, mistä on jo kymmeniä vuosia, joten kuvaakaan ei kannata tässä julkaista. Siitä saa juuri ja juuri selvän paperiversiona ja lisäksi se on huonosti jäsennelty. Kaikkea sitä pitääkin ryhtyä yrittämään.

Toivotan sinulle lämmintä ja aurinkoista juhannusta! Ehkäpä sää tästä vielä huomiseksi paranee.

Ystävällisin terveisin

Minttu